Ekaterina Kosonen pyyhkäisee pölyä puutyöpöydästä. Katse mittailee tilaa. Täällä, lakkautetun koulun teknisen työn luokassa, hän aikoo toteuttaa unelmansa.
Parin kuukauden päästä luokassa vietetään yhteisöllisen taidetilan avajaisia. Kolmen lapsen äiti on huolissaan paikallisten nuorten yksinäisyydestä.
– Monella nuorella aikuisella ei ole ystäviä Kotkassa. Muut nuoret ovat muuttaneet pois, kun ei ole tarpeeksi kivaa tekemistä tai opiskeltavaa. Sen oireena on yksinäisyys, jonka vuoksi lisää ihmisiä muuttaa täältä pois.
Kanvaasin idea syntyi appivanhempien saunassa, kun Kosonen pohti, kuinka voisi kehittää yhteisöllistä tekemistä Kotkassa.
– Haluan tuoda tänne sellaista, mitä omassa nuoruudessani ei ollut. Yhteisötaiteella on tarkoitus tuoda ihmisiä yhteen ja saada heidät huomaamaan, että maailmassa on paljon kauniita asioita joita saamme yhdessä aikaan. Yhteisöllisyys on tärkeää, koska yksinäisyys on ihmisille niin vaikeaa.
Kolmen lapsen äidin taistelu yksinäisyyttä vastaan pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Hän sai ensimmäisen lapsensa 24-vuotiaana eikä hänellä ollut enää kavereille aikaa entiseen tapaan.
– Nyt olen käynyt taaperoiän läpi jo kolme kertaa. Äidin sosiaalinen ympäristö alkaa laajentua siinä vaiheessa, kun lapsi on päiväkoti-iässä. Haluan edistää asioita, jotta tulevaisuudessa muilla on helpompaa.
Jos nainen alkaa odottaa lasta hyvin nuorena, hänestä saattaa tulla kaveripiirin ensimmäinen äiti. Mielenkiinnon kohteet muuttuvat, ja joskus kaveripiiri ei pysy perässä.
– Täytyy muistaa, että se on väliaikaista. Välillä ajatukset eivät ole olleet niin positiivisia. Itselläni on järki pysynyt päässä sillä tavalla, että olen elänyt päivän kerrallaan. Muutenhan siinä tulisi hulluksi, jos miettii liikaa sitä, mitä ei siinä hetkessä ole.
Oikeasti läsnä
Sininen viiva syöksyy vinhasti eteenpäin pienen pojan pitelemän tussin alla. Kuvio väistelee valkoiselta taululta kuvastuvia, jo hieman haalistuneita tekstejä.
– Katso äiti, mikä sammakko! Ota kuva, poika huudahtaa.
Kosonen kehuu lastaan vuolaasti ja nappaa tämän piirroksesta kuvan. Poika innostuu kehuista ja jatkaa puutyöpöytien keskellä roikkuvan tussitaulun kuvittamista.
Kanvaasi on vain yksi esimerkki Kososen yhteisöllisistä projekteista. Kososen mielestä yksinäisyys, kulttuurin määrä ja muuttoliike kytkeytyvät vahvasti toisiinsa.
Hän on hiljattain tarjoutunut maalaamaan Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston odotustilan seinän hyväntekeväisyytenä. Nuori äiti on myös toinen viime vuonna kaksi kertaa Kotkassa nähdyn, poikkitaiteellisen Joutomaa-festivaalin järjestäjistä.
– Halusimme näyttää, mihin joutomaata voi käyttää ja tuoda uutta elämää vanhoihin, tyhjiin tiloihin. Ihmiset ottivat kopin, ja mukaan tuli paljon vapaaehtoisia.
Joutomaa houkutteli mukaan hyvin erilaisia ihmisiä; taiteellisen uransa alussa olevia, harrastajia, ammattitaiteilijoita ja lapsiperheitä.
– Kaikille yhteistä oli, että he halusivat tehdä mahdollisimman paljon yhdessä. Taiteen kautta voi käsitellä itselleen vaikeita asioita, joita haluaa tuoda esille. Vanhempi, joka tuo lapsen tapahtumaan, on lapsen tulkkina. Se on hienoa, sillä lapsi saa uusia kokemuksia ja ajatuksia.
Ja ihmiset ovat oikeasti toistensa kanssa läsnä.
Some ei pysty kaikkeen
Kosonen pitää myös sosiaalisen median yhteisöjä hyvinä kanavina yksinäisyyttä vastaan taistelemisessa. Ne eivät kuitenkaan pysty kaikkeen.
– On tärkeää kokea myös sanatonta viestintää ja aitoa kohtaamista. Se tapahtuu silloin, kun ollaan kasvotusten. Esimerkiksi vammainen henkilö ei kuitenkaan välttämättä pääse helposti ulos kotoaan. Jos ei ole muuta mahdollisuutta, vertaistukiryhmät ovat oikein loistavia.
