Sosiaalityöntekijä Minna Remes-Sievänen kohtaa työssään päivittäin ihmisiä, jotka ovat joutuneet perheväkivallan uhreiksi. Hän joutuu myös jatkuvasti pohtimaan, mistä ihmiselle saataisiin paras apu, kun resurssit esimerkiksi turvakodeissa ovat rajalliset.
– On tietysti työntekijänkin kannalta kamalaa, kun kuulee asiakkaan hädän puhelimessa, ja joutuu sanomaan, ettei pysty auttamaan tässä meidän turvakodissa.
Remes-Sievänen on vastaava sosiaalityöntekijä Pääkaupungin Turvakoti ry:ssä, joka pyörittää yhteensä kolmea turvakotia. Kaikkiaan useiden eri toimijoiden ylläpitämissä turvakodeissa on pääkaupunkiseudulla viitisenkymmentä paikkaa. Määrä on kasvanut, mutta usein alueen turvakodit ovat täynnä.
– Meille kun ei voi oikein paikkaa jonottaakaan, kun ei voida etukäteen arvioida, kuka on milloinkin se kiireellisin avuntarvitsija.
Käytännössä avun tarvitsija voidaan ohjata esimerkiksi tuttavaperheen luokse odottamaan, ja kehottaa häntä päivittäin soittamaan ja tarkistamaan, josko turvakodissa olisi paikkoja.
– Valtakunnallisesti jostain kyllä löytyisi yleensä paikka, mutta esimerkiksi Helsingissä asuva ihminen miettii moneen kertaan lähteekö hän vaikkapa Oulun korkeudelle. Silloin täytyy olla todella akuutti hätä, Remes-Sievänen kertoo.
Perheväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta puhuttavat juuri nyt myös valtakunnallisesti. Yksi viimeisimmistä asiaa esiin nostaneista poliitikoista on pääministeri Juha Sipilä (kesk.).
Pääministeri Sipilä kertoi viikonloppuna keskustan puoluekokouksessa pitämässään puheessa havahtuneensa kansakunnan kokoiseen, syvälle pesiytyneeseen ongelmaan, joka pitää ratkaista. Kyse on naisten kohtaamasta väkivallasta.
Puheessaan Sipilä sanoi, että hänet havahdutti sisäministeriön selvitys, jossa todettiin, että parisuhteessa olleista naisista lähes kolmannes on kokenut nykyisen tai entisen kumppanin käyttämää väkivaltaa. Sipilä nosti esiin myös Suomen kyseenalaisen sijoituksen EU-maiden joukossa: Suomessa naiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa toiseksi eniten kaikista EU-maista.
– Vaikenemisen aika on ohi, Sipilä julisti Sotkamoon kokoontuneelle keskustaväelle.
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyssa työskentelevä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Pia Puu Oksanen on tyytyväinen siihen, että Sipilä havahtui ongelmaan. Sisäministeriön selvitys ei kuitenkaan Oksasen mukaan pidä sisällään mitään sellaista, mitä naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei olisi jo tiedetty.
– Tietenkin olisi ollut suotavaa, että tämä havahtuminen olisi tapahtunut jo hallituskauden alussa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä, Oksanen sanoo.
Sipilä on hänen mukaansa oikealla asialla, sillä Suomella riittää petrattavaa.
Suomi ei ole onnistunut turvaamaan naisten asemaa
Suomi on mukana niin kutsutussa Istanbulin sopimuksessa, joka pyrkii ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Sopimukseen sisältyy vaatimuksia esimerkiksi väkivallan uhreille tarjottavista tukipalveluista.
Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 2015 ja sen toteutumista seuraavista raporteista näkee, miten Suomi on käytännössä onnistunut ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Tulokset eivät ole mairittelevia.
– Suomi on joiltain osin edelleen valovuosien päässä siitä, mihin sopimus meitä velvoittaa, Amnestyn Oksanen sanoo.
Asiantuntijoiden mukaan puutteita on sekä rahoituksessa että rakenteissa. Järjestöt puhuvat "systemaattisesta aliresursoinnista".
– Sopimus velvoittaa huomioimaan naisiin kohdistuvan väkivallan yhteiskunnan monilla eri tasoilla. Näitä rakenteita ei Suomessa joko ole, tai niitä rakenteita joita on, ei rahoiteta riittävästi, Oksanen sanoo.
