Ei ole ihan tuulesta temmattua tulkita kevätsään ailahtelevuutta sanonnalla "kevät keikkuen tulevi". Keikutusta on näet luvassa pian ja kosolti, kiitos suihkuvirtauksen.
Sääennusteissa alkanut viikko on Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Suihkuvirtaus tuuttaa Pohjolaan lämpimän tuulahduksen. Mutta sitten Suomi sinistyy vilakasta – ja pitkään, jopa kolmen viikon ajaksi. Luvassa on tavanomaista kylmempää.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) on antanut viime torstaina ennusteen ajalle 16.4.–13.5., eikä sen mukaan hyvältä näytä. Viikot 17, 18 ja 19 ovat laitoksen grafiikoiden mukaan Suomen kohdalla selvästi sinisiä, eli tavanomaista kylmempiä.
Ylen meteorologi Anne Borgström sanoo, että näin pitkiin ennusteisiin sisältyy kuitenkin aina epävarmuustekijöitä, mutta tällä haavaa säämallit näyttävät tältä.
Borgström selittää mahdollista kylmää jaksoa samalla ilmiöllä, joka selittää myös nyt vallitsevan lämpimähkön kevätsään: sen aiheuttaa suihkuvirtaus, joka tuo Suomeen joko lämmintä tai kylmää.
Nyt näyttää siltä, että lämmin halaa Suomea viikon ja sen jälkeen kuherrus on loppu: lämmin väistyy kylmän tieltä ja kylmä pitää lämpimän tukevasti Suomen eteläpuolella.
Keikkuuko sää oikeasti?
Vielä muutama sana kevään keikkumisesta. Kielitieteilijöiden mukaan sanonnalla "kevät keikkuen tulevi" ei ole oikeasti mitään tekemistä vaihtelevien säiden kanssa.
Varsinaisesti sanonnan juuret on vedetty Agricolan ja Lönnrotin kautta kansanviisauteen keväisin kurnivasta nälästä. "Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääristäen" tarkoitti sitä, kun talven jälkeen ravitsemustilanne oli huono eikä maa antanut vielä uutta suuhunpantavaa.
Heikkoina olivat sekä ihmiset että karja. Keväällä karja päästettiin laitumelle, mutta ne olivat horjuvassa kunnossa. Niin olivat myös ihmiset, joiden käynti oli yhtälailla "keikkuvaa".
Koska enää ei kärsitä nälästä, niin keikkujan tilalle on solahtanut sopivasti vaikeasti ennakoitava sää.