Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Helsinkiin odotetaan ennätyksellistä risteilykesää – Tämä tietää kymmenien miljoonien tuloja kaupunkiin

Helsinkiin on tulossa lähes kolmesataa risteilyalusta ja yli puoli miljoonaa matkustajaa.

Jewel of the Seas saapui ensimmäisten risteilyalusten joukossa Helsinkiin.
Risteilyalus Jewel of the Seas Helsingissä. Kuva: Tuomas Keränen / Yle
Ulla Malminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin risteilykesästä tulee ennätyksellisen vilkas kaupungin markkinointia hoitavan Helsinki Marketingin mukaan. Kansainväliset matkailijat kuuluvat sen pääkohderyhmiin.

Risteilykauden avaa viiden tähden alus MS Hanseatic, joka rantautuu Eteläsatamaan huomenna tiistaina.

Kesän vilkkain risteilypäivä on 2. heinäkuuta, kun Helsinkiin tulee kuusi alusta, mukanaan lähes kymmenen tuhatta matkustajaa.

Myös viime vuonna Helsingissä vieraili paljon risteilyaluksia. Kaupunkiin saapui 266 alusta ja 478 000 risteilyvierasta.

Helsinki Marketingin toimitusjohtajan Laura Aallon mukaan Helsingin matkailu kasvaa vauhdikkaasti.

– Sillä on iso merkitys, että risteilymatkailun suosio kasvaa. Se on merkki siitä, että matkailun suosio kasvaa muutenkin. Meillä on ollut huikea kasvu viime vuonna ulkomaisissa yöpymisissä. Risteilymatkailun kasvu kertoo siitä, että Helsingillä on tällä hetkellä vetovoimaa kansainvälisten matkailijoiden silmissä.

Risteilymatkustaja käyttää noin 64 euroa päivävierailun aikana

Jos kaikki odotetut alukset saapuvat, alusten määrä kasvaa Aallon mukaan lähes 13 prosenttia viime kesään verrattuna, joka sekin oli jo ennätyksellinen.

Turistit ja muut matkustajat tuovat myös tuloja Helsinkiin. Helsingin kaupungin viime vuonna teettämän risteilymatkustajien rahankäyttötutkimuksen mukaan yksi risteilymatkustaja käyttää keskimäärin 63,70 euroa viiden tunnin vierailun aikana. Viime vuonna risteilymatkustajat käyttivät Helsingissä rahaa kaikkiaan noin 32 miljoonaa.

Itämeren risteilykaupunkien verkoston Cruise Balticin markkinakatsauksen mukaan Itämeren alueella vieraili viime vuonna yli viisi miljoonaa matkustajaa, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Kasvua edelliseen vuoteen oli 16,6 prosenttia.

Viileiden kohteiden suosio kasvanee

Risteilyalukset kuljettavat maailmalla kaikkiaan 27 miljoonaa matkustajaa vuosittain. Seuraavan kymmenen vuoden aikana matkustajamäärän odotetaan kasvavan 40 miljoonaan ihmiseen. Cruise Balticin mukaan Itämeren kaltaisiin viileisiin kohteisiin siirretään lisää aluksia. Myös risteilyalusten kansainvälisen järjestön CLIA:n mukaan viileiden kohteiden suosion odotetaan kasvavan.

– Tänä vuonna Itämerelle tulee ensimmäinen risteilyalus, jossa on pelkästään kiinalaisia matkustajia. Isossa kuvassa tämä tarkoittaa, että Itämeren suosio on kovassa kasvussa, Aalto sanoo.

Alus on nimeltään MSC Orchestra, joka saapuu Helsinkiin 12. kesäkuuta, mukanaan 1 800 matkustajaa.

Helsinki Helpit eli kaupungin matkailuneuvonnan kesätyöntekijät jalkautuvat risteilysatamiin ja kaduille toukokuussa. Lisäksi risteilyvieraita palvellaan uudessa matkailuneuvonnan toimipisteessä Rautatieasemalla ja Stockmannilla.

Suosittelemme