Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Tutkimus: Puolueilla piilotettuna miljoonia euroja säätiöihin – RKP:tä lähellä olevalla Svenska Kulturfondenilla jättiomaisuus

Säätiöiden merkitys varsinaisen puoluetoiminnan rahoittajana on vähentynyt.

Vaalirahailmoituspohja
Vaalirahoituslain uudistuksesta huolimatta puolueiden rahallinen tuki ei ole täysin avointa. Kuva: Anna Kumpulainen / Yle
Matti Konttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolueiden omaisuusjärjestelyjä ja tukilähteitä jää edelleen piiloon siitä huolimatta, että vaalirahoituslakia uudistettiin vuosikymmenen alussa.

Tämä käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tutkimuksesta, jossa arvioitiin säätiöiden merkitystä puolueiden rahoituksen lähteenä.

Valtiotieteiden tohtorin Tomi Venhon vuoden 2015 tietoihin pohjautuvassa selvityksessä ilmeni, että puoluetaustaisten säätiöiden omaisuuden määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta jopa satoihin miljooniin euroihin.

Tyypillisimmillään puoluesäätiön omaisuuden määrä vuonna 2015 oli 300 000 euroa ja vuosibudjetti 100 000 euroa. Säätiöiden yhteenlaskettu varallisuus on noin 1,4 miljardia euroa.

Venhon mukaan puolue- ja vaalirahalait tarjoavat niukalti tietoja säätiöiden toiminnasta. Tätä lakien katvealuetta myös käytetään rajoitusten ja julkisuusvaatimusten väistelemiseen.

– Säätiölain tarjoamilla asiakirjoilla voidaan kuitenkin jäljittää miljoonia euroja näitä puoluevalvonnan ulkopuolelle jääneitä varoja, Venho toteaa tutkimuksen tiedotteessa.

RKP:llä rikkain säätiö

Tutkimuksen mukaan ylivoimaisesti suurin varallisuus on Ruotsalaista kansanpuoluetta lähellä olevalla Svenska Kulturfondenilla, peräti noin 800 miljoonaa euroa.

Tosin vain pieni osa säätiön tuotosta käytetään puolueen tukemiseen. Tutkimuksen mukaan RKP ja sen ehdokkaat saavat kuitenkin tukea myös monilta muilta heitä lähellä olevilta säätiöiltä.

SDP:llä on puolueista eniten säätiöitä hallinnassaan, yhteensä 29 kappaletta. Puolueella on myös neljä yhteistä säätiötä vasemmistoliiton kanssa. Säätiöiden roolia puolueen taloudessa Venho kuvailee silti rajalliseksi.

Demareiden säätiöissä omaisuuden perusta on kuitenkin huomattavasti moninaisempi muihin puolueisiin verrattuna. Säätiöillä on muun muassa maa- ja kiinteistöomaisuutta ja osuus- ja liiketoiminnasta saatua omaisuutta.

Vihreillä ja kristillisdemokraateilla ei lainkaan säätiöitä

Venho huomauttaa tutkimuksessaan, että säätiöiden merkitys varsinaisen puoluetoiminnan rahoittajana on vähentynyt. Puolueet rahoittavat toimintaansa pääosin puoluetuella, jota jaetaan vuosittain noin 30 miljoonaa euroa.

Säätiöt saattavat jakaa puolueille taloudellista tukea muun muassa tuottamalla palveluja ja rahoittamalla kehittämis- ja tutkimustoimintaa.

Osa puolueita lähellä olevista säätiöistä keskittyy omaisuuden hallintaan sekä varainhankintaan ja osa hoitaa puoluearkistoja tai ajatuspajoja. Osin toiminta on etääntynyt myös puolueiden ulkopuolelle.

Tutkimuksessa kartoitettiin kaikkiaan noin sadan puolueita lähellä olevan säätiön rahoitustoimintaa. Ainoastaan vihreillä ja kristillisdemokraateilla ei ole tällä hetkellä yhtäkään varsinaista puoluesäätiötä.

Suosittelemme