Pohjois-Korea on vapauttanut kolme vangitsemaansa yhdysvaltalaista, kertoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Twitterissä.
Vangitut palaavat Yhdysvaltoihin yhdessä ulkoministeri Mike Pompeon kanssa. Valkoisen talon mukaan Trump pitää miesten vapauttamista "merkkinä pohjoiskorealaisten hyvästä tahdosta".
Trump kertoo aikovansa tavata vangitut miehet Andrewsin lentotukikohdassa torstaiaamuna Suomen aikaa. Tukikohta sijaitsee lähellä pääkaupunki Washingtonia.
Ulkoministeri Pompeo vieraili Pohjois-Koreassa valmistelemassa Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamista. Jo aiemmin ennakoitiin, että Pohjois-Korea saattaisi vapauttaa vangit hyvän tahdon eleenä.
Valkoisen talon tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin mukaan miehet ovat "hyvässä kunnossa". Huckabee Sandersin mukaan miehet "pystyivät kävelemään ilman avustusta lentokoneeseen".
Keitä ovat kolme vapautettua Kimiä?
Keskiviikkona vapautettujen Yhdysvaltojen kansalaisten joukossa on Pohjois-Koreassa yliopistossa opettaneet Kim Hak-song ja Kim Sang-duk. Heidät oli pidätetty viime vuoden keväällä. Kaikki miehet ovat korealais-amerikkalaisia.
Kiinassa syntynyt korealaistaustainen Kim Hak-song otettiin kiinni toukokuussa 2017 Pjongjangin juna-asemalla epäiltynä "vihamielisistä teoista" Pohjois-Koreaan kohtaan. Kim oli opettanut Pjongjangin tiede- ja teknologiayliopistossa (PUST) koulun maataloutta opettavassa yksikössä. Hän oli matkalla kotiinsa Kiinan Dandongiin, jossa oli asunut Yhdysvalloissa suorittamiensa yliopisto-opiskeluiden jälkeen.
Kim Sang-duk, toiselta nimeltään Tony Kim, pidätettiin lentokentällä huhtikuussa 2017 kun hän oli poistumassa Pohjois-Koreasta. Myös hän opetti PUST-opinahjossa. Kim työskenteli kiinalaisyliopistossa Yanbianissa lähellä Koreoiden rajaa. Yonhap uutistoimiston mukaan Kim on 50-vuotias "hyvin uskonnollinen mies". Kimin pojan mukaan perhe ei ollut saanut tavata miestä pidätyksen jälkeen.
PUST-yliopiston rahoitus tulee kristilliseltä herätysliikkeeltä.
Kolmas vapautettu mies on Kim Dong-chul on 60-vuotias Etelä-Koreassa syntynyt amerikkalainen bisnesmies ja pastori. Hänet pidätettiin lokakuussa 2015 epäiltynä vakoilusta ja kumouksellisesta toiminnasta. Miehellä kerrottiin olleen mukanaan muistitikku, jolla oli ollut Pohjois-Korean armeijan tietoa.
CNN:n haastattelussa tammikuussa 2016 Kim kertoi asuneensa Fairfaxissa Virginiassa. Hän kertoi työskennelleensä yrityksessa lähellä Pohjois-Korean rajaa.
Kuukausi ennen oikeudenkäyntiään Kim pyysi anteeksi pohjoiskorean viranomaisten tiedotustilaisuudessa yritystään varastaa armeijan tietoja yhdessä Etelä-Korean kanssa. Etelä-Korea on kiistänyt liittyvänsä tapaukseen millään lailla.
Kim sai 10 vuoden pakkotyötuomion huhtikuussa 2016.
Lue myös: