Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Liikenneministeri Bernerin mukaan teiden kunto monin paikoin hälyttävän huono

Kelirikko soratiellä
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) pitää teiden kuntoa monin paikoin hälyttävänä.

– Kuluneen talven sääolosuhteet olivat ennätysvaikeat liikenteelle ja tienpidolle. Tilanteen helpottamiseksi talvihoidon tason nostamiseen osoitettiin yhteensä 2,5 miljoonan euron lisärahoitus, Berner sanoo tiedotteessa. 

Maanteiden kelirikko on tänä vuonna ollut pahin 20 vuoteen. Painorajoituksia on ollut lähes koko maassa, yhteensä noin 4 000 soratiekilometrillä. Liikenneviraston tutkimuksien mukaan tienkäyttäjien tyytyväisyys talvihoitoon ja tienpitoon on laskenut viimeisen kolmen vuoden aikana selvästi. Kuluvan talven tulokset ovat ennätyksellisen huonot. 

– Meidän on varauduttava siihen, että hankalista keliolosuhteista tulee ilmastonmuutoksen myötä pysyvä ilmiö. Teiden kunto heikkenee entisestään, ellei väylien korjausvelan vähentämiseksi saada jatkossa lisää rahoitusta, Berner jatkaa.

Suosittelemme sinulle