Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Villiintynyt salakalastus halutaan kuriin Pohjois-Karjalassa – eduskunnalta 100 000 euroa valvonnan tehostamiseen

Äärimmäisen uhanalaisen Saimaan järvilohen salakalastus on edelleen ongelma.

Nuori mies joen varrella.
Kuva: Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus
Petri Lassheikki
Avaa Yle-sovelluksessa

Kalastuksenvalvonta tehostuu Pohjois-Karjalassa. Salakalastus on äitynyt maakunnassa niin isoksi ongelmaksi, että eduskunta myönsi erillisen, 100 000 euron määrärahan Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskukselle valvonnan tehostamiseen. Tarkoituksena on suojella salakalastukselta varsinkin uhanalaisia kalalajeja, kuten Saimaan järvilohta. Potti on tarkoitettu erilaisiin valvontaa tehostaviin hankintoihin.

Määrärahoilla Kalatalouskeskus on hankkinut kaksi uutta venettä. Isommassa 5,5-metrisessä alumiiniveneessä on muun muassa tehokas kaikuluotain. Pienempää muovivenettä on ajateltu käytettävän varsinkin koskipaikoissa, koska vene ei ole niin arka pienille kolhuille, kertoo kalatalousneuvoja Sami Kurenniemi Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskuksesta.

Kurenniemi kertoo, että kalastuksenvalvojille aiotaan hankkia myös sähköpyöriä. Pyörät ovat autoja kätevämpiä kulkuvälineitä esimerkiksi silloin, kun valvojat kulkevat Pielisjoen rantoja Joensuussa Utran ja Linnunlahden välillä.

Kurenniemi hämmästelee sitä, että uhanalaisen Saimaan järvilohen salakalastuksen saama laaja julkisuus syksyllä 2016 ei juuri hillinnyt menoa rannoilla ja muilla apajilla. Kurenniemi kertoo, että vuonna 2016 Pielisjoen ja Ala-Koitajoen alueella raportoitiin noin 160 kalastusrikkomusta. Viime vuonna rikkomuksia tuli ilmi vielä kymmenkunta enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Osa rikkeistä jäänyt tutkimatta puuttellisen kaluston vuoksi

­Kalustohankinnoilla on iso merkitys kalastuksenvalvonnalle. Sami Kurenniemen mukaan kalastusrikkomuksia on aikaisemmin voinut jäädä tutkimatta osittain juuri kaluston puutteiden vuoksi.

– Kun meillä on kalusto kunnossa ja riittävä tekniikka, saamme kalastusrikkomuksen tekijät paremmalla prosentilla kiinni, Kurenniemi toteaa.

Riistakamerakuva kalastajista.
Kuva: Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus

Valvojien varustetilannetta on saatu kohennettua myös paikallisten yritysten lahjoitusten avulla.

– Kaikilla valvojilla on nyt mukanaan esimerkiksi riittävän hyvät kiikarit ja kamera, Kurenniemi kuvailee.

Myös kalastuspaikkojen kameravalvontaa on saatu parannettua lahjoitusten avulla. Kuvaa lähettäviä riistakameroita on nyt yhteensä kymmenen. Valvojilla on käytössään myös lahjoituksena saatu drone. Kuurnankoskeen on tulossa myös kaksi tehokasta live-kameraa, joilla voidaan valvoa sekä voimalaitosuomaa että tulevaa järvilohen kutu-ja poikastuotantoaluetta.

Suosittelemme