Lohtajalainen Jonna Kippo innostui tanssimisesta alakouluiässä. Harrastus jatkui yläkoulussa, ja lukiosta päätyään tyttö lähti juhannuksen yksin tansseihin bussilla. Sillä tiellä Kippo on vieläkin, ja saman innon ja rohkeuden hän toivoo leviävän.
Lavatanssien yllä on nimittäin pilviä: etenkin Pohjanmaalla tansseissa alkaa olla väki vähissä. Yleinen ongelma ympäri maan on sukupuolijakauma: iso joukko naisia joutuu istumaan, koska miehiä ei riitä kaikille.
– Voi miehet, kun tietäisitte! sanoo Kippo ja muistuttaa samaan hengenvetoon, ettei kyse ole parinmuodostuksesta, vaan upeasta harrastuksesta.
Miehen tehtävä tanssilattialla on tosin haastava, sillä viejältä vaaditaan enemmän kuin seuraajalta. Toisaalta hyvä vieminen ei tarkoita sitä, että pitäisi osata kaikki kuvioita myöten. Sen sijaan on osattava viestiä liikkumisellaan toiselle, mitä ollaan tekemässä ja mihin menossa.
– Hyvä viejä on läsnä hetkessä ja parin kanssa. Sen huomaa, jos toinen ei ole läsnä.
Kesä on lavatanssien kulta-aikaa, vaikka tanssimaan pääsee ympäri vuodenkin. Tanssilavat ovat Suomessa toistasataa vuotta vanha ilmiö, mutta niiden määrä on laskenut samalla kun muut tanssipaikat ovat lisääntyneet. Epätäydellinen ja päivittyvä luettelo löytää silti Suomesta lähes 70 lavaa.
Vanhat käsitykset vallalla ja oma rima liian korkealla
Jonna Kippo on ideoinut Kokkolaan tilaisuuden, jolla hän yrittää paikallisen tanssiväen kanssa höylätä pois kynnystä lavatansseihin lähdölle. Hän toivoisi vastaavien tilaisuuksien leviävän eri puolille maata.
Kynnyksen poisto tarkoittaa muutaman näkemyksen oikaisemista, sillä Kipon mukaan monella on virheellinen ja vanhentunut kuva lavatansseista.
Lavoilla ei ensinnäkään olla humalassa, vaan tanssijat kuluttavat lähinnä vettä ja sortuvat korkeintaan makkaraan.
Moni tanssimaton sanoo myös, ettei pidä lavatanssien musiikista. Kippo muistuttaa, että tanssit eivät ole pelkkää valssia, tangoa ja humppaa, vaan laaja kirjo lattareita ja kädenalitansseja myöten. Se kuuluu myös musiikissa.
– Nykyajan loistavat orkesterit tekevät tanssittavia sovituksia vaikka mistä: siellä soi perinteisen tanssimusiikin lisäksi Tuure Kilpeläistä, elokuvamusiikkia, Angry Birds -teemaa. Osa illoista on ihan keikkoja, ja ihmisiä tuleekin myös vain katselemaan.
Osa katselee ja vielä isompi osa jättää lähtemättä Kipon mukaan myös siksi, että asettaa tanssiriman liian korkealle.
– Ei tarvitse osata! Rima pitää laittaa alemmas eikä nostaa sitä niin ylös, ettei tohdi lähteä.
Parhaita hetkiä ovat ne, kun tuntuu, ettei ole kahta vartaloa vaan yksi paketti.
Jonna Kippo
Kippo muistuttaa myös, ettei lavalle lähtemistä yksin pidä pelätä. Tanssien tuoksinassa ei välttämättä edes ehdi nähdä kaveria, jonka kanssa tuli. Toisaalta kukaan ei myöskään ehdi huomata, kuka tuli paikalle yksin.
– Siellä on sosiaalista, iloista ja lämmintä porukkaa ympäri maan, sanoo Kippo, joka itse on saanut paljon uusia tuttavia lavoja kiertäessään.
Lavatanssit ovatkin intohimoiselle harrastajalle täydellinen paketti ystäviä, tehokasta liikuntaa ja sitä tärkeintä: musiikin mukana liikkumista tavalla, joka hakee vertaistaan.
– Parhaita hetkiä ovat ne, kun tuntuu, ettei ole kahta vartaloa vaan yksi paketti. Ei hahmota, missä minä lopun ja toinen alkaa, kuvaa Jonna Kippo.