Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi: “Jos luoja olisi halunnut, että näytämme karmeilta, eivät naiset olisi niin kauniita”

Vaatteiden kuvitellaan usein olevan vain kepeää pintakiiltoa. Suunnittelija Kisu Korsi on eri mieltä.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeessään Turussa.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Ari Welling
Avaa Yle-sovelluksessa

Kisu Korsin liiketila Turun keskustassa on ahdas ja juhlallinen. Samalla se on merkillisen kotoisa. Rekit ovat täynnä upeita juhlaluomuksia erikokoisille ja -ikäisille naisille.

Myymälän etuosaa hallitsee kuvataiteilija Sofia Saaren maalaama isokokoinen muotokuva vaatesuunnittelijasta. Siinä Korsi on levittänyt kätensä kuninkaallisesti hallitakseen edessään olevia juhlapukuja, Samalla hän tervehtii tilaan tulevia.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeessään Turussa.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Takahuoneessa on myös kaksi juhlallisen näköistä sohvaa. Ikkunan ääressä olevalla sohvalla lukuisat naiset ovat vastailleet satoihin suunnittelijan esittämiin kysymyksiin.

Ennen kuin ensimmäinenkään neulanpisto on pistetty tai edes kangaspakka nostettu hyllystä, Korsi on hukuttanut asiakkaansa kysymystulvaan.

Se on kuin taikuutta. Kuin matka, johon me asiakkaan kanssa lähdemme.

Kisu Korsi

– Seuraan sohvalla istuvan asiakkaan muotokieltä ja tapaa käyttää ruumistaan. Kysymyksilläni yritän saada selville, kuka siinä tänään istuu. Millaista hänen elämänsä on, ja mihin hän tarvitsee ratkaisua?

Vaatteetko vain pintakiiltoa?

Ratkaisu on vaatesuunnittelijalle tärkeä sana. Toinen sana on elämys. Vaatesuunnittelijan työtä pidetään usein hyvin pinnallisena. Työnä, joka luo vain komeaa ulkokuorta. Kisu Korsi näkee työnsä olevan kaikkea muuta kuin pinnallista.

Asiakkaat astelevat putiikkiin usein elämänsä murroskohdassa: edessä on uusi työpaikka, tärkeääkin tärkeämpi konsertti tai häät. Takana voi olla myös avioero.

Kisu Korsi: "Sarjis".
Kisu Korsi: "Sarjis". Kuva: Jenni Virta

Kolmasosan työajastaan Korsi kokee olevansa terapeutti tai psykologi. Takahuoneen verhot suljetaan, asiakas riisuutuu alusvaatteisilleen ja suunnittelija viettää tuntikausia kirjaimellisesti asiakkaan iholla.

Tunnelma on intiimi ja vapautunut.

– Tiedän pukujeni kantajista paljon enemmän kuin kukaan voi aavistaakaan. Se on kuin taikuutta. Kuin matka, johon me asiakkaan kanssa lähdemme.

Vaatesuunnittelija on asiakkuuksissaan ehdoton. Jos asiakas kävelee liikkeeseen mekon kuva kädessään, suunnittelija kehottaa ystävällisesti tämän kääntyvän ompelijan puoleen. Hän voi kyllä katsoa asiakkaan tuomia kuvia, mutta visio puvusta syntyy suunnittelijan pään sisällä.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeessään Turussa.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Suunnittelija ei tee puvuistaan piirroksia tai ainakaan näytä piirroksiaan asiakkaille, koska ei halua kummankaan juuttuvan orastavaan ajatukseen. Usein puku herää henkiin vasta ensimmäisessä tai toisessa sovituksessa. Ja kun puku herää henkiin, sen voi myös kuulla.

– Olen sen verran hullu, että uskon pukujen osaavan puhua. Niillä on ääni. Kun tuijotat pukua asiakkaan päällä sovituksessa, sieltä se ratkaisu tulee.

