Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Israelissa juhlittiin USA:n Jerusalemin-lähetystön avajaisia – Gazan rajalla kymmenien mielenosoittajien kerrotaan kuolleen Israelin tulituksessa

Kymmenet tuhannet palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään lähetystön siirtoa vastaan.

Palestiinalaismielenosoittajat juoksevat karkuun Israelin ampuessa kyynelkaasua Gazan ja Israelin rajalla.
Palestiinalaismielenosoittajat juoksevat karkuun Israelin ampuessa kyynelkaasua Gazan ja Israelin rajalla 14. toukokuuta. Kuva: Mohammed Saber
Aishi Zidan,
Katriina Töyrylä
Avaa Yle-sovelluksessa
  • Yhdysvaltain suurlähetystön avajaiset pidettiin iltapäivällä.
  • Presidentti Donald Trump sanoi videopuheessaan avajaisvieraille, että lähetystön avaaminen Jerusalemissa on tosiasian tunnustamista.
  • Avajaisia varjosti palestiinalaisten suurmielenosoitus Gazan ja Israelin rajalla.
  • Palestiinalaistietojen mukaan kymmeniä mielenosoittaja olisi kuollut ja satoja loukkaantunut Israelin tulituksessa.
  • Arabiliitto syyttää laittomaksi Yhdysvaltain lähetystön siirtämistä Tel Avivista kiisteltyyn Jerusalemiin. Israelin ja Yhdysvaltain johdolta siirto saa suitsutusta.
  • Palestiinalaishallinto syyttää Israelin joukkoja verilöylystä.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltain suurlähettiläs David Friedman halaavat.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu (oik.) ja Yhdysvaltain suurlähettiläs David Friedman halasivat avajaisissa. Kuva: Abir Sultan / EPA-EFE

Jerusalemissa on juhlittu Yhdysvaltain suurlähetystön avajaisia. Lähettiläs David Friedman henkilökuntineen siirtyi tänään maanantaina Jerusalemiin Tel Avivista.

Yhdysvaltoja edustivat avajaisissa muun muassa presidentin tytär Ivanka Trump ja vävy Jared Kushner. He ovat myös presidentin neuvonantajia. Valtuuskuntaa johtaa apulaisulkoministeri John Sullivan.

Trump ei itse ollut paikalla, mutta hän tervehti avajaisvieraita videopuheella. Trump sanoi, että Israel on suvereeni valtio, joka voi itse päättää pääkaupunkinsa ja tosiasia on, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Pitkään emme tunnustaneet tosiasiaa, Trump katsoo.

Samalla hän vakuutti, että Yhdysvallat on sitoutunut rauhanratkaisun edistämiseen Lähi-idässä. Kushner puolestaan sanoi, että matka kohti rauhaa alkoi vahvan Yhdysvaltojen tunnustaessa tosiasian.

Palestiinalaisten protesteja hän kommentoi sanomalla, että ne ovat osa ongelmaa, eivät osa ratkaisua.

David Friedman puhumassa avajaisissa.
David Friedman puhumassa avajaisissa. Kuva: Abir Sultan / EPA-EFE

Israelia edustaivat muun muassa presidentti Reuven Rivlin ja pääministeri Benjamin Netanjahu.

Netanjahu sanoi Trumpin tehneen historiaa tunnustamalla historian.

– Olemme syvästi liikuttuneita ja syvästi kiitollisia, hän totesi.

Israel on ylistänyt lähetystön siirtoa, koska se haluaisi maailman tunnustavan Jerusalemin sen pääkaupungiksi. Palestiinalaisia siirto suututtaa, koska kiista Jerusalemin asemasta on ratkaisematta.

Lähetystön avajaisia varjostavat palestiinalaisten mielenosoitukset, joita Israelin joukot ovat tukahduttaneet kovin ottein.

Palestiinalaiset: Israelin luodit surmanneet kymmeniä

Palestiinalaisviranomaisten mukaan 41 palestiinalaista mielenosoittajaa on kuollut ja satoja haavoittunut Israelin joukkojen tulituksessa.

Kuolonuhrien määrällä mitaten päivä on verisin sitten Israelin ja Gazaa hallitsevan Hamasin vuonna 2014 käymän sodan.

Gazalaisviranomaisten mukaan ainakin 900 ihmistä on loukkaantunut. Heistä noin puolet on haavoittunut luodeista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mielenosoittajia Gazan kaistan vastaisella rajalla.
Mielenosoittajia Gazan kaistan vastaisella rajalla. Kuva: Luca Piergiovannni / EPA-EFE

Rajalle on kokoontunut kymmeniä tuhansia palestiinalaisia mielenosoittajia.

Israelin armeija sanoo estäneensä terrori-iskun yrityksen lähellä Rafahia Gazan ja Israelin rajalla. Armeija kertoo ampuneensa kolme palestiinalaista, jotka asettivat paikalle räjähteitä, kertoo uutistoimisto AP.

Israelin armeija kerrtoi myös ilmanvoimiensa tulittaneen Hamasin tukikohtaa Gazassa. Armeijan mukaan tukikohdassa koulutetaan Hamasin joukkoja.

Sadat Israelin arabit osoittivat avajaisten aikana Jerusalemissa mieltään lähellä Yhdysvaltain lähetystöä. Mielenosoittajien joukossa on viisi kansanedustajaa. Poliisi on estänyt pääsyn lähetystön luo.

