Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Suomalaisen pelihypen toinen puoli avautuu uutuuselokuvassa – isot riskit ja rahaongelmat nakertavat menestyjiäkin

Tuore dokumentti avaa suomalaisen pelialan kulissien takaista elämää. The Name of the Game -elokuvassa seurataan Housemarquen pelintekoprosessia, johon mahtuu juhlintaa ja talousvaikeuksia.

Tähtihetkessä keskusteltiin suomalaista pelialaa avaavasta dokumenttielokuvasta.
Jenni-Maarit Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kotimaisen pelialan edelläkävijä Housemarque lähti muutama vuosi sitten tekemään uutta Nex Machina -videopeliä ihailemansa yhdysvaltalaisen konkaritekijän Eugene Jarvisin kanssa. Firman väki ajatteli, että projekti olisi hauska tallentaa making of -materiaaliksi.

Pelinteko alkoi kuitenkin näyttää niin vaiherikkaalta, että samalla päätettiin tehdä elokuva. Markkinointimateriaalin sijaan valmistui The Name of the Game -dokumentti, jossa seurataan firman ylä- ja alamäkiä.

– Elokuva kertoo ihmisistä, jotka seuraavat unelmiaan ja antavat kaikkensa projektille. Siinä on lapsenomaista intoa, ehkä ihmisiä, jotka eivät suostu kasvamaan koskaan aikuisiksi. Se kunnianhimo on varmasti helppo tunnistaa, kertoo ohjaaja Paul J. Vogel Aamu-tv:ssä.

Vogel ja toinen ohjaaja Jarno Elonen kuvasivat erityisesti peliohjaajaa, markkinointijohtajaa, yhteisöjohtajaa ja toimitusjohtajaa töissään. Kamerat tallensivat luovuutta ja menestystä, mutta myös taloushuolia, mokia ja irtisanomista.

– Meillä kävi tuuri siinä, että pääsimme ihmisten iholle niin hyviin kuin huonoihin tilanteisiin. Saimme vapaat kädet näyttää kaiken, Vogel sanoo.

peli
Housemarque juhlistaa töitä porealtaassa. Kuva: Housemarque

Huumoria ja rokkimenoa

Videopelialalla menestynyt Housemarquen viimeisimpiä pelejä Nex Machinan lisäksi ovat esimerkiksi Matterfall, Alienation ja Resogun. Nex Machinaa tehdessä yritys pääsee toteuttamaan luovaa intohimoaan, mutta rahoitus- ja markkinointikuviot tuottavat päänvaivaa. The Name of the Game on humoristinen elokuva, joka avautuu hyvin alaa tuntemattomallekin. Elokuvan ainekset ja draaman kaari ovat tuttuja esimerkiksi bändidokumenteista.

– Meillä on elokuvassa vanhan koulukunnan rokkimeininkiä, on tilanteita, joissa juhlitaan, mutta pinnan alla kuplii riski ja epävarmuus kaikesta. Harvemmin mediassa nostetaan esiin, miten riskialtis bisnes se on ja miten monen ihmisen työt ovat projektikohtaisesti vaakalaudalla, sanoo Vogel.

– Aika iso osa mediassa esittää suomalaisen pelin menestystä. Siitä tulee helposti vääristynyt kuva, sanoo Elonen.

peli
Dokumentissa seurataan tiiviisti Housemarquen työntekijöitä. Kuva: Housemarque

Ohjaaja opiskelee huippukoulussa Yhdysvalloissa

Elonen on itse työskennellyt pelialalla. Vogel on puolestaan vapaa-ajallaan intohimoinen peliharrastaja. Vogel opiskelee tällä hetkellä yhdessä maailman arvostetuimmista elokuvakouluista Los Angelesissa. USC SCA:ssa ovat opiskelleet maineikkaat ohjaajat George Lucasista ja Ron Howardista lähtien.

– Koulu on ollut erittäin miellyttävä kokemus. Joka päivä on kuin matka Disneylandiin. Sieltä on saanut tukea myös tähän hankkeeseen koulukavereilta ja professoreilta. Esimerkiksi dokkariproffa on kolmen Oscarin kaveri, Vogel sanoo.

Englanninkieliselle elokuvalle suunnitellaan ensisijaisesti julkaisua Yhdysvalloissa.

– Menemme kansainvälinen kärki edellä. Keskustelemme ison luokan levityksestä Yhdysvalloissa, kärki on videotoistopalveluissa.

Suosittelemme sinulle