Hadouken!
Guilen ikoninen tunnusmusiikki Street Fighter 2:ssa tuo mieleen Super Nintendo -sessiot lapsuudenkodin olohuoneen lattialla 1990-luvulla. Pelihahmon kotikenttä oli lentotukikohta hävittäjineen päivineen. Grafiikka hiveli silmiä, vaikka pikselit olivat valtavia.
Samalla kentällä taisteli tappelupelien klassikkohahmo Ryu. Karateka saattoi päihittää Guilen helpolla mutta tehokkaalla erikoishyökkäyksellä: "Hadouken!"
Moni muukin kohtaus vilisi silmissä, kun Quinsonitus-yhtye esitti pelimusiikkia Suomen ensimmäisellä pelimusiikkifestivaalilla Helsingin Kulttuuritalossa. Sadat katsomossa istuneet kuuntelijat todistivat nostalgian voimaa.
Pelimusiikkikonserteissa hurrataan ja vihelletään
Pelimusiikkia alettiin soittaa Suomessa vasta viisi vuotta sitten. Silloin juuri Quinsonitus piti ensikonserttinsa Raisiossa.
– Mutta nyt lähes jokainen kaupunginorkesteri Suomessa on esittänyt pelimusiikkia. Sitten löytyy erilaisia kokoonpanoja, jotka soittavat pelimusiikkia, toteaa festivaalin järjestäjä Nikolas Broman.
Alan kehitys on yhä kesken, mutta fanien riemu on säilynyt ennallaan. Pelimusiikkikonserteissa näytetään tunteita: hurrataan ja vihelletään, kun siltä tuntuu.
Myös pelialalla on kiinnostuttu siitä, mitä konserttisaleissa tapahtuu. Broman onkin sitä mieltä, että tulevaisuus näyttää pelimusiikin suhteen hyvältä.
– Sanoisin, että pelimusiikki on ollut suosittua koko ajan, mutta sitä ei ole ollut helposti kuunneltavissa – ei netissä, ei cd-levyllä, eikä konserteissa ainakaan Suomessa.
"Soittamista ei ole viety taiteellisesti kovinkaan pitkälle"
Nostalgia on osa pelimusiikin viehätystä, mutta ei sen perusta. Pelimusiikki ja sen esittäminen on oma genrensä ja populaarikulttuurin ilmiönä laajempi kuin osaisi kuvitella.
Juuri sen puolesta puhuu festivaalin pääesiintyjäksi buukattu, Suomen ensimmäinen ammattimainen pelimusiikkiorkesteri, Game Music Collective.
– Meidän sukupolvemme soittajille pelimaailmat ja pelit ovat osa nuoruutta ja nykyisyyttä. Ne ovat osa kulttuuriamme. Haluamme soittaa pelimusiikkia livenä, ja mikä parasta, tuolla on jengiä, joka haluaa kuulla sitä, GMC:n perustaja ja sellisti Lukas Stasevskij sanoo.
Jo pitkään esimerkiksi seikkailupelien musiikit ovat olleet täyspainoista sinfonista tykitystä, johon on lisätty mausteeksi elektronisen musiikin elementtejä. Pelimusiikki onkin eräänlaista hybridimusiikkia, jonka esityskäytännöt ovat laahanneet musiikillisen laadun perässä.
GMC aikoo kuroa eron umpeen.
– Hybridimusiikin soittamista ei ole viety taiteellisesti kovinkaan pitkälle. Pelimusiikin hienous on mielestäni siinä, että sitä tekevät maailman kovimmat säveltäjät, jotka imevät vaikutteita kaikilta musiikin kentiltä. Pelimusiikki on ihan oman kuuloinen juttunsa, Stasevskij toteaa.
Pelimusiikki ei ole sisäänheittotuote
Sinfoniaorkestereiden viime vuosien kiinnostus pelimusiikkia kohtaan on auttanut genreä eteenpäin, ja samalla sinfoniaorkesterit ovat saaneet yleisöksi tavallista nuorempaa väkeä. Stasevskij'n mielestä pelimusiikki ansaitsee enemmän kuin paikan sisäänheittotuotteena.
– Pelimusiikin kuuntelijoita eivät lähtökohtaisesti kiinnosta esimerkiksi klassisen musiikin traditiot. Tarkoitukseni ei ole ohjata yleisöä klassisen musiikin puolelle. Pelimusiikki on pelimusiikkia, Stasevskij tähdentää.
GMC on festivaalin järjestäjän kanssa samassa veneessä edistämässä pelimusiikkikulttuuria. Orkesteri esiintyy toukokuussa Turussa ja Tampereella.