Jerusalemin liepeillä Israelin joukot ovat ottaneet yhteen kymmenien kiviä heittelevien palestiinalaisten kanssa. Myös Betlehemissä kerrotaan yhteenotoista. Tietoon ei ole tullut uhreja.

Mielenosoituksille on monta syytä

Palestiinalaiset vastustavat kiivaasti Yhdysvallat päätöstä siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin. Jerusalemin asema on yksi palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktin vaikeimmista kysymyksistä.

Israel miehittää Itä-Jerusalemia, jonka palestiinalaiset haluavat oman tulevan valtionsa pääkaupungiksi. Israel pitää Jerusalemia taas jakamattomana pääkaupunkinaan. Yleinen kansainvälinen kanta on ollut, että Jerusalemin kohtalo pitäisi ratkaista rauhanneuvotteluissa.

Jännitteitä lisää se, että Israelin perustamisesta on kulunut 70 vuotta. Palestiinalaiset muistelevat samoja tapahtumia huomenna tiistaina nakbana eli katastrofina. Sadat tuhannet palestiinalaiset joutuivat pakenemaan silloin nykyisen Israelin alueelta.

Palestiinalaisten tuoreimmat mielenosoitukset Gazan kaistaleella ovat jatkuneet jo viikkojen ajan. Israel on puuttunut mielensoituksiin kovin ottein, mikä on herättänyt kansainvälisesti arvostelua. Jo yli 40 palestiinalaista oli kuollut protesteissa ennen maanantaita.

Israel syyttää Hamasia levottomuuksien lietsomisesta.

Palestiinalaishallinto syyttää Israelia verilöylystä

Palestiinalaishallinto syyttää Israelia mielenosoittajiin kohdistuvasta verilöylystä ja vaatii kansainväliseltä yhteisöltä toimia sen lopettamiseksi.

Palestiinan vapautusjärjestö PLO on kehottanut ihmisiä tiistaina yleislakkoon Gazassa ja Länsirannalla vastalauseena mielenosoittajien surmaamiselle.

Israel on sanonut, että sen joukot avaavat tulen vain silloin, kun se on välttämätöntä iskujen, raja-aidan vaurioittamisen tai Israelin puolelle tunkeutumisen estämiseksi.

Israelin armeija on varoittanut mielenosoittajia yrittämästä ylittää Israelin rajaa. Armeijan mukaan he tekisivät sen henkensä kaupalla.

YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea kehottaa Israelia lopettamaan kohtuuttoman voimankäytön palestiinalaismielenosoittajia vastaan ja vaatii tapahtuneen puolueetonta tutkimista.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoo olevansa huolissaan kuolonuhrien suuresta määrästä. EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini kehottaa kaikkia osapuolia malttiin uusien uhrien välttämiseksi.

Arabiliitto: Laiton päätös

Myös monet ulkomaat ja muun muassa EU arvostelevat sitä, että Yhdysvallat avaa lähetystön Jerusalemissa. Yleinen kansainvälinen kanta on ollut, että kiistellyn Jerusalemin kohtalo pitäisi ratkaista rauhanneuvotteluissa.

Ivanka Trump Jerusalemin-lähetystön kyltin luona.
Ivanka Trump Jerusalemin-lähetystön kyltin luona. Kuva: Abir Sultan / EPA-EFE

Arabiliitto aikoo pitää keskiviikkona kokouksen, jossa käsitellään Yhdysvaltain lähetystön "laitonta päätöstä" lähetystön siirtämisestä, Egyptin uutistoimisto Mena kertoo.

Venäjän apulaisulkoministeri Mihail Bogdanov sanoo Yhdysvaltain lähetystön siirtämispäätöstä lyhytnäköiseksi. Hänen mukaansa se on omiaan lisäämään entisestään jännitystä Israelin ja palestiinalaisten välillä.

"Hieno päivä Israelille"

Israelissa Yhdysvaltain suurlähetystön avaamista on suitsutettu. Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tviittasi maanantaina, että tämä on suuri päivä Israelille.

– Mikä mahtava päivä! Kiitos, Trump, tviittai puolestaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Trumpia on kunnioitettu Israelissa muun muassa päättämällä nimetä suurlähetystön lähellä sijaitseva aukio Yhdysvaltain aukioksi presidentti Donald Trumpin kunniaksi.

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steve Mnuchin julkaisi maanantaina tviitin seremoniasta, jossa hän vastaanotti nimenmuutoksesta kertovan laatan.

Yhdysvaltain Jerusalemin-lähetystö julkaisi alkuiltapäivästä kuvaa Jerusalemin-lähetystön kello 16 alkavien avajaisten valmisteluista.

– Melkein valmis historialliseen tapahtumaan, lähetystö hehkutti.

Israelilainen pieni vasemmistopuolue Meretz ilmoitti ettei se osallistu Yhdysvaltain lähetystön avajaisiin. Puheenjohtaja Tamar Zandbergin mukaan puolue ei boikotoi Yhdysvaltoja eikä Jerusalemia, mutta lähetystön siirto ei edistä rauhaa, Jerusalem Postin toimittaja Lahav Harkov tviittaa.

Lue myös:

Trumpilainen näytös jerusalemilaisessa lähiössä – Yhdysvallat siirtää tänään Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin

Suosittelemme