Pukuja jo pikkutyttönä

Kisu Korsi on opiskellut vaatetusalan johtamista ja kehittämistä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Takana on myös kulttuurihistorian opintoja Turun yliopistossa.

Tutkintoa hän ei ole saanut valmiiksi kummassakaan koulussa, sillä yrittäjyys on vienyt mennessään. Suunnittelijaa papereiden puute harmittaa, vaikka hän samaan hengenvetoon toteaakin, ettei hän tutkintoja mihinkään tarvitse.

Naisen ei tarvitse olla semi-mies ollakseen uskottava ja pätevä.

Kisu Korsi

Vaikea uskoa, mutta Kisu Korsi sanoo olleensa alalla 25 vuotta. Oma yrityskin on ollut pystyssä jo 15 vuoden ajan. Ensimmäiset myyntiin päätyneet pukunsa hän ompeli yhdeksänvuotiaana. Tarkkaan väkerrettyjä Barbie-mekkoja hän kaupitteli samanikäisille ystävilleen.

Suunnittelijaa kiehtovat 1700-luvun eurooppalaiset hovit. Eurooppalaisia kuninkaallisia hän pääsee pian taas seuraamaan Ascotin laukkakilpailuissa lähellä Windsorin linnaa.

Muutamia vuosia sitten Korsi teki tilauspuvun suomalaissyntyiselle naiselle, joka on asunut Englannissa yli 50 vuotta. Pian hän sai kutsun laukkakilpailun kuninkaalliseen aitioon.

– Ascotin laukkakilpailussa näkee todellisen brittiläisen miniyhteiskunnan. Vaikka hierarkia onkin tiukka, ei se silti ole mikään pönötyspaikka. Kuninkaallisessa aitiossakin ollaan rennosti.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi työssään.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Kisu Korsi suunnittelee hyvin omannäköisiään pukuja eikä juurikaan seuraa muiden tekemisiä.

– Eihän kukaan missään tynnyrissä voi elää, mutta en ikinä osta mitään muotilehtiä. Koskaan en lue myöskään muotiblogeja netistä. En seuraa ketään suunnittelijaa, en kotimaista enkä ulkomaista.

Vaikka ei seuraa muita, se ei ole ylimielisyyttä tai ylenkatsomista. Uuden luoja pelkää antaa alitajunnalleen vallan.

– Jos seuraisin kovasti muiden tekemisiä, voisi oma tekemiseni hämärtyä. Kauhukuvana on tilanne, jossa luulisin jotain muilta kopioitua omaksi ideakseni.

Joskus valtaa kaukokaipuu

Kisu Korsi asuu vuokra-asunnossa, kivenheiton päässä myymälästään Turun keskustassa. Omistamisen karttaminen on tietoinen valinta. Lähes koko ikänsä suunnittelija on kokenut syntyneensä väärään maahan.

Vasta viime vuosina ajatus juurtumisesta Turkuun on alkanut tuntua vähemmän vastenmieliseltä.

Jos seuraisin kovasti muiden tekemisiä, voisi oma tekemiseni hämärtyä.

Kisu Korsi

– Kaikki eivät voi elää jossain Italiassa. Ehkä joskus on parempi olla iso kala pienessä lammikossa kuin pieni kala valtameressä. Täällä on itse asiassa aika jees, kunhan voin aina välillä käydä jossain muualla, kuten Lontoossa.

Sisämaahan vaatesuunnittelija ei voi kuvitella muuttavansa. Turussa on läsnä meri, joka edustaa hänelle vapautta. Ajatusta siitä, että pitkän työpäivän jälkeen voisi vain nousta laivaan ja matkustaa Argentiinaan.

Kisu Korsin suunnittelema puku mallin yllä. Kuvattu Ruissalossa Turussa 2007.
Kisu Korsi: "True Blue". Kuvattu Turun Ruissalossa 2007. Kuva: Pasi Leino

Useimmiten uupunut suunnittelija kuitenkin astelee mieluiten kotiinsa, kulman taakse. Ajatus vapaudesta ja matkustamisesta kuitenkin elää.

