Helsingin käräjäoikeus pitää MV-sivuston perustajan Ilja Janitskinin vangittuna. Oikeuden mukaan on syytä epäillä, että Janitskin karttaa oikeudenkäyntiä ja mahdollista rangaistusta, joten Janitskinin vangittuna pitäminen on perusteltua.
Janitskinin asianajaja esitti tämän vapauttamista. Syyttäjä vastusti vapauttamista, sillä kaikkia syytteitä ei ole vielä luettu ja syyttäjän mukaan karttamisvaara on yhä olemassa.
Oikeus teki päätöksen ensimmäisen käsittelypäivän päätteeksi. Janitskin tuodaan oikeuden istuntoihin Vantaan vankilasta.
Helsingin käräjäoikeudessa oli tungosta, kun Janitskinille luettiin syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeudessa oli koko päivän poliiseja turvaamassa oikeudenkäynnin sujuvuutta.
Vain osa istuntoa seuraamaan tulleista pääsi aamulla sisälle saliin. Vartija ilmoitti ovella, että tilaa on kahdelletoista. Yleisön joukosta saliin poimittiin Ilja Janitskinin vanhemmat ja Ylen toimittajan Jessikka Aron äiti. Toimittajia saliin pääsi ovensuun tungoksesta vain muutama.
Istuntosalin pieni koko herätti käytävälle jääneiden joukossa ärtymystä ja osa poistui rakennuksesta kokonaan. Osa jäi odottelemaan käytävälle mahdollisuutta päästä sisään myöhemmin. Iltapäivän päätteeksi väki väheni ja kaikki halukkaat mahtuivat saliin.
Janitskinin kannattajat osoittivat istuntopäivänä mieltään käräjäoikeuden paikoitusalueella.
Kova kuri istuntosalissa
Oikeuden puheenjohtaja piti salissa kovaa kuria ja ilmoitti sisään päässeille, että heidän on istuttava heille osoitetuille paikoille eikä minkäänlaista hangoittelua sallita. Puhelimiin salissa ei saa koskea, se johtaa salista poistamiseen. Tiukoista säännöistä pidettiin kiinni koko päivän ajan.
Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen kertoi jo ennen oikeudenkäynnin alkua, että syytteet ovat luonteeltaan sellaisia, että jutussa vaaditaan vankeutta. Hämäläisen mukaan lopulliset vaatimukset tarkentuvat oikeudenkäynnin kuluessa.
Rikosilmoituksia MV-sivustoon liittyen on tehty Hämäläisen mukaan kaikkiaan 90. Osa epäillyistä rikoksista on jo vanhentunut. Syyteharkinta on tehty noin 30 epäillyn rikoksen osalta. Hämäläisen mukaan rikosepäilyjä on vielä poliisitutkinnassa.
Keskiviikkona alkaneen oikeudenkäynnin yhteydessä käsitellään parisenkymmentä syytettä. Myöhemmin oikeuteen tuodaan vielä lisää MV-julkaisuun liittyviä rikossyytteitä.
Vakavimmat syytteet ovat Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneet epäillyt törkeät kunnianloukkaukset ja vainoaminen.
Jessikka Aroa kuullaan oikeudessa torstaina aamupäivällä ja sen jälkeen Ilja Janitskinia ja Johan Bäckmania. Ensimmäisen istuntopäivän aikana ehdittiin käsitellä vain kirjallisia todisteita.
Janitskin ei ota vastuuta muiden kirjoittelusta
Keskiviikkona käräjäoikeudessa käsiteltiin nimenomaan Jessikka Aroon liittyviä syytteitä.
Ilja Janitskinin lisäksi syytteet luettiin myös Johan Bäckmanille, joka tunnetaan julkisuudessa Venäjä-yhteyksistään.
Syyttäjä katsoo syytteessä, että Janitskin on MV-verkkojulkaisun sisällöstä vastaavana esittänyt tai sallinut esitettävän sivuilla yhteensä 27 eri artikkelissa Jessikka Aroa koskevia valheellisia tietoja tai vihjauksia, jotka ovat aiheuttaneet tai olleet omiaan aiheuttamaan Arolle vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Näin Janitskin on syyttäjän mielestä syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen.
Aron on jutuissa katsottu muun muassa olevan yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelun palveluksessa ja väitetty hänen olevan epäluotettava toimittaja sekä leimattu häntä hänen nuoruudessaan saaman huumetuomion perusteella.
Syyttäjä katsoo Janitskinin syyllistyneen myös kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Hän ja kolmas jutussa syytetty henkilö ovat pitäneet yleisön saatavilla tietoja, mielipiteitä ja viestejä, joissa panetellaan ja solvataan juutalaisia heidän etnisen alkuperänsä ja uskontonsa perusteella ja tummaihoisia ryhmänä ihonvärin perusteella.
