Pikaluistelija Mika Poutalan lopettamispäätös nousi maanantaina Ylen aamu-tv:n Jälkihien ykkösaiheeksi. Poutala ilmoitti päätöksestään vain hetki ennen Jälkihien alkua.
- On kyllä ollut yksi niistä positiivisimmista urheilijoista, joita on saanut suomalaisessa huippu-urheilussa tavata. Hän on aina lämmin ja avoin, Kaj Kunnas hehkutti Poutalaa.
Myös Reetta Meriläinen nosti esiin Poutalan positiivisuuden.
- Hän on ´todella positiivinen ja valoisa. Hän pystyy käsittelemään tappiot siinä missä voitotkin. Hän on aivan mainio esimerkki kaikille urheilijoille, Meriläinen kehui.
Kalle Rantalan mukaan Poutala on jääkenttien Usain Bolt.
- Tämä räppäävä pikaluistelija on ollut todella mahtava. Hän ottaa aina jäällä tilanteen haltuun esittelyissä ja ennen kisaa. Hän on ollut sellainen jääkenttien Usain Bolt, vaikka hän ei ole menestynyt yhtä hyvin kuin Bolt yleisurheilukentillä, Rantala kommentoi.
- Urheilussakin voi olla huumoria. On ilahduttavaa, että voi ottaa rennosti ja pistää show’ta pystyyn, Meriläinen komppasi.
Vancouverin talviolympialaisissa 2010 Poutala johti 500 metrin kilpailua ensimmäisen luistelun jälkeen, mutta horjahdus pudotti hänet lopulta viidenneksi.
- Sillä tavalla urheilu on ollut tylyä hänelle, jos ajattelee Vancouverin 2010 kisoja. Hän johti kilpailua, mutta sitten tuli se pieni horjahdus. Nyt Pyeongchangissa hän teki aivan loistavan vedon, mutta oli neljäs. Hän jäi kolme sadasosaa mitalista, Kunnas kertasi.
- Se, että isot mitalisumat ovat vältelleet häntä, ei vähennä hänen uran arvoa ollenkaan, Meriläiunen ja Rantala alleviivasivat.
Jälkihiessä keskusteltiin myös jääkiekon MM-kisoista ja suunnistuksen EM-kisoista. Klikkaa jutun kuvaa ja katso koko keskustelu.
Lue myös:
Mika Poutala lopettaa urheilijauransa – "En ole enää valmis uhraamaan vaimoni ja lasteni elämää"