Venäjä teki perjantaina jotain, mitä maalta on odotettu jo pitkään. Venäläiset urheilujohtajat myönsivät ensimmäistä kertaa maan järjestelmällisen dopingohjelman olemassaolon.
Sitä venäläiset eivät myöntäneet, että valtion johto tai merkittävät urheiluviranomaiset olisivat tienneet dopingista.
Muun muassa Venäjän urheiluministeri Pavel Kolobkov ja olympiakomitean puheenjohtaja Aleksander Zhukov myönsivät Maailman antidopingtoimistolle Wadalle lähetetyssä kirjeessä Venäjän syyllistyneen 2010-luvun alussa härskiin dopinghuijaukseen, joka huipentui Sotshin talviolympialaisiin vuonna 2014.
Sen muu maailma toki jo tietää. Oikeustieteen professorin Richard McLarenin työryhmän raportti todisti yli tuhannen venäläisurheilijan hyötyneen dopingtestien manipuloinnista.
McLarenin raportti julkaistiin vuonna 2016. Miksi kaiken kieltäneet venäläisjohtajat käänsivät kelkkansa juuri nyt?
Venäjä haluaa luonnollisesti palata osaksi kansainvälistä urheiluperhettä, koska urheilumenestyksellä on oma roolinsa maan harjoittamassa suurvaltapolitiikassa. Jotta Venäjästä voi tulla uskottava urheilumaa, se tarvitsee uskottavan antidopingtoimiston.
Wada ei ole antanut Venäjän antidopingtoimistolle Rusadalle täysiä toimivaltuuksia, mutta Rusada on saanut toteuttaa dopingtestejä kansainvälisessä valvonnassa.
Wada on luvannut palauttaa Rusadan toimivaltuudet, jos Venäjä tunnustaa järjestelmällisen dopingohjelman ja luovuttaa Moskovan laboratoriodatan Wadan käyttöön. Ainakin toinen ehdoista on perjantain ilmoituksen jälkeen täyttynyt.
Yhteistyöhalua vai sumutusta?
Dopingskandaali on johtanut myös venäläisurheilijoiden sulkemiseen kansainvälisistä kilpailuista, kuten Pyeongchangin talviolympialaisista. Urheiluministeri Kolobkovin mukaan Venäjä hyväksyy saamansa sanktiot ja on valmis dialogiin ja yhteistyöhön kansainvälisten järjestöjen kanssa.
Kauniita sanoja. Tämähän voisi olla uuden yhteisymmärryksen ajan alku kansainvälisessä urheilussa.
Tai sitten Venäjällä on kiire puhdistaa maineensa jalkapallon MM-kotikisojen alla.
Saksalainen ARD julkaisi hiljattain dokumentin, jossa kerrotaan, että jalkapallo oli yksi lajeista, joissa urheilijoiden dopingtestejä manipuloitiin. Richard McLaren vahvisti Ylelle, että Moskovan laboratoriosta löytyi 155 epäilyttävää dopingnäytettä, jotka olivat jalkapalloilijoiden antamia.
Myöntämällä järjestelmällisen dopingin Venäjä vie huomion jalkapallon dopingongelmista muualle.
Wada kokoontuu käsittelemään Venäjän tilannetta 14. kesäkuuta. Voi jopa olla, että tuolloin Rusadan toimivaltuudet palautetaan ja Venäjän yhteistyöhalukkuutta kiitellään. Se olisi Venäjän urheilulle positiivisinta julkisuutta pitkään aikaan.
14. kesäkuuta on muutenkin merkittävä päivä Venäjälle. Jalkapallon MM-turnaus alkaa silloin Moskovassa.
Lue myös:
Venäjän urheilupomot: Dopingia käytettiin järjestelmällisesti