Syyttäjä vaatii Janitsikinille tässä vaiheessa vuoden ja 8 kuukauden vankeustuomiota.
Janitskinin asianajaja Anu Koivu sanoi, että Janitskin kiistää kaikki syytteet. Janitskin katsoo, että hän vastaa MV-sivuston sisällöstä vain niiltä osin, mitä hän on sinne itse kirjoittanut ja että Aroa koskevat kirjoitukset perustuvat Aron samaan julkiseen oikeuden tuomioon ja siihen liittyvään esitutkintaaan.
Janitskin kiistää myös Jessikka Aron korvausvaatimukset.
Bäckmanille syyte vainoamisesta
Johan Bäckmanille syyttäjä vaatii oikeudenkäynnin alussa kahdeksan kuukauden vankeustuomiota.
Bäckmania syyttäjä syyttää yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen, kun hän on tahallaan taivuttanut Janitskinia tahalliseen rikokseen.
Bäckman on kirjoitettuaan artikkelin, jossa käsitellään Aron elämään vuonna 2002 liittyviä tapahtumia, toimittanut artikkelin Janitskinille julkaistavaksi Janitskinin hallinnoimilla MV-lehti, Uberuutiset ja FinCrime -internet -sivuilla. Lisäksi Bäckman on toimittanut Janitskinille muuta Aroa koskevien juttujen kirjoittamisessa tarvittavaa aineistoa.
Syyttäjä katsoo Bäckmanin syyllistyneen myös Jessikka Aron vainoamiseen. Bäckman on syytteen mukaan toistuvasti ja oikeudettomasti uhkaamalla, ottamalla yhteyttä ja muilla näihin rinnastettavilla tavoilla vainonnut Aroa tavalla, joka on ollut omiaan aiheuttamaan Arossa pelkoa tai ahdistusta.
Bäckman on syytteen mukaan julkaissut Twitter-viestipalvelussa erittäin suuren määrän Aroon liittyviä viestejä, joissa hän on käyttänyt Arosta halventavia nimityksiä, kyseenalaistanut hänen ammattitaitoaan toimittajana, kommentoinut hänen ulkonäköään alentavasti ja jakanut häntä halventavaa ja sisällöltään vääristeltyä aineistoa.
Viesteihin on liitetty Aron henkilökohtainen Twitter-käyttäjänimi, minkä vuoksi Aro on saanut jokaisen viestin julkaisemisesta erillisen ilmoituksen. Muun muassa Bäckmanin Arosta käyttämä "NATO-pissis"-ilmaisu on syyttäjän mielestä halventava. Osa teksteistä viittaa syyttäjän mielestä myös seksuaaliseen häirintään.
Salissa keskusteltiin siitä, olivatko twiitit Bäckmanin kirjoittamia. Bäckmanin mukaan twiiteissä oli uudelleenlähetetettyjä viestejä, jotka olivat muiden kirjoittamia.
Bäckman on myös syytteen mukaan toistuvasti lähestynyt Aroa Facebook-viestipalvelun kautta. Viestit ovat sisältäneet muun muassa kutsuja ja tapaamisehdotuksia, jotka Aro on torjunut. Bäckman on myös julkaissut Facebook-sivuilla ja blogisivuilla useita Aroa pilkkaavia kirjoituksia.
Bäckman on myös toimittanut erään toisen henkilön välityksellä Arolle kipsijäljennöksen Virossa sijaitsevasta niin sanotusta pronssisoturipatsaasta. Patsaaseen liittyvä symboliikka huomioon ottaen Aro on kokenut sen toimittamisen uhkaavana ja ahdistavana. Bäckmanin asianajajan mielestä kyseessä ei ole ollut vainoaminen.
Syyttäjä: Bäckman yritti vaikuttaa toimittajan työhön
Syyttäjä syyttää myös Bäckmania törkeästä kunnianloukkauksesta. Bäckman on syytteen mukaan eri tiedotusvälineissä julkaistuissa artikkeleissa sekä yhdessä itse pitämässään esitelmässä esittänyt Jessikka Arosta valheellisia tietoja tai vihjauksia siten, että teot ovat olleet omiaan aiheuttamaan Arolle vahinkoa tai kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksintaa tai muutoin halventaneet Aroa.
Syyttäjän mukaan Bäckman on tilannut käräjäoikeudesta Aron vuonna 2004 saaman huumerikostuomion ja toimittanut sen Janitskinille. Tuomion sisältöä ja esitutkinta-aineistoa on käsitelty laajasti muun muassa MV-sivustolla.