Yksi esimerkki aliresursoinnista ovat juuri turvapaikkakodit, jotka on tarkoitettu väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille tarkoitetut.
Sipilä mainitsi puheessaan hallituksen kasvattaneen turvakotipaikkojen määrää. Niiden määrä jää kuitenkin edelleen suosituksista. THL:n viime vuoden tilastojen mukaan tilanpuutteen takia turvakotien asiakkaita jouduttiin ohjaamaan muualle yli 1 700.
Pulaa turvakotipaikoista on erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa turvakodit ovat kevään ja alkukesän aikana ruuhkautuneet pahasti.
Amnestyn Oksasen mukaan turvakotien ovilta käännytetyistä ei tehdä systemaattista seurantaa. Ei siis tiedetä, ovatko he päässeet toiseen turvakotiin vai ovatko he mahdollisesti joutuneet palaamaan väkivaltaisen kumppanin luo.
Resurssien lisäksi ongelmia on myös lainsäädännössä. Tällä hetkellä esimerkiksi ihmiskaupan uhrit suljetaan turvakotipalveluiden ulkopuolelle, eikä suostumuksen puute ole rikoslaissa osana raiskauksen tunnusmerkistöä, Oksanen kertoo.
Erityisesti jälkimmäisestä on puhuttu viime aikoina julkisuudessa paljon. Eduskunnassa on tällä hetkellä käsiteltävänä eduskunnan naisverkoston tekemä lakialoite raiskauksen määritelmän muuttamiseksi. Samaa vaatii Suostumus2018-kansalaisaloite, johon ryhdyttiin keräämään allekirjoituksia viime viikolla.
Puheista tekoihin
Lakien muuttaminen on kuitenkin hidasta, ja huolellisesti tehty lainsäädäntö venyy väistämättä ensi hallituskauden puolelle.
Mikäli Sipilä oli puheessa tosissaan ja haluaa puuttua naisiin kohdistuvaan väkivaltaan vielä tämän hallituskauden aikana, on Oksasella Sipilälle yksi täsmävinkki.
Väkivallan uhrien ja tekijöiden kanssa töitä tekevät järjestöt ovat vuosien ajan toivoneet instituuttia, joka koordinoisi väkivallan ehkäisyä ja hoitoa.
Järjestöissä tehdään paljon työtä, mutta mikään taho ei tällä hetkellä seuraa, mitkä väkivallan vastaiset ohjelmat toimivat ja mitkä eivät. Väkivaltainstituutti vastaisi tähän tarpeeseen.
– Suomi on sellainen maa, jossa naisiin kohdistuva väkivalta on erityisen yleistä ja syvälle juurtunutta. Väkivaltainstituutin perustaminen olisi konkreettinen teko, joka vastaisi osaltaan siihen, mihin Istanbulin sopimus Suomea velvoittaa, Oksanen sanoo.
Oksanen arvioi, että väkivaltainstituutin perustaminen ei söisi valtion budjettiin merkittävää lovea. Vertailukohtaa voi hakea eduskunnan yhteydessä toimivasta Ihmisoikeuskeskuksesta, jonka vuotuiset menot ovat noin 600 000 euroa.
– Tämänkin hallituksen arvot punnitaan silloin, kun rahaa allokoidaan. Elokuussa on budjettiriihi tulossa. Toivon, että silloin pääministeri Sipilä havahtuu suuntaamaan rahaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisiin toimiin.
Turvakodissa työskentelevä Minna Remes-Sievänen toivoo samaa.
– Turvakotipaikkoja joudutaan varmasti miettimään ihan alueellisesti, onko joku tietty kohta Suomessa, johon tarvitaan lisää paikkoja.
Ennen kaikkea myös hän kaipaisi kuitenkin resursseja ennalta ehkäisevään työhön. Huomiota tulisi kiinnittää esimerkiksi avopalveluihin ja perheväkivallasta puhumiseen jo perustason palveluissa.
– Ihmisten pitäisi saada apua lähellä kotiaan jo siinä vaiheessa, kun turvakotipaikkaa ei vielä tarvita, tai kun turvakodista on jo lähdetty.