Suomen suurimpien sähkönmyyjien listalle tulee uusi nimi, mikäli neljän maakunnallisen sähköyhtiön yhteishanke toteutuu. Kuopion Energia, Savon Voima, Jyväskylän Energia ja Lappeenrannan Energia kertoivat maanantaina suunnittelevansa sähkönmyyntitoimintojensa yhdistämistä.
Toteutuessaan se olisi Fortumin, Helenin ja Vattenfallin jälkeen Suomen neljänneksi suurin kuluttajille sähköä myyvä yhtiö. Samalla tavoitteena on, että vielä nimettömästä yhtiöstä tulisi koko maassa paljon tunnetumpi kuin maakunnalliset sähköyhtiöt ovat tähän mennessä olleet. Yhtiöt kertovat olevansa liikkeellä kovalla kasvutavoitteella.
– Sähkökauppa käy kiivaana. Jokainen on todennut, miten tarjouksia tehdään markettien käytävillä ja torilla nyitään hihasta, sanoo Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholm.
– Me menetetään siinä väkisinkin jonkin verran asiakkaita paikallisesti. Kuopion Energian brändillä ja voimavaroilla ei voida vastata siihen valtakunnan laajuisesti. Täytyy olla leveämmät hartiat, jos aikoo ryhtyä vastaamaan.
Lindholm ei mainitse kilpailijoiden nimiä, mutta esimerkiksi Fortum ja Helen käyttävät paljon aikaa ja rahaa uusien asiakkaiden saamiseen. Perinteisesti suomalaiset yksityisasiakkaat ovat olleet erittäin uskollisia sähköntarjoajalleen. 2010-luvulla halu kilpailuttaa on kuitenkin selkeästi kasvanut.
Uskomus on, että tämä on hinnoittelultaan selkeästi kilpailukykyisempi kuin [nykyiset neljä maakunnallista yhtiötä] pystyvät olemaan.
Arto Sutinen
Energiaviraston mukaan vuonna 2016 kaikista kotitalousasiakkaista 12,2 prosenttia vaihtoi sähkönmyyjää. Osuus on kasvanut tasaisesti: esimerkiksi 2010-luvun vaihteessa vastaava luku oli vain noin neljä prosenttia.
– Se voi olla yksi syy [yhdistymishalukkuuden taustalla]. Jos kuluttajat ovat kiinnostuneempia ja valmiimpia kilpailuttamaan, se lisää myyjien välistä kilpailua. Sähkönmyyjän vaihtaminen on tehty mahdollisimman helpoksi, johtaja Antti Paananen Energiavirastosta sanoo.
Lisäksi Kuopion Energia ja kumppanit haluavat varautua pohjoismaisten sähkömarkkinoiden mahdolliseen avautumiseen.
"Se on nykyiselle asiakkaalle isoin muutos"
Neljän maakunnallisen sähkönmyyjän fuusio vaikuttaisi myös palveluvalikoimaan. Siitä tulisi huomattavasti laajempi kuin yhtiöillä nyt on, ennustaa Savon Voiman toimitusjohtaja Arto Sutinen.
– Se on ehkä nykyiselle asiakkaalle isoin muutos, hän sanoo.
Neljällä yhtiöllä on yhteensä 250 000 asiakasta. Heidän olemassa olevat sopimuksensa jatkuvat Kuopion Energian Lindholmin mukaan entisellään. Uusien sopimusten hinnat tulevat kuitenkin muuttumaan isolla osalla asiakkaista, sillä eri yhtiöillä on nyt eri hinnat, jotka fuusiossa todennäköisesti mankeloidaan yhdenmukaiseksi.
Otetaan esimerkiksi 18 000 kilowattituntia vuodessa kuluttava omakotitalo Jyväskylän maaseudulta. Energiaviraston sähkövertailun mukaan vuoden sähköenergia maksaisi Jyväskylän Energialta 1 314,84 euroa vuodessa. Lappeenrannan Energialta tilattuna sähkö maksaisi 887,40 euroa. Kuopion Energian ja Savon Voiman hinnoittelu osuu sille välille. Tämän lisäksi tulee luonnollisesti vielä sähkönsiirtohinta, jota ei voi kilpailuttaa.
Jokainen on todennut, miten tarjouksia tehdään markettien käytävillä ja torilla nyitään hihasta.
Esa Lindholm
Uuden yhtiön hinnoittelusta ei ole vielä mitään tietoa, mutta yhdistymisen yksi tavoite on pienentää kustannuksia. Kuluttajan näkökulmasta se tarkoittaa, että hinnat eivät ainakaan nouse. Ja jos eri maakuntayhtiöiden hinnoittelu yhdenmukaistetaan, se näkyy todennäköisimmin ääripäiden, eli Jyväskylän ja Lappeenrannan asiakkaiden hinnoissa.
– Uusi yhtiö hinnoittelee omat kustannuksensa, mutta uskomus on, että tämä on hinnoittelultaan selkeästi kilpailukykyisempi kuin [nykyiset neljä maakunnallista yhtiötä] pystyvät olemaan, Savon Voiman toimitusjohtaja Arto Sutinen sanoo.
Kuluttajan näkökulmasta "sen tutun ja turvallisen" sähköyhtiön hyppääminen isompaan kokoluokkaan voi tuoda muitakin muutoksia. Kun Vaasan yliopistossa tutkittiin sähkönhintoja vuosina 2000–2016, yksi yleishavainto oli, että isommilla yrityksillä hinnat vaihtelivat enemmän kuin pienillä.
– Mitä isompi yritys oli, sitä orjallisemmin noudatettiin sähkön markkinahintoja. Pienemmät toimijat menivät enemmän omien tuotanto- tai hankintakustannusten mukaan, sanoo projektipäällikkö Teemu Närvä Vaasan yliopistosta.
Edellinen fuusiohanke ajoi seinään Kainuussa
Kuopion Energian, Savon Voiman, Jyväskylän Energian ja Lappeenrannan Energian yhdistyminen ei ole vielä varmaa. Viime vuonna Kuopion Energian, Jyväskylän Energian ja kainuulaisen Loisteen sähkönmyyntitoimintojen fuusio näytti lähes varmalta. Hanke oli jo hyväksytty Kuopiossa ja Jyväskylässä, mutta Kajaanin kaupunginhallitus kaatoi sen loppumetreillä.
– Siitä opittiin, että asiat ei ole päätetty ennen kuin vihoviimeinenkin päätös on tehty, Esa Lindholm Kuopion Energiasta sanoo.
Sähkön vähittäismyyntimarkkinat Suomessa ovat varsin hajautuneet verrattuna moneen muuhun maahan. Uudella yhtiöllä olisi 250 000 asiakkaalla alle kymmenen prosentin siivu markkinoista. Toisaalta Energiaviraston arvion mukaan kolmella suurella eli Fortumilla, Vattenfallilla ja Helenillä ei ole niilläkään yhteensä kuin 35–40 prosentin markkinaosuus.
Suomessa on Energiaviraston mukaan runsaat 70 sähkönmyyntiyhtiötä. Niistä 40–50 toimii valtakunnallisilla markkinoilla ja loput paikallisesti. Toisaalta useimmilla koko maassa toimivilla yhtiöilläkin on tausta kunnallisena tai alueellisena energiayhtiönä.
Juttua muokattu 23.5. klo 05.10: Jutussa olevassa kuvassa on Kuopion Energian toimitusjohtaja, ei Savon Voiman toimitusjohtaja.