Vähintään puolet bitcoinin ja muiden suurimpien kryptovaluuttojen hurjasta arvonnoususta viime vuonna saattoi johtua keskitetystä manipulaatiosta, arvioi Texasin yliopiston tuore tutkimus.
Tutkimuksen ovat tehneet rahoituksen professori John Griffin ja jatko-opiskelija Amin Shams. Professori Griffin on aiemmin tutkinut petollista toimintaa useilla eri markkinoilla. Hänellä on oma konsulttiyritys, joka työskentelee petostapausten parissa muun muassa kryptovaluutta-alalla.
Tutkijoiden mukaan bitcoinin hintakuplan syynä saattoi olla kryptovaluuttapörssi Bitfinexissä tapahtunut toiminta. Karibialle rekisteröity Bitfinex on yksi maailman suurimmista ja vähiten säännellyistä kryptovaluuttojen kauppapaikoista.
Bitfinexin omistajat ovat perustaneet oman kryptovaluutan nimeltä tether (USDT), jonka arvon he sanovat olevan sidoksissa Yhdysvaltain dollariin suhteessa 1:1, eli yksi tether on yhden dollarin arvoinen.
Tetheristä vastaavalla samannimisellä yrityksellä ja Bitfinexillä on sama toimitusjohtaja, Jan Ludovicus van der Velde.
Sijoittajat käyttävät tetheriä dollarin korvikkeena tehdessään kauppoja kryptovaluuttapörsseissä.
Monissa maissa Tetherin avulla voi myös välttää veroseuraamukset virtuaalivaluuttojen välisessä kaupankäynnissä. Se ei ole virallinen valuutta, joten sillä tehdyt kaupat eivät laukaise pääomaveron maksuvelvollisuutta. Näin on myös Suomessa.
Tutkijat tarkastelivat lohkoketjuja
The New York Timesin mukaan professori Griffin ja tutkija Shams tarkastelivat Bitfinexin kautta kulkevia kryptorahakevirtoja. Kryptovaluuttojen siirrot tallentuvat lohkoketjuksi kutsuttuihin avoimiin jaettuihin tilikirjoihin.
Tutkijat tunnistivat rahakevirroista useita selvästi huomattavia kuvioita, jotka viittasivat siihen, että joku tai jotkut henkilöt Bitfinexissä onnistuivat tetherin avulla nostamaan kryptorahakkeiden hintoja.
Griffin ja Shams seurasivat erityisesti tetherin liikkeitä Bitfinexissä. He havaitsivat, että puolet bitcoinin hinnan noususta vuonna 2017 pystyttiin jäljittämään aikoihin, jolloin tethereitä siirtyi Bitfinexistä muihin kryptovaluuttapörsseihin.
Tutkijoiden mukaan Bitfinexin omistajien luomilla ja suurissa erissä liikkellelaskemilla tethereillä ostettiin muita kryptovaluuttoja, mikä johti näiden rahakkeiden arvonnousuun.
Yleensä tämä tapahtui silloin, kun bitcoinin ja muiden suurten kryptovaluuttojen hinnat olivat laskemassa.
The New York Timesin mukaan lohkoketjujen tarkastelu tutkimusmetodina ei ole ratkaiseva, mutta se on aiemmin auttanut viranomaisia ja tutkijoita havaitsemaan epäilyttävää toimintaa.
Tetheriin liittyvät epäselvyydet tapetilla jo pidempään
Viime syksynä muun muassa Bitfinex'ed -nimeä käyttävä bloggaaja syytti Bitfinexiä ja Tether-yritystä väärinkäytöksistä. Bitfinexin johtajat kiistivät tuolloin, että heidän yrityksensä olisi sekaantunut manipulaatioon.
Arvostelijat ovat kyseenalaistaneet sen, onko Tether-yrityksellä riittävästi dollareita takaamaan kaikkien tether-rahakkeiden arvon.
Uutistoimisto Bloomberg kertoi tammikuussa, että Yhdysvaltain valvontaviranomaiset tutkivat Bitfinexin ja Tetherin toimintaa.