Nettikohtaamisten merkitys riippuu Kososen mielestä täysin ihmisistä.
– Pienikin kommentti somemaailmassa voi olla hyvin tärkeä jollekin ihmiselle, toiselle taas ei. Someyhteisöt eivät ole esteenä yhteisöllisten asioiden järjestämiselle.
– Rakastan dialogeja sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä. On hienoa, kun he avaavat asioita omilta näkökannoiltaan.
Rakkaus yhteisöllisyyteen syttyi luistimet jalassa
Kosonen ei innostunut yhteisöllisyydestä alun perin suinkaan taiteen vaan urheilun parissa. Berliinissä vierailleen nuoren taiteilijan silmiin osui roller derby-pelaajia esittänyt juliste. Kiinnostus lajia kohtaan heräsi.
Pian Kosonen kuuli, että Helsingissä asuva opiskelutoveri oli perustamassa lajin seuraa.
– Minua harmitti ihan kauheasti, etten asunut enää Helsingissä. Olisin halunnut aloittaa lajin.
Innostus jäi itämään, ja Kotkaan palattuaan Kosonen päätti perustaa oman lajiyhdistyksen. Kaupungista löytyi useita kiinnostuneita, ja pieni roller derby-yhteisö sai alkunsa.
– Siinä oli oma kulttuurinsa. Se ei ole pelkkä urheilulaji. Kaikki hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Sain ensikosketuksen siihen millaista on toimia useiden ihmisten kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kun Kosonen alkoi odottaa vauvaa, hän joutui jättäytymään pois seuran toiminnasta. Hän ei noussut luistinten päälle moneen vuoteen – kunnes viime kesänä häiden alla kaasot veivät hänet luistelemaan.
– Kyllä se vielä onnistui, Kosonen nauraa.
– Senkin pariin voisi joskus palata!
Maailman kautta takaisin kotiin
Kosonen on opiskellut kuvallista viestintää Kouvolassa, multimediaa Helsingissä ja kuvataidetta Italiassa. Maailmalla vierähti useampi vuosi.
– Se oli sellaista kokeilemista, elämänkokemusten haalimista ja itsensä hakemista.
Kosonen matkusteli ympäri Eurooppaa ja imi vaikutteita näkemästään. Hänelle kehittyi vahva taiteellinen tyyli. Spray-maalilla ja tussilla tehdyt teokset ottavat kantaa esimerkiksi tasa-arvon puolesta.
– Laitoin repun selkään ja lähdin reilaamaan pienellä rahalla. Yövyin teltassa. Matkustaminen itsessään avartaa paljon. Siinä pääsee laajentamaan omaa elämänkatsomusta.
Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen Kosonen palasi kotikonnuilleen. Ympärille on vuosien saatossa kasvanut perhe, johon kuuluu mies ja kolme lasta. Oma pieni yhteisönsä sekin.
– Tiesin jo pienenä, että aikuisena haluan lapsia ja kivan perheen. Se on aina ollut minulle tärkeää.
Esikoinen on jo aloittanut koulutiensä, mutta 4- ja 1-vuotiaita lapsia Kosonen hoitaa kotona. Kotiäidin arki pyörii pitkälti lasten ehdoilla, kun mies käy päivätöissä. Omien teosten tekeminen on lasten myötä jäänyt paitsioon.
Vaikka lapsiperheen arki kuluttaa voimavaroja, se myös ruokkii niitä.
– Ammennan luovuutta arkisesta elämästä ja tunteista, siitä mitä ympärillä tapahtuu.
Kososen apuna on oma äiti, joka auttaa lastenhoidossa.
– Enhän minä tätä yksin tekisi. Minulla on hyvät tukijoukot, eikä ainoastaan läheiset vaan myös ne jotka ovat tulleet mukaan näihin projekteihin. Ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka tukevat samanlaisia ajatuksia ja ihan vain tätä elämää.
Myös kaupunki on tukenut yhteisöllisiä projekteja alusta saakka. Taide ja tyhjien tilojen hyödyntäminen on noussut isoon rooliin kaupungin tavoitteissa.
– On ihanaa, että kaupunki huomaa mahdollisuudet. Meidät on otettu hyvin vastaan. Kaupunki alkaa yhteisöllisten kulttuuritapahtumien myötä kiinnostaa myös ulkopaikkakuntalaisia ihmisiä. Moni haluaa tulla käymään uudestaan.
Pian avattava Kanvaasi on herättänyt Kososen mukaan paljon kiinnostusta paitsi yksityisissä ihmisissä, myös kouluissa ja nuorten palveluissa. Moni on jo ilmoittautunut vapaaehtoiseksi ylläpitämään tilaa ja neuvomaan kävijöitä maalien ja muiden materiaalien käytössä.
