Korkein oikeus on pitänyt ennallaan Töölön pyöräturmaan syyllistyneelle miehelle tuomitun rangaistuksen.
Aiemmin hovioikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.
Syyttäjä oli vaatinut rangaistuksen korottamista 4,5 vuodeksi vankeutta, jonka käräjäoikeus aikoinaan tuomitsi. Mies puolestaan oli vaatinut rangaistuksen alentamista 1,5 vuoteen ja sen määräämistä ehdolliseksi.
Mies ajoi elokuussa 2015 autollaan pyöräilijän eteen. Pyöräilijä suistui pää edellä asfalttiin ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä.