Vanhemmuus on rakkautta, vastuuta ja upeita hetkiä: "Kyllä se on siistiä olla siinä mukana" – Miksi julkisuus kuitenkin esittää sen helvettinä?

Mielestäni en menettänyt mitään sen takia, että minulla on perhe. Päinvastoin.

Näin kirjoittaa koti-iskä88 vauva.fi -sivuston blogissaan, jossa hän ihmettelee, miksi monet näkevät perheenperustamisen ajantuhlaamisena. Samalla hän toteaa, että lastenkin kanssa voi esimerkiksi matkustaa ja painottaa, miten paljon iloa lapsista saa: Vaikka pidänkin seikkailemisesta maailmalla niin suurin seikkailu alkoi vasta, kun Beibsi syntyi.

Nimimerkin takana on 30-vuotias hämeenlinnalainen Ville Viholainen, joka on ollut puoli vuotta koti-isänä kahden lapsensa kanssa. Kotiin jääminen oli Viholaisen mukaan paras päätös, jonka hän on tehnyt.

– Tosi mukavasti on mennyt. Onhan niitä vaikeita hetkiä, kuten kaikilla, mutta plussan puolella ollaan heittämällä.

Vanhemmuuden vaikeista hetkistä puhutaan nykyisin paljon. Mediassa kerrotaan äiteihin kohdistuvista odotuksista ja paineista, äidit ja isät avautuvat väsymyksestään ja blogit ovat pullollaan kertomuksia siitä, miten raskasta pikkulapsiaika ja ruuhkavuodet ovat.

Myös Viholainen kuvailee blogissaan paljon vanhemmuuden haasteita. Hän kuitenkin painottaa, että haluaa tuoda voimia vievät asiat esiin huumorin kautta. Viholaisen mukaan esimerkiksi uhmakohtaus voi olla jälkikäteen hyvinkin hauska juttu.

– Lapsi halusi banaanin, kuorin sen, mutta hän ei halunnutkaan, että sitä kuoritaan ja raivosi siitä. Kyllähän se jälkikäteen kuulostaa huvittavalle, vaikkei se siinä hetkessä naurata ketään.

Vanhemmuutta ja perhesuhteita tutkinut Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksen tutkija Eija Sévon näkee kielteisen keskustelun eräänlaisena vastaliikkeenä. Äitiydesta on saanut aiemmin puhua vain myönteisiä asioita ja nyt halutaan tuoda esille myös vanhemmuuden ja arjen raadollisia puolia.

Mutta onko jatkuva huonojen puolien esiintuominen mennyt jo vähän överiksi?

Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Minna Oulasmaa sanoo tuntevansa pienen piston sydämessään, koska on ollut kymmenen vuotta sitten mukana kirjoittamassa kirjoja Äitien kielletyt tunteet ja Isyyden kielletyt tunteet. Oulasmaan mukaan silloin alettiin puhua rohkeammin vanhemmuuteen liittyvistä ikävistäkin asioista ja haluttiin tuoda vastapainoa sankariäititarinoille.

Mutta.

– Sanotaan, että kun avaat ikkunan, saat raitista ilmaa ja hyttysiä. Nyt on ehkä liikaa alettu keskittyä niihin hyttysiin ja unohdettu se raitis ilma, Oulasmaa sanoo.

No entä ne vanhemmuuden hyvät puolet? Sanotaan, että vanhemmuudesta saa niin paljon, mutta mitä kaikkea siitä oikein saa?

Ville Viholainen miettii hetken ja vastaa sitten empimättä: rakkautta.

– Tänään oli vaikea aamu ja tytär raivosi, mutta siitä huolimatta hän halusi tulla halaamaan ja oli sylissä pitkään. Puhuttiin, mikä harmittaa. Pahasta mielestä huolimatta siinä kuvastui se rakkaus.

Avaa kuvien katselu

Eija Sévon kertoo, että juuri lapsen välitön tapa osoittaa rakkauttaan ja välittämistään koetaan vanhemmuudessa erityisen palkitsevana. Samaa mieltä on Minna Oulasmaa.

– Mikä onkaan ihanampaa, kuin se, miten vauva osoittaa rakkauttaan hymyllä. Vauva ei tuomitse, vaan hänen silmissään äiti tai isä tekee asiat aina oikein.

Parasta isyydessä on Viholaisen mukaan läsnäolo.

– Lapsi tulee kertomaan, mitä hän näki tai oppi tekemään ja ihmetellään sitä yhdessä. Kyllä se on siistiä olla siinä mukana.

Ensimmäisen lapsen syntymä on pariskunnalle yhdistävä kokemus. Yhdessäolo perheenä ja asioiden jakaminen yhdessä tuo tunteen johonkin kuulumisesta. Sévon sanoo, että se on yksi ihmisen perustarpeista.

Sévonin mukaan nykypäivänä usein ajatellaan, että ollakseen onnellinen, tarvitaan juhlia ja extremeä. Elämän palkitsevuus tulee siitä, että saavuttaa jotain suurta. Vanhemmuuden kautta alkaa ymmärtää, että tärkeintä onkin se jokapäiväinen arki.

Vanhemmuus opettaa, että hyvin pienistä asioista voi saada iloa. Elämän tarkoitus ja merkitys voi löytyä niiden kautta, Sévon muistuttaa.

