Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Pikaluistelumaajoukkueessa käy kato – myös Suomen ykkösnainen Elina Risku lopettaa

Suomen naisten pikaluistelun ykkösnimi Elina Risku on päättänyt lopettaa uransa.

Elina Risku
Elina Risku Kuva: AOP
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

”Yksi matka on tullut päätökseen”, kirjoitti Elina Risku Instagram-tilillään, jossa hän ilmoitti lopettavansa kilpauransa.

Seinäjoen Urheilijoita edustava Risku on ollut jo vuosia Suomen naisten pikaluistelun ykkösnimi. Hän on toisen polven pikaluistelija, ja hänen äitinsä Anneli Risku (o.s. Repola) oli edellinen suomalainen naispikaluistelija, joka edusti Suomea olympialaisissa.

Pyeongchangin olympiakisoissa 26-vuotias Risku sai toteuttaa olympiaunelmansa. Ne olivat hänen uransa ensimmäiset ja jäivät nyt myös viimeisiksi. Suomen Pyeongchangin olympiakisojen pikaluistelujoukkueesta ovat nyt kaikki luistelijat (Risku, Mika Poutala ja Pekka Koskela) päättäneet kilpauransa.

Riskun mukaan päätös lopettamisesta oli usean asian summa ja pidemmän ajan kuluessa syntynyt päätös. Yksi iso tekijä hänen päätökselleen oli kuitenkin kotimaan halliolosuhteiden puuttuminen. Hän on myös viimeisen kymmenen vuoden ajan kärsinyt selkävauriosta, joka on huippu-urheilun rasituksen ja iän karttuessa tuonut haasteita. Risku myönsikin, että pelko siitä, että huippu-urheilu rikkoisi selkää liikaa, oli liian suuri.

”Pikaluistelu tulee aina olemaan minulle rakas laji, en muista aikaa, jolloin en olisi luistellut ja kulkenut Seinäjoen jääurheilukeskuksessa. Tämä elämänmuutos tulee olemaan suuri ja tuskin helppo, mutta nyt on aika uusille seikkailuille ja tavoitteille. Elämä tuo tullessaan varmasti hienoja uusia asioita. Aion muun muassa jakaa sitä tietoa eteenpäin, mikä minulle on vuosien aikana kertynyt,” Risku kirjoitti Instagramissa.

Lue myös:

Lopettamispäätös sai Riskun olon haikeaksi, mutta tyytyväiseksi – "Tämä on ollut elämän mittainen matka"

Äiti tarjosi tyttärelleen balettia – Elina Risku valitsi mahdottoman lajin ja palauttaa Suomen naiset olympialaisiin 38 vuoden tauon jälkeen: ”Uskomaton saavutus”

Naisten pikaluistelun voittaja luisteli uuden olympiaennätyksen – Risku tunteikkaana olympiadebyytistään: "Kauden paras luistelu"

Suosittelemme sinulle