Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Vuosikymmenien kielto poistui – Saudi-Arabian kerma kokoontui ensimmäisen elokuvateatterin avajaisiin

Ensimmäinen julkinen elokuvanäytös on tarkoitus järjestää perjantaina Riadissa avatussa teatterissa.

Paljon ihmisiä, miehiä ja naisia, istuu teatterissa. Edessä tyhjältä näyttävä valkokangas.
Saudi-Arabian johtoa ja kutsuvieraita kokoontui katsomaan amerikkalaista Black Panther -toimintaelokuvaa upouuteen elokuvateatteriin. Kuva: Epa-Efe/Majed al-Malki
Raisa Pöllänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Saudi-Arabia on avannut maan ensimmäisen kaupallisen elokuvateatterin lähes 40 vuoden kiellon jälkeen.

Yhdysvaltalaisen elokuvateatteriketjun AMC:n teatteri avautui keskiviikkona Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa juhlallisin menoin. Sadat kutsuvieraat ja maan avainministerit kokoontuivat juhlistamaan Saudi-Arabian elokuvateatterikiellon purkamista.

450-paikkaisen teatterin avajaiset huipentuivat tietenkin elokuvanäytökseen, jossa kutsuvieraat nauttivat amerikkalaisesta Black Panther –toimintaelokuvasta. Musta Pantteri-sarjakuvaan perustuva elokuva on saanut ensi-iltansa tänä vuonna.

Ensimmäinen julkinen elokuvanäytös on tarkoitus järjestää perjantaina. Lipunmyynti alkaa tänään torstaina.

Saudi-Arabian valtiollisen median mukaan maailman suurin elokuvateatteriketju AMC Entertainment Holdings aikoo avata maan viiteentoista eri kaupunkiin 40 elokuvateatteria seuraavan viiden vuoden aikana.

Kuningaskunta asetti elokuvateatterit kieltoon 1980-luvun alussa, jolloin hallitus päätti sulkea kaikki teatterit ja elokuvateatterit äärivanhoillisten islamilaisten piirien painostuksesta.

Kiellosta huolimatta monissa saudikodeissa on katseltu televisiosta amerikkalaisia elokuvia ja tv-sarjoja. Kodin seinien sisäpuolella on ollut myös yksityisiä elokuvateattereita.

Kruununprinssi Mohammed bin Salman ilmoitti viime joulukuussa kaupallisten elokuvateattereiden sallimisesta.

Suosittelemme sinulle