Auton ilmastointihuoltojen hinta alkoi hivuttautua ylöspäin jo viime vuoden puolella. Kesän kynnyksellä paineet korotuksista vain kasvavat. Huolloissa käytettävän kylmäaineen hinta on moninkertaistunut vuoden aikana.
Jos 12 kilon pullon sai viime vuonna alle 80 eurolla, maksaa se nyt porilaisen autohuolto Karlan palvelupäällikkö Jyrki Luukkosen mukaan pahimmillaan lähes 800 euroa.
– Kun olen tiedustellut hintoja suomalaisilta toimittajilta, ovat ne olleet jopa kymmenkertaisia viime vuoteen verrattuna, hän toteaa.
Luukkonen kertoo, että Yhdysvalloista kylmäainetta tilaavien toimittajien on ostettava vähintään tuhat pulloa kerralla. Koska moni odottaa hintojen laskevan, ei ainetta ole vielä ostettu.
– Epätietoisuudesta johtuen kaikki toimijat eivät ole uskaltaneet ostaa pulloja varastoon. Jos tilanne jatkuu tällaisena ja kesä on lämmin, epäilen, että jossain vaiheessa kesää voi tulla pula kylmäaineesta. Silloin ei sitten tehdä huoltoja, Luukkonen toteaa.
Kiintiö rajoittaa saatavuutta
Ongelma on todellisuudessa laajempi. EU rajoittaa kylmäaineen saatavuutta tällä hetkellä kaikissa EU-maissa. Taustalla on asetus, joka pyrkii vähentämään kylmäaineiden vaikutusta ilmaston lämpenemiseen.
– Aineille on asetettu kiintiömäärä koko EU:n alueella ja tuo määrä laskee koko ajan vuoteen 2030 asti. Koska saatavuus vähenee, nousee hinta automaattisesti, kertoo Suomen Kylmäliikkeiden liiton toimitusjohtaja Mika Kapanen.
Hän uskoo, että autoissa käytettävien kylmäaineiden hinta nousee vielä paljon.
– Todennäköisesti käy niin, että se, kenellä on ainetta jäljellä vuoden lopussa, voi määritellä hinnan vapaasti.
Ilmasto lämpenee, autot kylmenevät
Käytännössä autossa käytettävien kylmäaineiden hinta on noussut sitä enemmän, mitä suurempi GWP-arvo, eli ilmastonlämmitysvaikutus sillä on. Erityisen merkittävä nousu on ollut R134a-aineessa, jota käytetään autoissa yleisesti.
Uusissa autoissa on jo vaatimuksena, että kylmäaineen GWP-arvon pitää olla alle 150. Tällaisten aineiden arvo ei ole noussut merkittävästi, mutta niiden hinta onkin ollut Kapasen mukaan jo valmiiksi korkea.
Uuden auton omistaja ei siis huomaa kylmäaineen hinnannousua, mutta muiden kukkarossa se tuntuu.
– Autoon laitetaan ehkä kilon verran kylmäainetta, joten siinä määrässä lisähintaa tulee muutaman kympin verran. Kaikki eivät sitä välttämättä edes huomaa laskussaan, mutta onhan se merkittävä nousu silti, Kapanen toteaa.
Ilmaston hyväksi tehtävä työ rokottaa autoilijan kukkaroa muutamalla kympillä, mutta EU:n alueella talkoisiin osallistuvat eniten ne, joilla kulutus on suurempaa. Esimerkiksi lähikaupan kylmäaltaita viilentävä kauppias ei liene omasta osuudestaan mielissään.
– Siellä voi kymppitonni kadota yhtäkkiä taivaan tuuliin. Sellainen summa jo tuntuukin. Ehkä se kuluttajalle näkyy siinä, että jollain tapaa tuollainen kuluerä pitää saada myynnissä takaisin, Kapanen pohtii.