Facebook julisti vuonna 2011 (siirryt toiseen palveluun) tuovansa "meidät kaikki lähemmäs toisiamme". Kuluneiden vuosien aikana on kuitenkin käynyt selväksi, että Facebook tuo mukanaan muutakin kuin auvoista, digitaalista yhdessäoloa. Palvelu on addiktoiva, haitallinen mielenterveydelle, vie kansalaisilta yksityisyyden ja uhkaa demokratian toimivuutta.
Monille teknologia-alaa seuraaville kehitys ei ole tullut yllätyksenä. Yritys ylpeilee agressiivisilla otteillaan. Pääkonttorin seinälle maalattiin alkuaikoina iskulause “etene vauhdilla ja riko paikkoja”.
Se ei ollut pelkkää uhoamista. Yritys on ehtinyt rikkoa paikkoja sen verran, että Yhdysvalloissa on esitetty vaatimuksia Facebookin rajoittamisesta samaan tapaan kuin on säännelty (siirryt toiseen palveluun) öljy-yrityksiä ja tupakkateollisuutta.
Psykologiset tutkimukset ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, että Facebook lisää riittämättömyyden tunnetta (siirryt toiseen palveluun) ja ahdistuneisuutta erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Instagram kuuluu samaan konserniin ja sen vaikutukset ovat vielä rajumpia (siirryt toiseen palveluun).
Käynnissä on historiallinen ihmiskoe. Mitä tapahtuu ihmisenaluille, jotka katsovat kanssaihmisten silmien sijaan näytön valopisteitä ja käyttävät taukoamatta asiantuntijoiden kehittämiä addiktoivia appeja? Mitä sosiaalinen media opettaa herkässä kasvuiässä oleville lapsille ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, kun omia vitsejä ja ulkonäköä voi vertailla muihin tykkäysten määrällä?
Miten on mahdollista, että ilmaisia palveluja tarjoavan yrityksen markkina-arvo on 375 miljardia euroa?
Facebookilla on synkkä historia myös tietosuojan suhteen. Se on kerännyt salaa käyttäjiltään muun muassa puhelutietoja ja pyrkinyt hankkimaan (siirryt toiseen palveluun)Yhdysvalloissa sairaaloista potilaiden terveystietoja. Cambridge Analytican skandaalissa selvisi, että Facebook oli tarjonnut (siirryt toiseen palveluun) muille yrityksille pääsyn mahdollisesti satojen miljoonien käyttäjien tietoihin. Tätä väylää pitkin on pystytty vaikuttamaan vaaleihin.
Facebookin ymmärtämiseksi on perehdyttävä raha-asioihin. Miten on mahdollista, että ilmaisia palveluja tarjoavan yrityksen markkina-arvo on 375 miljardia euroa? Ja kuinka sen perustaja voi olla maailman viidenneksi rikkain?
Tässä piilee käyttäjien kannalta Facebookin perustavanlaatuinen ongelma. Koska käyttäjä ei maksa palvelusta, raha tehdään jostain muusta. Piilaakson kriitikot ovat jo pitkään painottaneet, että mainostajat ovat Facebookin asiakkaita ja myytävä tuote olemme me käyttäjät.
Facebook tahkoaa rahaa myymällä mainoksia. Bisneksen ytimessä ovat miljardeista käyttäjistä muovatut profiilit, joiden perusteella mainostajat ostavat mainostilaa enemmän kuin koskaan. Kohderyhmät ovat tarkasti rajattuja, koska Facebook tietää käyttäjistään iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, perheenjäsenet, ystävät, harrastukset ja ostoshistorian.
Tämän takia palvelu suunnitellaan addiktoitavaksi (siirryt toiseen palveluun), jotta käyttäjän silmäparit liimautuisivat ruutuun pitkäksi aikaa. Aika on rahaa.
Ekonomistitkin ovat huolissaan. Facebook on päässyt monopoliasemaan ostamalla nopeammin kasvavia haastajia, kuten Instagramin ja WhatsAppin.
