Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Väyrynen eroaa keskustasta, luopuu kunniapuheenjohtajuudesta eikä tue eduskunnassa sote-uudistusta

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikaistaa paluutaan kansanedustajaksi. Nyt Väyrynen kertoo aloittavansa eduskunnassa jo kesäkuussa.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen puhuu medialle Keskustan puoluevaltuuston vuosikokouksessa Lahdessa lauantaina 21. huhtikuuta.
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen puhuu medialle Keskustan puoluevaltuuston vuosikokouksessa Lahdessa lauantaina 21. huhtikuuta. Kuva: Samuli Ikäheimo / Lehtikuva
Pirjo Auvinen,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Väyrynen perustaa oman eduskuntaryhmän ja aikoo asettua ehdolle sekä ensi kevään eduskuntavaaleihin että eurovaaleihin Kansalaispuolueen ehdokkaana.

Keskiviikkona Helsingissä tiedotustilaisuuden järjestänyt Väyrynen sanoo hänen ja Suomen Keskustan välien katkenneen nyt lopullisesti. Väyrynen aikoo erota keskustapuolueesta, ehdottaa oman puolueosastonsa lakkauttamista ja luopuu kunniapuheenjohtajuudesta.

Vielä viime viikolla Väyrynen oli pyrkimässä keskustan puheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Torstaina Väyrynen keskusteli toista tuntia puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa, jonka jälkeen hän kertoi luopuvansa puheenjohtajaehdokkuudesta.

Keskustan puoluevaltuusto oli koolla viikonvaihteessa eikä Väyrysen toive sääntöjen muutamisesta niin että hänet voitaisiin Sotkamon puoluekokouksessa valita puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ottanut tulta.

Väyrysen mukaan oli Sipilän johtajuuden puutetta, että hänen tiensä nousi valtuustossa pystyyn.

Minusta näyttää, että Juha Sipilä antaa sen joukkuueen johtaa. Että hän henkilökohtaisesti on eri mieltä, mutta antaa sen joukkueen johtaa, Väyrynen selittää.

Väyrynen ei täsmennä, ketä hän joukkueella tarkoittaa, vaan viittaa vuoden 2015 hallitusneuvotteluihin, joiden yhteydessä arvioi Sipilällä olevan vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat.

Kuka seuraajaksi Brysseliin?

Eduskunnassa Väyrysen tilalla on ollut kansanedustaja Mikko Kärnä, joka joutuu nyt jättämään paikkansa.

Brysseliin EU-edustajaksi lähteminen on puolestaan visaisempi juttu. Ensimmäisellä varasijalla on toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, joka kertoo Suomen yrittäjien verkkosivuilla, ettei aio siirtyä europarlamenttiin.

Seuraavilla varasijoilla ovat kansanedustaja Mirja Vehkaperä ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. STT:n tavoittama Vehkaperä kertoo lähtevänsä Brysseliin mielihyvin.

Väyrynen saa kansalaispuolueelta pakit

Sisäisten kiistojen repimän kansalaispuolueen Sami Kilpeläinen ja Piia Kattelus tyrmäävät Paavo Väyrysen aikeet jatkaa toimintaansa puolueessa. Katteluksen mukaan "Paavon mieli vaihtuu useammin kuin sukat jalassa".

Väyrynen kertoi aiemmin aikovansa luotsata kansalaispuolueen eduskunta- ja eurovaaleihin.

Kilpeläinen huomauttaa, että Väyrynen on erotettu puolueesta.

– Hän on vielä lisäksi itsekin eronnut ja sen julkisuudessa ilmoittanut. Väyrynen ei johda kansalaispuolueessa yhtään mitään, Kilpeläinen sanoo tiedotteessa.

Väyrysen erottamispäätöstä ei ole saatu voimaan, koska asia on parhaillaan Helsingin käräjäoikeuden käsittelyssä. Päätös on asetettu toimeenpanokieltoon oikeuskäsittelyn ajaksi.

Kilpeläinen ja Kattelus sanovat, että he päättävät eduskuntavaalien ehdokasasettelusta. Eurovaaleihin lähtemisestä ei ole heidän mukaansa vielä päätetty.

Juttua päivitetty kello 19.49: Lisätty kansalaispuolueen kannanotot.

Suosittelemme sinulle