Etelä-Korean ja Pohjois-Korean johtajien historiallinen huippukokous käytiin tänään perjantaina demilitarisoidulla alueella Panjumnonin Etelä-Korean puoleisessa Rauhan talossa.
Ennen rauhantalolle saapumistaan Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in saapui hurraavan yleisön eteen ensin turvamiesten ympäröimänä. Tämän jälkeen hän lähti mustassa autosaattueessa kohti demilitarisoitua rajaa.
Johtaja Kim Jong-un ja ja presidentti Moon Jae-in kohtasivat ja kättelivät.
– Mukava tavata sinut, Moon sanoi Kimille tapaamisen aluksi.
Samalla Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un otti historiallisen askeleen etelän puolelle. Myöhemmin hän kirjoitti Rauhan talon vieraskirjaan tervehdyksen.
– Olemme tänään lähtöviivalla aloittamassa rauhan, vaurauden ja Koreoiden välisten suhteiden uutta historiaa, Kim kirjoitti ennen neuvottelujen alkamista
Maiden aiemmat johtajat ovat tavanneet aiemmin kaksi kertaa, mutta aiemmat tapaamiset on järjestetty Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa.
Yhdysvallat toivoo, että Koreoiden huippukokous aloittaisi kehityksen kohti rauhaisampaa tulevaisuutta. Valkoinen talo julkaisi lausunnon pian sen jälkeen, kun presidentti Moon Jae-in ja johtaja Kim Jong-un olivat tavanneet Koreoiden välisellä vyöhykkeellä.
Tapaamiseen osallistuvat Pohjois-Korean osalta Kim Jong-unin lisäksi hänen sisarensa Kim Yo-jong sekä maan entinen tiedustelupäällikkö Kim Yong-chol, joka vastaan Pohjois-Korean suhteista eteläiseen naapuriinsa.
Leppoisaa sanailua
Kim Jong-un kertoi tapaamisen aluksi odottavansa "sydämellisiä, aitoja ja rehellisiä" keskusteluja Etelä-Korean presidentin kanssa kysymyksistä, joissa "Koreat eivät ole aikaisemmin kyenneet täyttämään sitoumuksiaan".
Kim myös sanaili leppoisasti Moon Jae-inin kanssa. Kim toivoi Moonin pitävän Pohjois-Korean kuuluisista kylmistä nuudeleista, joita herrat saisivat syödäkseen tapaamisen jälkeen. Ne tuodaan kokouspaikalle aina Pjongjangista asti.
Tämän jälkeen hän kääntyi sisarensa puoleen ja sanoi, että "ei ehkä olisi pitänyt sanoa hänelle, että Pjongjang on kaukana".
Kim myös pahoitteli, että oli pitänyt kollegaansa Moonia hereillä myöhään yöllä tehtyjen ohjuskokeiden takia.
Historiallisia vieraskutsuja
Tapaamisen aikana Kim Jong-un kertoi Moon Jae-inille, että tulisi mielellään käymään Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa.
Moon on myös tuonut esiin, että Koreoiden johtajien tulisi alkaa tavata säännöllisesti.
Kimin sisko Kim Yo-jong toi esiin neuvottelupöydässä, että hänen mielestään Koreoiden yhdistymisprosessia tulisi nopeuttaa, kertoo Etelä-Korean presidentin tiedottaja. Tiedottajan mukaan neuvottelijat olivat hyväksyneet ajatuksen nauraen.
Lounastauko
Muutaman tunnin ajan kestäneen palaverin jälkeen neuvottelut keskeytettiin lounastauon ajaksi.
Pohjois-Korean johtaja nähtiin poistuvan paikalta limusiinilla, jota vartioivat auton rinnalla juoksevat henkivartijat. Kimin lounaspaikka sijaitsee Panmunjomin kylän pohjoislaidalla.
Lounastauon jälkeen johtajat palasivat neuvottelupaikalle ja istuttivat rauhanpuun.
Istutuksen jälkeen johtajat kastelivat istutetun havupuun vedellä, joka oli tuotu Pohjois-Korean Taedong-joesta ja Etelä-Korean Han-joesta. Kim ja Moon myös paljastivat muistokiven.
Tämän jälkeen johtajat istuivat ja keskustelivat kahden kesken noin 20 minuutin ajan sinisellä sillalla.
Keskustelun jälkeen he kävelivät Rauhan taloon, jossa neuvotteluja käydään.
Neuvotteluista julkistettiin yhteinen julkilausuma.
Johtajien tapaaminen päättyy juhlaillalliseen, joka tarjoillaan Etelä-Korean puolella. Illalliselle kerrotaan osallistuvan myös Kim Jong-unin vaimo Ri Sol-ju, jota on nähty hyvin vähän julkisuudessa.
Artikkelin Koreoiden johtajien tapaamisen jatkosta voit lukea tästä:
Koreoiden huippukokous: Tavoitteena ydinaseiden riisunta Korean niemimaalla
27.4. klo 10.10 Artikkelista poistettu maininta, jonka mukaan Etelä-Korea olisi jo kutsunut Kim Jong-unin vierailulle Souliin.