Riikka Välilän pitkä ja ansiokas jääkiekkoura saa jatkoa, kun Välilä teki vuoden jatkosopimuksen ruotsalaisen HV71:n kanssa. 44-vuotias Välilä viihtyy hyvin Ruotsin naisten liigassa ja uskoo kehittyvänsä vieläkin paremmaksi pelaajaksi.
- Pelaaminen on vieläkin mukavaa ja minulla on sellainen tunne, että voin kehittyä yhä paremmaksi pelaajaksi. Lisäksi jatkopäätökseeni vaikutti sekin, että löysin hyvän yhteisymmärryksen HV71:n kanssa, Välilä taustoitti Yle Urheilulle.
Välilän mukaan jatkopäätös syntyi melko nopeasti.
- En miettinyt tätä hirveän pitkään, kun kautemme oli päättynyt. HV71:n taivalhan päättyi jo Ruotsin liigan puolivälieriin. Sopimusneuvottelut sujuivat sukkelaan, Välilä kertoi.
Välilä sai lisäkipinää ratkaisuunsa vuoden päästä keväällä Suomessa järjestettävistä naisten MM-kotikisoista.
- Koti-MM-kisat ovat iso tavoite ensi kaudelle. Mutta kisoihin on vielä vuosi aikaa. Naisten maajoukkueen ensimmäinen leiri odottaa jo toukokuun lopulla. Silloin tiedetään paremmin, mihin suuntaan maajoukkuetta lähdetään viemään, Välilä mietti.
Välilä kuului Naisleijonien olympiapronssia voittaneeseen joukkueeseen Etelä-Korean kisoissa. Ensimmäisen olympiamitalinsa, pronssin, hän saavutti jo Naganossa vuonna 1998.
Välilä vakuuttaa, että hänen kroppansa kestää yhä mainiosti, vaikka pelivuosia onkin jo melkoisesti takana.
- Kroppani on kestänyt hyvin. Kokemukseni auttaa siinä, että osaan suunnitella harjoitteluni järkevästi. Osaan vältellä riskejä, jotka aiheuttaisivat turhia vammoja.
Naisten jääkiekko on seuratasolla Ruotsissa aivan eri tasolla kuin Suomessa.
- HV71:ssä todellakin panostetaan naisten jääkiekkoon. Kaikki olosuhteet ovat täällä todella hyvät pelaamiseen ja harjoitteluun. Joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, joita autan mielelläni eteenpäin, Välilä totesi.
Lue lisää:
Yksi Suomen kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista jatkaa uraansa – Riikka Välilä teki jatkosopimuksen