Linja on rätisevä, kun Jyrki Aho vastaa puhelimeen Harbinista, Kiinasta. SM-liigasta tuttu jääkiekkovalmentaja on hyvin kaukana kotoaan, sillä yli kymmenen miljoonan ihmisen kiinalaiskaupunki sijaitsee aivan jättimaan itäosissa, lähellä Tyyntä valtamerta ja Pohjois-Koreaa.
Aho aloittelee juuri ruokailua ja naureskelee kysymykselle olinpaikastaan.
- Kyllä se meille kerran kartasta on näytetty, Aho sanoo Yle Urheilulle.
Aho sai potkut SM-liigaseura Ässien päävalmentajan paikalta tammikuussa. Helmikuussa hän oli Yle Urheilun asiantuntijana olympialaisissa Pyeongchangissa, minkä jälkeen uutisoitiin hänen työskentelevän tulevalla kaudella KHL-seura Kunlun Red Starin apuvalmentajana.
Kiinalaisseura oli aiemmin värvännyt Jussi Tapolan päävalmentajakseen, ja oletettavasti Tapparan miehestä piti tulla myös maajoukkueen päävalmentaja. Tapola on kuitenkin vielä tämän kevään Suomen maajoukkueen matkassa.
Yhtäkkiä Jyrki Aho onkin se kiekkoguru, joka luotsaa kiinalaisia kohti kakkosdivisioonan A-lohkon MM-kisoja. 43-vuotias luotsi ei oikein itsekään tiedä, miten hän päätyi yhtäkkiä maailman suurimman kansan jääkiekkojoukkueen päävalmentajaksi.
- Joskus voi olla parempi, ettei niin hirveästi kommentoi. Minulle ilmoitettiin, että nyt on tällainen tilanne ja nyt mennään tällä tyylillä. Ei se kai sen ihmeempää. Nyt teen kovasti hommia tämän porukan kanssa sen eteen, että saisimme jonkinlaista tulosta ja peliä aikaiseksi Tilburgissa Hollannissa, Aho pyörittelee.
Kiinalainen kielimuuri
Mielenkiintoinen on adjektiivi, jota Aho mielellään käyttää kokemuksistaan. Hän on ehtinyt luotsata Kiinan maajoukkuetta muutaman viikon. Leirityksessä pääluku on karsittu 60 pelaajasta reiluun pariinkymmeneen, ja joukkue MM-kisoihin on käytännössä valmis.
- Sitä voi miettiä, minkälaisia pelaajia ja minkälaista jääkiekkoa on täällä pelattu. Pelaajien taso on ollut aika vaihteleva, mutta yritteliäitä poikia ovat. Valmennustiimissä on yksi, joka osaa kiinaa ja englantia. Se asettaa omat haasteensa.
Olosuhteet Kiinassa ovat jääkiekkoonkin viimeisen päälle. Pekingissä järjestetään vuonna 2022 talviolympialaiset, joissa isäntämaa haluaa kilpailla myös jääkiekon saralla. Naisissa käynnissä on vastaava projekti, jonka suurimpia tähtiä on Noora Räty.
- Ei niistä tavoitteista ole paljoa puhuttu. Aika alkutekijöissään tuo heidän olympiaprojektinsa on. Neljä vuotta tuntuu pitkältä ajalta, mutta aika lyhyt aika se lopulta on. Varsinkin, kun joukkue on nyt tällä tasolla ja olympialaisissa pitäisi pelata.
”Aina joku tulee kuvia ottamaan, kun hullut eurooppalaiset treenaavat”
Kakkosdivisioonan A-lohkon MM-kisat pelataan huhtikuun lopussa Tilburgissa. Kyseessä on MM-kisojen neljänneksi ylin taso, eli matkaa riittää suomalaisille tuttuihin kevätkarnevaaleihin. Isäntämaan Hollannin lisäksi Kiinaa vastaan asettuvat Australia, Islanti, Serbia ja Belgia.
- Kyllähän se melkoinen arvoitus on. Aika yksinkertaisesti täytyy pystyä pelaamaan. 2016 vuoden kisojen muutamia pelejä olen koettanut katsoa, että tietäisi vähän sitä tasoa
Suomessa on kuluvallakin kaudella puhuttu loputtomiin jääkiekon taktisista nyansseista. Kiinalaisten pelissä nuo hienoudet loistavat poissaolollaan.
- Epäilen, ettemme paljon träppiä pysty pelaamaan. Se vaatii enemmän. Yksinkertaisia asioita haemme, kuten että saamme kolmion puolustamiseen ja hyökkäämiseen.
Yksinkertaista on ollut myös arki Kiinan maajoukkueen päävalmentajana. Ennen Riikaan valmistautumisleirille matkustamista päivät ovat kuluneet Harbinissa tutuin rutiinein, jotka ovat tosin paikallisille olleet eksoottisia.
- Vähän kun käy ulkona lenkkeilemässä ja juoksee rappuja rannassa, niin kyllä siinä aina joku jotakin kuvia tulee ottamaan, kun hullut eurooppalaiset treenaavat, Aho nauraa.
Lue myös:
Kiinalainen KHL-seura markkinoi jääkiekkoa tappeluilla – Yle vieraili Kunlun Red Starin ottelussa