Oulun keskustan merenrantaan on tarkoitus rakentaa näyttävä ja ympärivuotisesti toimiva lämminvesikylpylä. Kylpyläkokonaisuudesta suunnittelukilpailun voittanut Töölö Urban Oy:n toimitusjohtaja Raoul Grünstein sanoo, että kylpylän yhteyteen suunnitellaan myös kuumavesialtaita japanilaiseen tyyliin.
– Tavoitteemme on rakentaa Ouluun maailman pohjoisin kelluva lämminvesikylpylä, joka toimisi ympärivuotisesti, Grünstein kertoo.
Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki on innoissaan käynnistyneestä hankkeesta. Hänen mukaan kylpylä on matkailullisesti rohkea liike, jota on kaivattu Oulussa jo pitkään.
– Lämminvesikylpylällä lämminvesialtaineen on jo aidosti matkailullista vetovoimaa kansainvälisestikin, Matinheikki sanoo.
Merikylpylä rakennettaisiin Raoul Grünsteinin mukaan siten, että laiturialue on kelluva, jonka sisään sijoitetaan noin 3 000 neliön lämminvesiallas.
Rakennuskokonaisuuteen kuuluvat lisäksi ravintola, kolme saunaa, lasten uima-allas, kokoontumistiloja sekä kauppatilat. Rakennusala hankkeessa on 700 neliötä.
Töölö Urban -konserniin kuuluvat jo Töölössa sijaitseva Kulttuuritehdas Korjaamo, Rautatientorin Jääpuisto sekä Katajanokan Allas Sea Pool.
Oulun kaupungin tavoitteena on vahvistaa Kiikelin rakentamisella Oulun vetovoimaa, merellisyyttä ja kaupunkikulttuuria. Merenrannan torialueelle halutaan lisäksi luoda uutta ympärivuotista liiketoimintaa.
Kiikelin tontinluovutuskilpailu etenee Oulun yhdyskuntalautakunnan käsittelyyn 5. kesäkuuta. Kaupunginhallituksessa asiaa käsitellään 11. kesäkuuta.