Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ystävien viimeinen lahja syöpään kuolleelle Hanna Pahlstenille toteutuu: muistometsä syntyy Konnevedelle

Maaliskuun alussa menehtynyt 32-vuotias Hanna Pahlsten ehti itsekin nähdä alueen, minne muistometsä tulee.

Hanna Pahlstenin muistometsä.
Tältä näyttää Hanna Pahlstenin muistometsässä. Kuva: Anneli Jussila
Laura Tolonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jyväskyläläisen, syöpään menehtyneen Hanna Pahlstenin muistometsä syntyy Konnevedelle, Luonnonperintösäätiön Linnunlaulun suojelualueen juuri hankitulle runsaan kuuden hehtaarin lisäosalle. Säätiön tiedotteessa kerrotaan, että Hanna Pahlstenin muistometsä on Luonnonperintösäätiön neljäs henkilön nimeä kantava muistometsä.

Muistometsäkeräys aloitettiin viime helmikuussa, kun Luonnonperintösäätiöön otti yhteyttä Pahlstenin ystäväjoukko. He halusivat antaa ystävälleen vielä viimeisen lahjan, Pahlstenin nimeä kantavan luonnonsuojelualueen. Kolme vuotta leukemiaa sairastaneen Pahlstenin hoidot lopetettiin juuri ennen joulua 2017.

Maaliskuun alussa menehtynyt 32-vuotias Pahlsten ehti itsekin nähdä alueen, minne muistometsä tulee. Muistometsä sijoittuu Lahnanen-järven rantaan ja pienelle harjanteelle rannan lähellä. Se on maisemallisesti komea metsä, joka täydentää ja monipuolistaa suojelualuetta.

Suojelualueelle tehdään muistelupaikka, jossa Pahlstenin sukulaiset ja ystävät voivat hänen toiveensa mukaisesti kuulla edesmenneen läheisensä tuulen huminana puissa ja jossa jokainen metsänkulkija voi rauhoittua luonnon ääreen omine ajatuksineen.

Hanna Pahlstenin muistometsäkeräys jatkuu toukokuun loppuun, sillä muistometsäalueen laajentaminen tai toisen, pienemmän alueen osto hänen kotiseudultaan Pieksämäeltä on mahdollista.

Suosittelemme sinulle