Varovainen siika on yksi suomalaisten lempikaloista, ja nyt sen ongintasesonki on kiivaimmillaan.
Jotkut ovat ihan hulluna siikaan – kuten esimerkiksi Rakel Liekki, mediapersoona ja Nenäpäivä-säätiön viestintä- ja markkinointipäällikkö. Hän kertoo, että voisi syödä siikaa monta kertaa päivässä.
– Haluaisin syödä sitä niin paljon, ettei silmäpusseilta näkisi eteen, kun ne olisivat niin täynnä graavisiian suolaa!
Yle päätti viedä Liekin kalaan, jotta tämä oppisi pyytämään itse lempiruokansa. Opettajaksi lupautui kalastusopas Markku Tiusanen. Tiusasen opeilla vasta-alkajakin pääsee siianpyynnin makuun.
Halvalla kiinni siian ongintaan
Jos omistaa virvelin valmiiksi, ei siian onginta käy kalliiksi. Jos ei, niin sopivan virvelin saa kalastusopas Markku Tiusasen mukaan jo 50–60 eurolla.
Ensin on kuitenkin hyvä muistaa, ettei siian pyynti ei ole jokamiehenoikeuksien piirissä, koska sitä ongitaan heitettävällä virvelillä. Niinpä ennen kalaan lähtöä pitää maksaa kalastonhoitomaksu, jonka voi maksaa joko päiväksi (6 euroa), viikoksi (15 euroa) tai vuodeksi (45 euroa). Lasten ja eläkeläisten ei kuitenkaan tarvitse sitä maksaa. (Katso tarkemmat ehdot Metsähallituksen sivuilta.)
Liekkiä kiinnostavat kastematojen erot. Tiusasen mukaan monella kalastajalla on omat suosikkinsa.
– Joku vannoo, että sen on oltava savimato, joku toinen tykkää lehtimadosta, mutta kyllä mato kuin mato kelpaa. Oman kompostin madot ovat kuitenkin varmasti parhaita, koska ne ovat erittäin tuoreita ja hyvässä kunnossa.
Siikaa ongitaan rannalta heittämällä virvelillä ongenkoukussa oleva mato mereen. Sopiva paikka on Tiusasen mukaan sellainen, jossa on puhdas pohja.
– Sillä on merkitys, minkälainen pohja on. Syvyys ja pohjan laatu vaikuttavat, samoin tuuli. Aika usein tuulen ja tyynen rajapinta on hyvä ongintapaikka.
Saaliin kannalta ei ole väliä, onko kalastuspaikka auringossa vai varjossa. Kalastajalle itselleen voi olla mukavaa, että aurinko lämmittää. Sillä ei ole väliä, onko pohja hiekkaa vai soraa. Myös savinen pohja käy.
– Tärkeintä on puhdas pohja. Kivinen pohja on huono, koska mato valuu kivien koloihin eikä siika löydä sitä. Myös leväinen pohja on huono, koska mato menee silloin kalalta piiloon.
Uudeltamaalta löytyy hyviä siian ongintapaikkoja pitkin rannikkoa
Sesongin ollessa huipussaan Helsingin parhailla siian ongintapaikoilla on kalastajia jopa ruuhkaksi asti. Hyviä paikkoja on kalastusopas Tiusasen mukaan onneksi kuitenkin paljon.
– Helsingissä kuuluisimmat paikat ovat Uutela ja Lauttasaari. Espoossa paljon porukkaa käy Karhusaaressa ja Suvisaaristossa.
Paras siian ongintasesonki kestää kahdesta neljään viikkoa jäiden lähdön jälkeen. Vinkkinä Tiusanen kertoo, että myös syksyllä siika syö, minkä mahdollisuuden moni jättää käyttämättä.
Siian onginta on odottelua
Tiusanen näyttää Liekille, miten koukku pujotetaan vain sentin verran madon sisään, minkä jälkeen koukun pää jää näkyviin. Kala ei osaa pientä koukkua varoa. Mato pujotetaan koukkuun kokonaisena, ei katkaistuna.
– Ehdottomasti laitetaan kokonainen liero, koska se liikkuu merenpohjassa. Liike houkuttelee, jolloin siika todennäköisemmin löytää madon.
Heittotekniikan tulee olla rauhallinen. Kaappikellon heilurin vauhtisella saattoheitolla pyritään saamaan syötti sopivaan kohtaan.
– Sitä heittoa ei saa riuhtaista, ettei mato repeä irti. Paras etäisyys rannasta riippuu pohjasta, eli miten syvään kohtaan halutaan mato saada.
Siika voi Tiusasen mukaan olla puolentoista tai kahden metrin, jopa kahdeksan metrin syvyydessä.
– Sen takia olisi hyvä, jos kalastuspaikan lähellä olisi erisyvyisiä kohtia, joita pystyy kokeilemaan.
Parinkymmenen minuutin välein kannattaa tarkistaa, ettei syötti ole mennyt liian likaiseksi. Jos siinä on moskaa, niin koukku ja mato puhdistetaan ja vaihdetaan paikkaa.
– Tämä on kärsivällisen miehen laji. Mutta jos mitään ei tapahdu puoleen päivään samalla paikalla, niin kannattaa jo oman mielenterveyden vuoksi katsoa jotain toista paikkaa.
Siian syönnin näkee siitä, että vavan kärki alkaa "sähköttää" eli heilua nopeasti lyhyen matkaa edestakaisin. Siika syö madon kokonaan ja koukun samalla. Se on hidasta.
– Ei rynnätä siihen vapaan heti kiinni, vaan odotetaan ja lasketaan vaikka rauhallisesti kymmeneen. Tämän jälkeen tartutetaan kala reippaalla vedolla nostamalla vapaa nopeasti ylöspäin.
Kun kala on kiinni pitää saalis kelata vapa pystyssä mahdollisimman lähellä pintaa rantaan. Jos kala pääsee sukeltamaan saattaa se uida kiven tai rakkolevän taakse, jolloin se voi irrota.
– Pinnassa kala ei pääse myöskään sotkemaan siimaa mihinkään kiinni.
Lopuksi kala tainnutetaan lyömällä sitä päähän “papilla” eli puu- tai metallikepillä. Kivikin käy tarvittaessa. Tämän jälkeen kalalta katkaistaan kaulavaltimo, jotta veret valuvat ulos, minkä jälkeen kala kannattaa laittaa nopeasti kylmään.
– Paras on, jos ottaa kylmälaukkuun kylmäkalleja ja laittaa sinne tainnutetun ja verestetyn kalan. Se on mielestäni kalan säilyvyyden kannalta jopa parempi kuin sumppu.