Yritysostojen yhteydessä Facebook lupasi, että esimerkiksi käyttäjien puhelinnumerot ja muut tiedot pidetään erillään. Tietoturva-asiantuntijat peräänkuuluttivat tämän tärkeyttä. Myöhemmin selvisi (siirryt toiseen palveluun), että Facebook valehteli. Tuttu tarina. Noin kymmenen vuotta sitten Facebook lupaili (siirryt toiseen palveluun) toistuvasti, ettei se jäljitä käyttäjiään muualla kuin Facebookin omilla sivuilla. Valetta sekin.
Koska parempaa vaihtoehtoa ei ole, käyttäjät pitävät nenästään kiinni ja sietävät mätää palvelua yksityisyytensä kustannuksella.
Usein ratkaisuksi tarjotaan sitä, että käyttäjät poistuvat Facebookista. Ehdotus on jokseenkin naiivi. Mihin he lähtevät? Koska parempaa vaihtoehtoa ei ole, käyttäjät pitävät nenästään kiinni ja sietävät mätää palvelua yksityisyytensä kustannuksella.
Kaikista ongelmistaan huolimatta on Facebookissa paljon potentiaalia. Pihakirppikset ja mielenilmaukset organisoidaan siellä helpommin, eikä kaukana asuviin sukulaisiin ole koskaan ollut näin vaivatonta pitää yhteyttä.
Sen sijaan, että Facebook kiellettäisiin tai jäätäisiin odottelemaan käyttäjien spontaania joukkopakoa, voidaan palvelu korjata.
Väärinkäytöksiä voidaan lieventää asettamalla EU:n tietosuojauudistuksen kaltaisia pelisääntöjä. Mutta monopoliasemassa olevaa suuryritystä ei suitsita vain hienovaraisella sääntelyllä. Tarvitaan järeämpiä keinoja.
Minimivaatimuksena tulisi olla, että Facebook puretaan pienempiin paloihin, jotka kilpailisivat keskenään. Muillakin aloilla huolehditaan lainsäädännöllä siitä, ettei kilpailu keskity liikaa. Asiakas voi siirtää matkapuhelinliittymän, vakuutuksen ja pankkitilin toiseen yritykseen, jos nykyinen ei miellytä. Facebookissa tämä ei ole mahdollista. Euroopan unioni voi sen vaatia.
Tämän lisäksi Facebookin datapankki, joka vuotaa kuin seula, tulisi muuttaa julkiseksi palveluksi. Järjestelmä olisi demokraattisessa kontrollissa, ja tietosuoja tiukka. Koulurekisterit, pysäköinti ja terveystiedot hallinnoidaan jo tähän tapaan.
Aina kun tietoa keskitetään yhteen rekisteriin, riski väärinkäytöksille kasvaa. Tämän korjaamiseksi on kehitetty lupaavaa tekniikkaa (siirryt toiseen palveluun), joka hajauttaisi somea niin, että jokainen omistaisi täysin omat tietonsa. Siirtäminen eri palvelujen välillä olisi vaivatonta. Järjestelmä olisi alusta loppuun suojattu vahvoilla salauksilla.
Yritykset voisivat kehittää yhteisen pohjan päälle erilaisia sovelluksia, joista asiakas valitsisi itselleen mieluisen. Osa näistä voisi olla julkisia tai käyttäjien itsensä omistamia. Malli toimii. Se on käytössä muun muassa Reittioppaassa.
Tässä vaiheessa joku saattaa kysyä, miten on Googlen tai Twitterin laita. Facebook ei nimittäin ole yksin bisnesmallinsa kanssa. Kuten internetin WWW-järjestelmän kehittäjä Tim Berners-Lee on painottanut (siirryt toiseen palveluun), kaikki alan suuryritykset ovat syypäitä internetin ahdinkoon. (siirryt toiseen palveluun)
Suurten nettialustojen vääristynyttä toimintalogiikkaa on tarpeen ajatella kokonaan uusiksi. Aloitetaan kuitenkin pahimmasta – Facebookista.
Joona-Hermanni Mäkinen
Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija sekä luokan- ja historianopettaja. Hän on kirjoittanut mm. The New York Timesiin ja Jacobin Magazineen.
