Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

SAK:n pääekonomisti: Kehysriihen ratkaisut eriarvoistavat työntekijöitä – "Tuntuu todella omituiselta"

SAK:n Ilkka Kaukoranta kritisoi kehysriihessä esiteltyjen päätösten luovan työelämään epävarmuutta. EK:n johtaja Penna Urrila muistuttaa, että oikeuskäytäntö asiassa puuttuu vielä.

Ylen Aamu-tv: Kehysriihi etujärjestöjen puntarissa
Tommi Kolehmainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus kertoi keskiviikkona illalla kehysriihen keskeisistä ratkaisuista. Suuret päätökset liittyivät kahteen teemaan: työllistämisen ja työllistymisen helpottamiseen sekä pienimpien sosiaalitukien korotuksiin. Osa päätöksistä saattaa ilahduttaa työnantajaa, mutta työntekijää ei ehkä niinkään.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kritisoi päätösten luovan työelämään epävarmuutta muun muassa heikentämällä irtisanomissuojaa ja lisäämällä perusteettomia määräaikaisuuksia.

– Tässä jatkuu hallituksen linja, että lisätään epävarmuutta työelämässä ja yritetään sitä kautta löytää sitä työllisyyslääkettä, Kaukoranta sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Kaukorannan mukaan irtisanomisen helpottaminen alle 20 hengen yrityksissä on omiaan luomaan eriarvoisuutta työntekijöiden keskuudessa, sillä yrityksen koko määrittelee työntekijän irtisanomissuojan.

– Se, että työntekijän laiminlyöntejä arvioitaisiin eri tavalla riippuen yrityksen koosta tuntuu todella omituiselta. On juridisestikin monimutkaista, että on kaksi eri oikeuskäytäntöä, joita yrittäjän ja työntekijän pitää seurata.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Penna Urrilan mukaan ratkaisu kielii tässä vaiheessa ennemminkin tahtotilasta, mihin suuntaan lainsäädäntöä tullaan kehittämään. Liian jyrkkiä portaita eri kokoluokassa olevien yritysten välillä hän ei lähtisi rakentamaan.

– Oikeuskäytäntö meiltä vielä puuttuu, ja se tulee määrittämään millaisesta muutoksesta tässä on todella kysymys, ja miten isojen ja pienten yritysten käytännöt tulevat poikkeamaan toisistaan, Urrila sanoi.

"Ei pitäisi roiskia isoja veronkevennyksiä"

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen vaikutti tyytyväiseltä kehysriihessä esiteltyyn valtion tulojen ja menojen mitoitukseen.

– Siltä osin saatiin oikein hyvä pohja tuleville veroratkaisuille. Iso kysymys on se, että keveneekö vai kiristyykö työverotus ensi vuonna. Uskon, että on hyvät mahdollisuudet, että ei ainakaan kiristy ja voi vähän keventyäkin, kertoi Lehtinen.

SAK:n Kaukorannan mielestä nousukaudella työverotusta ei kannata keventää liian isolla kädellä.

– Meillä on julkisen sektorin rahoitusvajetta, iso valtionvelka ja näköpiirissä ikääntyvän väestön menopaineen jatkuminen, niin kyllä me niitä verotuloja myös tarvitaan. Nyt ei pitäisi isoja veronkevennyksiä roiskia menemään, Kaukoranta sanoi.

Lehtinenkään ei lähde peräänkuuluttamaan massiivisia työverotuksen kevennyksiä, mutta hänen mukaansa keventävälle puolelle kannattaa pyrkiä.

– Meillä on kuitenkin aika maltilliset palkankorotukset, niin talouden suhdanteen ylläpitämiseksi on hyvä vähintään purkaa ne uhkaavat kiristykset, Lehtinen kertoi.

Lue lisää:

Analyysi: Hallitus muuttaa työelämää – pääset helpommin töihin, saat helpommin potkut

Euroja pienimpiin äitiysrahoihin, irtisanominen helpottuu – Näistä hallitus päätti kehysriihessä

Työttömien järjestön johtaja kehysriihestä: Oikeansuuntaista mutta vaatimatonta, aktiivimallin vikoihin paikkausta

Suosittelemme sinulle