Vanhemmuus opettaa myös tärkeiden ja vähemmän tärkeiden asioiden erottamiskykyä.

– Vauva laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Sellaiset asiat, jotka ovat joskus tuntuneet todella tärkeiltä, eivät ehkä enää tunnukaan siltä, Minna Oulasmaa toteaa.

Ville Viholaisen mukaan lapset ovat tuoneet suurta iloa ja myös uusia näkökulmia elämään. Lasten kanssa huomaa erilaisia asioita ja tulee pysähtyneeksi pienten hetkien äärelle.

– Aina ei tarvitse tehdä mitään suurta ja lähteä huvipuistoon. Kotona oleminen, niistä hetkistä koostuu onnellisuus, Viholainen pohtii.

Lapsen kehityksen seuraaminen on Sévonin mukaan yksi niistä monista asioista, joista vanhemmat nauttivat. Samalla voi seurata omaa kehitystä vanhempana ja ihmisenä. Moni saa paljon iloa, kun huomaa, että pärjää, osaa ja oppii. Vanhemmuuden kautta voi löytää itsestään myös täysin uudenlaisia tunteita ja piirteitä.

Eija Sévon kertoo, miten mielenkiintoista hänestä on seurata jo aikuistuvien lastensa elämää.

– Millaisia heistä tuli ja miten he lähtevät omaa polkuansa kulkemaan itsenäisesti. Miten lapsesta löytää itsensä ja kaikuja omasta lapsuudesta.

Minna Oulasmaa puolestaan havainnollistaa omalla esimerkillään, miten vanhemmuus muuttuu lasten aikuistuttua.

– Kun olemme nyt kaksi tasavertaista aikuista, siinä on sellaista ystävyyttä. Voimme matkustella yhdessä ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja.

Sévonin mukaan yksi vanhemmuuden palkitsevista puolista on juuri se, kun lasten kasvaessa heistä saa kaverin omiin juttuihin. Jos vaikka kalastaa tai soittaa kitaraa intohimoisesti, voi lapselle opettaa samoja taitoja ja harrastaa yhdessä lapsen kanssa.

Myös tietojen jakaminen tuleville sukupolville on vanhemmalle palkitsevaa. Sévon viittaa Erik H. Eriksonin elämäkulkuteoriaan, jossa yhtenä aikuisuuden kehityshaasteena on generatiivisuus eli työ tulevien sukupolvien hyväksi ja huolenpito.

Oulasmaan mukaan vanhemmuutta voi ajatella myös korjaavana kokemuksena.

– Jos on itsellä lapsuudesta ikäviä kokemuksia, voi itse toimia toisin ja nähdä, mitä hyvää se voi saada aikaiseksi.

Minna Oulasmaan mukaan monet arkailevat turhaan vanhemmaksi ryhtymistä. Jotkut ajattelevat, että he eivät ole oikeanlaisia tyyppejä äidiksi tai isiksi eivätkä koe pitävänsä lapsista.

Oulasmaa lohduttaa, että ei ole yhtä tiettyä tyyppiä, joka sopisi vanhemmaksi, vaan vanhemmaksi sopivat monenlaiset luonteet. Oman lapsen myötä äidilliset tai isälliset tunteet kuitenkin heräävät, vaikkei sitä uskoisi itsestään. Kirkkonummelainen Vera Silvonen kirjoitti kokemuksistaan Helsingin Sanomiin näin: En ollut ikinä kiinnostunut vauvoista, joten en tiennyt niiden mahtavuudesta mitään.

Monet pelkäävät myös, miten parisuhteelle käy ja miten oma rakkaus riittää. Oulasmaan mukaan vauva ei syö parisuhderakkautta. Rakkaus lapseen ja rakkaus puolisoon on erilaista, eivätkä ne kilpaile keskenään.

Lasta ei myöskään tarvitse pelätä. Oulasmaa toteaa, että lapset ovat samanlaisia kuin 20 vuotta sitten, maailma ympärillä vain on muuttunut. Lasten kanssa kyllä pärjää, kun heidän kanssaan on ja tutustuu heihin.

Monet eivät halua luopua omasta ajastaan ja elämästä nauttimisesta. Sévonin mukaan elämässä jää aina jostain paitsi, koska päivittäinen elämäkin on valintojen tekemistä. Mitään merkittävää ei voi tavoittaa yksin mukavuudesta käsin, kirjoittaa myös Maaret Kallio Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Lasten kanssa voi yhä tehdä niitä tärkeitä asioita. Jotkut asiat lykkääntyvät, sillä kaikkea ei voi tehdä silloin, kun lapsi on pieni. Mutta niiden asioiden aika voi tulla taas parin vuoden päästä.

– Jos jotain jää kokematta tai tekemättä, niin vanhemmuuden kautta tulee tilalle jotain muuta, joka voi olla vielä arvokkaampaa, Sévon muistuttaa.

Ville Viholainen painottaa, että lapset ovat tulleet osaksi hänen elämäänsä, eivät muuttamaan sitä. Viholainen on aina tiennyt haluavansa lapsia ja kokee, että olisi ennemminkin jäänyt paitsi jostain, jos ei olisi saanut lapsia.

– Koen, että olen nyt onnellisempi. Palaset loksahtivat kohdalleen. Nyt mulla on se perhe ja mulla on kivaa näiden kanssa.

Kerro, mikä sinun mielestäsi on parasta vanhemmuudessa.