Viranomaisten mukaan yksi YK:n rauhanturvaaja on kuollut ja 10 ranskalaissotilasta haavoittunut jihadistien iskun seurauksena Malin pohjoisosassa.
Timbuktun kaupungin asukkaiden kerrotaan kuulleen kaksi voimakasta räjähdystä lauantaina YK:n Minusma-operaation leirin läheltä. Minusma on YK:n kriisinhallintaoperaatio, johon osallistuu myös suomalaisia.
AFP:n turvallisuuslähteen mukaan hyökkäys oli ”ennennäkemätön” ja vastaavan kokoluokan iskua ei ole aiemmin tapahtunut Minusma-operaatiota vastaan Timbuktussa.
Mikään taho ei tuoreeltaan ottanut vastuuta iskusta. Alueella toimii useita ekstremistiryhmiä.
Tänä vuonna Malissa on kuollut seitsemän YK:n rauhanturvaajaa. Minusma-operaatiossa on kuollut yhteensä 102 ihmistä sen jälkeen, kun operaatio alkoi vuonna 2013.