Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Korhonen yhä kärjen tuntumassa PGA Championshipissa

Mikko Korhonen on seitsemäntenä ennen PGA Championshipin päätöspäivää.

Mikko Korhonen
Kuva: AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikko Korhonen lähtee jaetulta seitsemänneltä sijalta golfin Euroopan-kiertueen tasokkaan PGA Championshipin päätöskierrokselle Englannissa.

Korhonen on kolmen kierroksen jälkeen kolmen muun pelaajan kanssa tuloksessa kahdeksan alle par. Kolmannella kierroksella hän löi 70 kertaa eli kaksi alle par.

Korhosen kierroksen kohokohta oli neljänneltä väylältä irronnut eagle (kaksi alle parin).

– Löin hyvän avauksen spoonilla (puu-kolme) ja rauta-nelosen lipulle. Siitä sitten noin kahdeksan metrin putti reikään, Korhonen kertasi tiedotteessa.

Kilpailun kärkipaikkaa jakavat Italian Francesco Molinari ja Pohjois-Irlannin Rory McIlroy (-13).

Korhonen on yltänyt parhaimmillaan kahdesti toiseksi Euroopan-kiertueen kilpailussa.

Lue myös:

Mikko Korhosen lyönnit kulkevat brittiviheriöillä

Korhosen hieno kolmostila toi tilille yli 76000 euroa

Suosittelemme sinulle