Nainen on nainen ja mies on mies

Muutama vuosi sitten putiikkiin asteli nainen. Hän oli rajussa kasvussa olevan yrityksen toimitusjohtaja. Nainen pelkäsi, ettei hänen oma ulkoinen olemuksensa ollut sitä, mitä hänen piti edustaa.

Kisu Korsi kutsui naista neroksi ja loi hänelle vaatekaapillisen pukuja edustustilaisuuksiin ja liikeneuvotteluihin.

– Mies on mies ja nainen on nainen. Naisen ei tarvitse olla semi-mies ollakseen uskottava ja pätevä. Syystäkin me naiset haluamme tasa-arvoa, mutta mielestäni se ei tarkoita, että olisimme samanlaisia. Voimme iloita erityisyydestä, mutta se ei tarkoita, että se olisi vähemmän.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeessään Turussa.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Naisellisuutta korostavien vaatteiden suunnittelija seuraa tarkasti tasa-arvosta ja seksuaalisesta häirinnästä käytyä keskustelua. Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että asiat tulevat julki ja niistä puhutaan nyt, eikä vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua.

– Jos aikuiset ihmiset ajattelevat asioita järjellä, suurin osa ihmisistä kyllä tietää, mitkä ovat terveen käytöksen rajat. Toisen ihmisen reaktion perusteella voi aika hyvin aistia, oliko kokemus toisen mielestä miellyttävä vai epämukava.

Pukeutuminen ei ole niin vakavaa, vaan se on ihanaa.

Kisu Korsi

Kisu Korsi rakastaa naisellisia kurveja ja kokee olevansa silmänkääntäjä. Hän korostaa naisvartaloiden hyviä puolia ja peittelee puolia, jotka eivät ole niin mairittelevia.

Työ on kaksijakoista: muotinäytöksissä pukuja kantavat hoikat ja standardimittaiset mallit, mutta asiakkaaksi astelee kaikenkokoisia naisia. Vaatesuunnittelija haluaisi tuoda runsasmuotoisempia malleja myös muotinäytöksiin.

– Jos tekee oikealle ihmiselle puvun, joka näyttää killerihyvältä, on se todella iso meriitti myös suunnittelijalle. Olen aika hyvä siinä, kun en itsekään ole mikään kuivan kesän orava, naurahtaa Korsi.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeensä ovella.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Puvut tulevat suunnittelijan uniin. Toisinaan hän herää keskellä yötä ja tajuaa saaneensa ratkaisun joskus pitkäänkin piinanneeseen suunnitteluongelmaan. Unet voivat olla myös hyvin teknisiä: sellaisia, joissa puvun valmistumista käydään läpi vaihe vaiheelta. Piirtämään tai kirjoittamaan ei Korsi kuitenkaan pimeinä yön tunteina ryhdy.

– Pidän tahallani paria, kolmea keskeneräistä pukua esillä nukkien päällä liikkeessäni. Aina kun menen ohi, ajattelen niitä. Joskus ratkaisu vain tulee päähäni kuin taivaan lahjana jostain.

Saako vaatteilla koreilla?

Vaatesuunnittelija karsastaa suomalaisten päihin istutettuja totuuksia elämästä. Luterilaiseen maailmaan kuuluvat usein ajatukset siitä, että elämän pitäisi olla mahdollisimman hankalaa ja vaatteilla koreilevat vain rumat.

Vaatesuunnittelija Kisu Korsi liikkeessään Turussa.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Kisu Korsi toivoo lisää rentoutta ja leikkimielisyyttä.

– Pukeutuminen ei ole niin vakavaa, vaan se on ihanaa. Jos luoja olisi halunnut, että näytämme karmeilta, eivät naiset olisi niin kauniita.

Suosittelemme