Hyppää sisältöön

Suomelle cheerleadingin MM-kultaa – "Tätä on tavoiteltu monta vuotta"

Suomen naiset juhlivat MM-kultaa cheer-sarjassa.

Kuva: Riikka Taivassalo

Suomen naisten cheerleadingin maajoukkue voitti perjantaina cheer-sarjan MM-kultaa Orlandossa. Voitto oli historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa naisten cheer-sarjan voitti jokin muu maa kuin USA.

- Tätä on tavoiteltu monta vuotta. Viime vuonna näytettiin, että kyllä meistä olisi tähän ja tänä vuonna toistettiin taas. Kaksi hyvää ohjelmaa riitti tänä vuonna, naisten maajoukkueen valmentaja Maria Wahlroos iloitsi Suomen Cheerleadingliiton tiedotteessa.

Viime vuonna naisten maajoukkue saavutti MM-hopeaa.

- Tämä merkitsee sitä, että nyt kaikkien on helppo uskoa, että maailmanmestaruus on saavutettavissa. Toivottavasti muutkin lähtevät tavoittelemaan sitä. Saadaan lisää innokkaita maajoukkueurheilijoita ja nuorille unelmia, Wahlroos arveli.

Suomen tanssimaajoukkue jäi perjantaina sarjassaan neljänneksi ja sekamaajoukkue sijoittui kuudenneksi. Tanssi- sekä sekajoukkuesarjojen voiton vei USA.

Perjantain lopputulokset:

Cheer, naiset
1) Suomi, 707,5
2) USA 703
3) Ruotsi 657,5

Cheer, sekajoukkueet
1) USA, 726,5
2) Taiwan, 704,5
3) Kanada 637
6) Suomi, 597

Tanssi
1) USA 615,5
2) Japani 586,5
3) Meksiko 580
4) Suomi, 561,5

Lue myös:

Suomi avasi cheerleadingin MM-kilpailut kahdella mitalilla

Suosittelemme sinulle