Bäckman on myös esittänyt väitteitä, että Jessikka Aro kerää tietoa Suomessa toimivista Venäjä-myönteisistä henkilöistä ja yhdessä työnantajansa kanssa tunnistaa, identifioi ja luetteloi Venäjän presidentti Putinia tukevia henkilöitä.
Kirjoittelu on ollut jatkuvaa ja kirjoitukset on saatettu laajan yleisön saataville. Tämän vuoksi, ja koska teko on kohdistettu tiedotusvälineen edustajaan, on ilmeisenä tarkoituksena ollut syyttäjän mielestä vaikuttaa Aron työn sisältöön, joten teko on syyttäjän mielestä kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Bäckmanin Aroon kohdistamat yksittäiset osateot muodostavat syyttäjän mukaan yhtenäisen kokonaisuuden ja Bäckmanin toiminta on ollut pitkäkestoista ja laaja-alaista.
Johan Bäckman kiistää syytteet. Bäckmanin asianajaja Jyrki Leivonen korosti, että Aro on myös itse hakeutunut julkisuuteen.
Kolmas syytetty ei aio tulla oikeuteen
Kolmas syytetty, jota syytetään törkeästä kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan yhdessä Janitskinin kanssa, ei tullut oikeudenkäyntiin.
Hänet oli velvoitettu tulemaan paikalle, mutta hänen avustajansa ilmoitti, että hän ei aio tulla.. Oikeuden puheenjohtaja puolestaan ilmoitti, että oikeudella on keinot saada hänet vastaamaan syytteisiin.
Lyhyen sanailun ja istuntotauon jälkeen käräjäoikeus päätti velvoittaa syytetyn saapumaan oikeuteen ensi maanantaina 600 euron sakon uhalla. Syytetty oli poissa keskiviikkona lääkärintodistuksen perusteella.
Kolmas syytetty toimi syyttäjän mukaan MV-lehden keskustelufoorumin ylläpitäjänä ja Ilja Janitskinin sijaisena. Syyttäjä katsoo, että hän on keskustelupalstan ylläpitäjänä sallinut palstalla julkaistavan suuren määrän Aroa halventavia kirjoituksia.
Syytetyn asianajaja Jaana Piipari sanoi, että syytetty oli poistanut asiattomia kirjoituksia ja pyytänyt ilmiantamaan asiattomia kirjoituksia. Syytetty katsoo, että hän ei ollut sivuston ylläpitäjä vaan moderaattori ja hän kiistää toimineensa Janitskinin sijaisena tai toimittajana..
Toimittaja vaatii 140 000 euron korvauksia
Jessikka Aron asianajajana jutussa toimiva Martina Kronström kertoi, että Aro vaatii yhteensä noin 140 000 euron korvauksia kärsimyksestä, taloudellisista vahingoista, henkilövahingoista ja niihin liittyvistä sairaanhoitokustannuksista sekä ansionmenetyksistä.
Kirjoittelu on Kronströmin mukaan vaikeuttanut Aron työntekoa vakavasti ja sillä onkin tähdätty siihen, että hän luopuisi työtehtävistään. Kronström sanoo, että Aro on joutunut harkitsemaan, luopuuko hän kokonaan toimittajan ammatista.
– Hän seuraa oikeudenkäyntiä raskain mielin. Tämä on ollut erittäin raskasta.
Kronström korostaa, että oikeudenkäynti on kansainvälisestilkin hyvin merkittävä siinä, että mitä saa kirjoittaa, mitä saa kommentoida ja kuka on vastuussa kommenteista. Näitä asioita punnitaan nyt oikeussalissa.
Yle on yksi MV-sivustoon liittyvän jutun asianomistajista. Puolustus kiisti sen, että Ylelle olisi aiheutunut vahinkoa keskiviikkona käsiteltyjen syytekohtien osalta.
Aron asianajaja Martina Kronström sanoi, että Aron työnantaja Yle katsoo, että sen toimittajan työntekoa on estetty tahallisesti ja on myös yritetty estää Yleä harjoittamasta sen perustoimintaa. Poikkeuksellinen vihakampanja on kohdistettu Aroon erityisesti Ylen työntekijänä.
Kronström sanoi, että vihakampanja on vaikuttanut Aroon, mutta myös Yleen ja aiheuttanut Ylelle vahinkoa. Pelotevaikutus uutisten valintaan ja työtehtävien hoitoon on vihakampanjalla luotu myös muille toimittajille.
Lue myös:
MV-lehden perustaja Ilja Janitskin pysyy vangittuna
Ilja Janitskin tuotiin yöllä Suomeen Andorrasta
Oikeusministeriö: Ilja Janitskin luovutetaan Suomeen vastaamaan rikosepäilyihin