Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Venäjän doping-vyyhti leviämässä jalkapalloonkin – entinen johtohahmo kertoo käryjen peittelystä

Grigori Rodtshenkov kertoo ARD:n dokumentissa, että sai urheiluministeri Vitali Mutkolta käskyn, joka kielsi doping-käryt jalkapallossa.

Vitali Mutko Gianni Infantino
Venäjän urheiluministeri Vitali Mutko ja Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino eivät usko doping-puheisiin. Kuva: EPA
Teemu Tammilehto
Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallon MM-kisat alkavat kolmen viikon kuluttua Venäjällä, ja maan doping-vyyhti linkittyy näihinkin arvokisoihin. Saksalaiskanava ARD:n tuore dokumentti kertoo, miten osaa Venäjän maajoukkueen pelaajista epäillään dopingista ja miten maassa on peitelty menneinä vuosina jalkapalloilijoiden dopingin käyttöä.

Kansainvälinen antidopingtoimisto Wada julkaisi vuonna 2016 laajan raportin, jossa selvitettiin seikkaperäisesti Venäjän valtiojohtoisen dopingjärjestelmän toimintaa etenkin Sotshin 2014 talviolympialaisten yhteydessä.

- Näemme samanlaisen kaavan jalkapallossa kuin muissakin lajeissa, raportin koonnut Richard McLaren sanoo ARD:lle.

Wada teki vuonna 2014 Moskovan antidopinglaboratoriossa takavarikoita, joihin kuului myös 155 epäilyttävää jalkapalloilijan dopingnäytettä. Wada kertoi jo vuonna 2016 viiden nuoren jalkapalloilijan peitellyistä doping-käryistä. Ne eivät ole ainoita, jos on uskominen Moskovan antidopinglaboratorion entistä johtajaa Grigori Rodtshenkovia.

- Sain käskyn urheiluministeri Vitali Mutkolta, ettemme halua positiivisia doping-näytteitä jalkapallossa. Hän oli pomoni ja toimin hänen ohjeidensa mukaan, Rodtshenkov sanoo ARD:lle.

Rodtshenkovin kasvot on haastattelussa peitetty kommandopipolla ja aurinkolaseilla. Entinen doping-pomo on Yhdysvalloissa FBI:n todistajainsuojelussa, koska hän on paljastanut tietojaan Venäjän valtiojohtoiseen dopingiin liittyen.

Grigori Rodtshenkov
Grigori Rodtshenkov. (Arkistokuva) Kuva: AOP

Mutko jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan

Rodtshenkovin mukaan urheiluministeri Mutko tiesi maan dopinghuijauksista Sotshin olympialaisissa. Mutko sai vuonna 2017 elinikäisen kiellon olympialaisten suhteen, mutta jatkaa yhä jalkapallon MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.

Mutko ei tunnu välittävän uusistakaan väitteistä, sillä hän kielsi koko doping-ongelman viikonloppuna Venäjän maajoukkueen harjoitusten yhteydessä.

- Ampumahiihto, yleisurheilu ja pyöräily ovat dopingin uhreja, mutta sellaista ei ole jalkapallossa, Mutko sanoi.

Samaan haluaa ilmeisesti uskoa myös Kansainvälisen jalkapalloliiton puheenjohtaja Gianni Infantino, jonka mukaan he olisivat tietoisia, jos Venäjällä olisi doping-ongelma jalkapallossa. Wada tosin on toimittanut epäilyttävät tietonsa Fifalle jo vuosi sitten.

- Olemme löytäneet erittäin epäilyttäviä havaintoja. Ja seuraamme, että ne tutkitaan kunnolla, Wadan tutkintajohtaja Günter Younger sanoo.

Vitali Mutko
Vitali Mutko seurasi viikonloppuna Venäjän maajoukkueen valmistautumista MM-kisoihin. Kuva: AOP

Fifa vaikenee, Venäjä ei tee yhteistyötä

Wada sai viime syksynä käsiinsä myös lisätodisteita venäläisten jalkapalloilijoiden dopingin käytöstä. Se ei ole kuitenkaan pystynyt vahvistamaan nimettömän lähteen vuotamaa näytetietopankkia, koska venäläiset eivät suostu luovuttamaan alkuperäistä aineistoa.

- Olemme pyytäneet neljä kertaa näitä tietoja, muttemme ole saaneet mitään vastausta.

Osan Wadan epäilyttävistä näytteistä kuuluu Venäjän maajoukkueen nykypelaajille, kertoo ARD. Fifa kuitenkin vähättelee asiaa saksalaiskanavalle, joka ei ole saanut jalkapallon kattojärjestöltä kuin ympäripyöreitä sähköposteja.

- Gianni Infantino ei halua ongelmiin Venäjän kanssa. Jokainen Venäjästä pahaa sanova riskeeraa oman työpaikkansa. Infantino haluaa pitää kiinni venäläisistä sponsoreista, ARD:n nimetön lähde sanoo.

ARD:n doping-dokumentista kertoi ensimmäisenä Suomessa Ilta-Sanomat.

Lue myös:

Kaikki mukana vuosisadan dopinghuijauksessa: positiiviset näytteet vaihdettiin puhtaisiin

Raportti paljastaa: viiden Venäjän nuorten maajoukkuejalkapalloilijan dopingkäryt salattiin

Venäjän entinen antidopingjohtaja: Putin tiesi Venäjän dopinghuijauksesta Sotshissa

Ex-antidopingjohtaja: Venäjän koko yleisurheilujoukkue oli doupattu Pekingissä – "Ennen Pekingiä saatoimme tehdä mitä halusimme"

Kokaiinikärystä pelikieltoon - Eremenko-tapauksen kaikki vaiheet

Suosittelemme sinulle