A-studion Kuplat-sarjan päätösjakso herätti keskustelun suomalaisten arvoista. Kansanedustaja Susanna Koski (kok.) ja helsinkiläinen pitkäaikaistyötön Anna-Maija Tikkanen kohtasivat Kuplat-juttusarjassa toista kertaa. Jutusta nousi kohu, sillä Koski antoi kovia neuvoja työttömälle Tikkaselle.
Tiistain A-studiossa vieraillut Mustreadin sisältöjohtaja ja ekonomisti Heikki Pursiainen korosti kohtaamisen olleen paikka, jossa oikeistopoliitikon aate todella punnitaan.
– On helppo puhua omissa porukoissa yrittäjille tai keskiluokan edustajille, mutta tuo on se tiukka paikka, joka jokaisen oikeistopoliitikon on kohdattava, Pursiainen toteaa.
Hänen mielestään Koski ei ollut tehnyt pohjatyötä riittävän hyvin, minkä takia kansanedustaja ei onnistunut selittämään omia aatteita ja poliittisia tavoitteitaan köyhälle ihmiselle.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen muistuttaa, että oikeistolainen ajattelu on Suomessa aika harvinaista – vajaa kymmenen prosenttia suomalaisista on tutkimusten mukaan ajatuksiltaan oikeistolaisia. Enemmän vallitsee hyvinvointivaltiokeskeinen ajattelu.
– Suomalaiset eivät ole arvoiltaan kovin yksilökeskeisiä, vaan kansainvälisesti verrattuna aika kollektivistisia.
– Meillä on voimakas ajatus siitä, että yhteisvastuullisesti, nimenomaan valtion kautta, turvataan jokaisen hyvinvointi ja perusturva, jatkaa Rahkonen.
"Olisi toivottavaa, että ihmisarvo nousisi taas muotiin"
Taloustutkimuksen Juho Rahkonen toteaa, että vaalit ratkaistaan sosiaalipoliittisilla teemoilla.
Toimittaja Jeanette Björkqvist kommentoi, kuinka vaalien aikana puhutaan paljon sosiaalipolitiikasta, mutta sitten käytännössä se näkyy eri tavalla.
– Olisi toivottavaa, että ihmisarvo nousisi taas muotiin, koska se on tavallaan hukkunut talouskeskustelun alle, Björkqvist sanoo.
Ajatushautomo Liberan entinen toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen veikkaa sosiaaliturvasta tulevan ensi kevään eduskuntavaalien teema.
– Mutta en usko, että ihmisarvo nousee merkittävämpään asemaan. Nettomaksajat ja netto-ostajat -laskelmointi on pysyvä ilmiö. Se on ikävä tapa katsoa, mutta seurausta hyvinvointivaltion logiikasta yhdistettynä pitkään talouslamaan.
Katso koko keskustelu Yle Areenasta.
Lisää aiheesta: