Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Mika Poutala lopettaa urheilijauransa – "En ole enää valmis uhraamaan vaimoni ja lasteni elämää"

Mika Poutala päätti urheilijauransa huipulla.

Mika Poutala.
Mika Poutala. Kuva: AOP
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pikaluistelija Mika Poutala ilmoitti maanantaina, että hän lopettaa urheilijauransa. Poutala ilmoitti päätöksestään Twitterin välityksellä.

- Pitkän pohdinnan jälkeen olen päättänyt, että lopetan pikaluistelu-urani. Tässä on monia asioita, jotka vaikuttavat tähän. Yksi isoimmista asioista on se, että haluan viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. En ole enää valmis uhraamaan vaimoni ja lasteni elämää minun halujen ja unelmien toteuttamiseen. Homman nimi on se, että elämässäni on tärkeämpiä asioita, mihin haluan käyttää aikaani, Poutala perusteli YouTube-videolla.

34-vuotias Poutala kilpaili uransa aikana neljissä olympiakisoissa. Viime talven Etelä-Korean talviolympiakisoissa Poutala oli neljäs 500 metrillä. Hän jäi kolmen sadasosan päähän olympiapronssista.

Myös matkakohtaisista MM-kisoista Poutalan paras sija on neljäs. Poutala sijoittui 500 metrillä neljänneksi Richmondissa 2009, Inzelissä 2011 ja Kolomnassa 2016.

Vuonna 2005 Poutalasta tuli kaikkien aikojen toinen suomalainen, joka voitti maailmancupin osakilpailun. Hän sijoittui kaudella 2005-2006 sadan metrin maailmancupin loppupisteissä toiseksi.

Vuoden 2018 EM-kisoissa Kolomnassa hän voitti 500 metrin hopeaa.

Lue myös:

Tähtiluistelija Mika Poutalan karisma teki lähtemättömän vaikutuksen – "Hän on jääkenttien Usain Bolt"

Suosittelemme sinulle