Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Terveyspalveluyhtiö Mehiläinen vaihtaa omistajaa – Ostajina kansainvälinen sijoitusrahasto, kotimaisia vakuutusyhtiöitä ja yhtiön johtoa

Viranomaisten on vielä hyväksyttävä yrityskauppa.

Sairaala Mehiläinen Helsingissä.
Kuva: Satu Kaarnakangas / AOP
Antti Parviala,
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vakuutusyhtiöt LähiTapiola, Varma, Ilmarinen, kansainvälinen sijoitusrahasto CVC Capital Partners Fund VII sekä Mehiläisen nykyinen johto ostavat terveys- ja sosiaalipalveluja tuottavan Mehiläisen.

Kauppahintaa ei ole kerrottu, mutta Financial Times -lehden mukaan (linkki maksumuurin takana) kaupan arvo olisi 1,8 miljardia euroa.

Viranomaisten täytyy vielä hyväksyä yrityskauppa. Kansainvälisestä sijoitusrahastosta tulee Mehiläisen enemmistöomistaja.

Suomalaisomistuksen osuus julki myöhemmin

Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää kertoi STT:lle, että suomalaisomistus yhtiössä noin kaksikertaistuu järjestelyn seurauksena.

– On mahdollista, että myös muita institutionaalisia sijoittajia tulee mukaan, Järvenpää sanoi STT:lle.

Suomalaisomistuksen osuus julkistetaan vasta myöhemmin, sopimuksen viimeistelyn jälkeen.

STT laskee, että suomalaisomistajien eli LähiTapiolan, Varman ja Ilmarisen omistusosuus tulee olemaan yhteensä noin 40 prosenttia.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kotimainen omistusosuus yhtiössä nousisi noin 24 prosentista runsaaseen 30 prosenttiin.

Mehiläistä on arvosteltu julkisuudessa verojen välttelystä.

– Minkäänlaisia osakaslainoja tai muita järjestelyjä, joilla siirrettäisiin vaikka Mehiläisen tulosta ennen veroja jonnekin alhaisemman verotuksen maahan, ei tulla tekemään, Järvenpää lupaa.

LähiTapiolan "merkittävä" panos

LähiTapiolan pääjohtaja Erkki Moisander sanoo kuitenkin tiedotteessa, että LähiTapiola vahvistaa "merkittävästi kotimaista omistajuutta suomalaisessa terveydenhuollossa". Muiden ostajien kohdalla ei erikseen puhuta "merkittävästä" lisäyksestä.

LähiTapiolan kehitysjohtaja Harri Ahon mukaan Mehiläinen tulee kasvamaan osana suomalaista terveydenhuoltoa riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus vai ei. Hänen mukaansa LähiTapiola haluaa vaikuttaa kumppaneidensa kautta asiakkaiden hoitoon.

– Me näemme vakuutusyhtiönä yhä isomman roolin terveydenhuollon toimijana. On meidän strategiamme mukaista, että vahvistamme merkittävästi omistustamme Mehiläisessä, Aho sanoo.

LähiTapiola on myös pyrkinyt tehostamaan hoitoketjua virtuaalisairaalalla eli omalla palvelullaan, jossa asiakas voi keskustella lääkärin kanssa puhelimitse ja sopia jatkohoidon tarpeesta.

Alan rakennemuutos ei pysähdy tähän

Mehiläinen kertoo tiedotteessaan, että yhtiön strategiana on jatkossakin kasvaa kehittämällä sosiaali- ja terveyspalveluja Suomessa, investoimalla palveluverkoston laajentamiseen sekä tekemällä yritysostoja. Yhtiö sanoo tutkivansa myös mahdollisuuksia kansainväliseen kasvuun.

Yrityskaupan jälkeen yhtiön johto jatkaa tehtävissään sekä merkittävinä omistajina Mehiläisessä.

Suomalaisen yksityisen terveydenhuollon omistuksessa on ollut jo pitkään käynnissä rakennemuutos, kun suuremmat yhtiöt ostavat alan pienempiä yrityksiä.

Eilen torstaina Terveystalo kertoi kasvavansa Suomen suurimmaksi yksityiseksi terveydenhuollon yhtiöksi ostaessaan Attendon terveyspalvelut.

Myös tässä kaupassa suomalainen omistus vahvistuu: Ostaja eli Terveystalo on suomalaisenemmistöinen ja ostettava Attendo on ruotsalaisomisteinen. Terveystalon kauppa otetaan Kilpailuviraston tarkasteluun.

Lue myös:

Terveystalo ostaa Attendon terveyspalvelut Suomessa

Suosittelemme