Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Linda Line aikoo aloittaa taas liikennöinnin Helsingin ja Tallinnan välillä kesäkuun lopussa

Linda Linen emoyhtiö asetettiin konkurssiin viime viikolla, mutta yhtiö on parhaillaan ostamassa uutta matkustaja-alusta.

Linda Linen alus Helsingissä kesäkuussa 2013.
Linda Linen alus Helsingissä kesäkuussa 2013. Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva
Silja Massa
Avaa Yle-sovelluksessa

TALLINNA Talousvaikeuksissa olleen laivayhtiö Linda Linen emoyhtiö Linda Line Shipping Oü asetettiin konkurssiin viime viikolla. Yle kertoi asiasta sunnuntaina.

Linda Linen toimitusjohtaja Enn Rohula on kuitenkin kertonut aikovansa jatkaa laivaliikennöintiä Helsingin ja Tallinnan välillä jo tänä kesänä. Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Nyt aikataulu on tarkentunut: uutistoimisto BNS uutisoi eilen, että Linda Line aloittaa liikennöinnin uudelleen kesäkuun lopussa.

– Liikennöinti alkaa kesäkuun lopussa, vahvisti yhtiön toimitusjohtaja Enn Rohula eilen myös Postimees-lehdelle.

Linda Line ei ole liikennöinyt Helsinki-Tallinna -väliä viime vuoden marraskuun jälkeen.

Kaupat uudesta aluksesta ehkä jo tällä viikolla

Enn Rohula on kertonut useille medioille käyvänsä parhaillaan kauppaa uudesta laivasta, johon mahtuu 600 matkustajaa ja sata autoa. Kyseessä ei ole Linda Linen aikaisempien alusten kaltainen katamaraani, vaan yksirunkoinen laiva, joka kuitenkin taittaa matkan Helsingistä Tallinnaan aikaisempien katamaraanialusten tavoin puolessatoista tunnissa.

Jos liikennöinti todella pääsee alkamaan tänä kesänä, kyseessä on nopein laivayhteys pääkaupunkien välillä, sillä nyt matka-aika Helsingistä Tallinnaan kestää nopeimmillaankin kaksi tuntia.

Linda Linen katamaraanialukset ehtivät liikennöidä Helsingin ja Tallinnan välillä 20 kesän ajan, vuodesta 1997. Ne myytiin yhtiön talousvaikeuksien vuoksi viime vuonna ulkomaille: toinen Koreaan, toinen Kreikkaan.

Yhtiön toimitusjohtaja Enn Rohula vakuutti uutistoimisto BNS:lle, että kaupat uudesta aluksesta syntyvät tämän tai ensi viikon aikana. Uuden aluksen hintaa hän ei ole halunnut medialle kertoa.

Rohulan suunnitelmissa on ostaa vielä toinenkin alus ensi vuoden alussa.

– Olemme kiinnostuneet yhdestä katamaraanista, joka vapautuu tämän vuoden lopussa, sanoi Rohula BNS:lle.

Suosittelemme sinulle