Eilen keskiviikkona Bitfinex toisti, että se ei ole koskaan osallistunut minkäänlaiseen markkinoiden tai hintojen manipulointiin.
– Tetherin liikkeeseenlaskuja ei voi käyttää bitcoinin tai minkään muun rahakkeen hinnan tukemiseen Bitfinexissä, toimitusjohtaja van der Velde sanoi tiedotteessaan The New York Timesin mukaan.
Bitcoinin arvo laski keskiviikkona. Uutistoimisto Reutersin mukaan tunnetuimman kryptovaluutan kurssi kävi noin 6 100 dollarissa eli alimmalla tasollaan neljään kuukauteen.
Kryptovaluuttojen hintoja seuraavan CoinMarketCap-sivuston mukaan bitcoinin vaihtokurssi oli noussut tänään iltapäivällä reiluun 6 500 dollariin eli noin 5 500 euroon.
Suomalaisasiantuntija pitää manipulointia selvänä asiana
Suomen kryptovaluuttayhdistys Konsensuksen puheenjohtajan Niko Laamasen mielestä siitä ei ole epäilystäkään, etteikö kryptovaluuttojen kursseja olisi peukaloitu keinotekoisesti.
Laamanen kertoo, että hän ei ole missään vaiheessa luottanut Tetheriin, koska yritys ei ole halunnut tehdä selvitystä varoistaan.
– On olemassa Twitter-botti, joka tviittaa aina kun uutta tetheriä luodaan isoja määriä. Jos katsoo niitä aikaleimoja ja yhdistää ne hetkiin, kun bitcoinin kurssi on lähtenyt nopeaan jyrkkään nousuun, niin kyllä niissä yhtäläisyyksiä on huomattavissa, Laamanen sanoo.
Laamasen mukaan markkinoilla tether-manipulaation olemassaolo on niin laajasti tiedossa, että se on jo pitkälti laskettu mukaan nykyiseen bitcoinin hintaan.
– Varmaan se on ollut yksi iso osa 20 000 dollarin kuplaa, missä käytiin joulukuussa. Jos katsoo bitcoinin käyrää tältä vuodelta, niin näyttää päivän selvältä, että siinä on paljon manipulaatiota. Mielestäni se ei johdu pelkästään tetheristä.
Laamanen katsoo, että suuria määriä bitcoineja omistavilla sijoittajilla, eli niin sanotuilla valailla, on valtaa vaikuttaa bitcoinin kurssiin.
Yhdysvaltain viranomaiset käynnistivät toukokuussa rikostutkinnan mahdollisesta bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen hintojen manipuloinnista.
Viranomaiset epäilevät, että treidaajat muun muassa harjoittavat huijauksia, joissa he tekevät ja peruvat suuria valetilauksia kryptovaluuttojen ostamiseksi ja myymiseksi liikuttaakseen kyseisen rahakkeen hintaa haluamaansa suuntaan.
Suomen Pankki haluaa kauppapaikoille sääntelyä
Suomen Pankin neuvonantaja Aleksi Grym kirjoitti pankin blogissa eilen keskiviikkona, että kryptovarojen hallinta on vähitellen keskittynyt suurten kaupallisten toimijoiden kuten kauppapaikkojen käsiin.
Grymin mukaan kryptovaluuttojen sijaan on parempi puhua kryptovaroista.
– Jos kauppapaikat käsittelevät asiakkaidensa varoja, ne on tuotava sääntelyn piiriin vastaavalla tavalla kuin muutkin asiakasvaroja käsittelevät yritykset, Grym kirjoitti.
Grymin mukaan kansainvälistä yhteistyötä yhdenmukaisten pelisääntöjen luomiseksi ja muun muassa veronkierron estämiseksi on edelleen tiivistettävä. Hän arvioi, että ihanteellisessa tapauksessa kryptovarojen sääntely olisi globaalia.
Valtiovarainministeriö lähetti tänään torstaina virtuaalivaluuttoja koskevat uudet lakiluonnokset lausuntokierrokselle. Lainsäädännön tarkoituksena on saattaa kansallisesti voimaan EU:n rahanpesudirektiivin muutos.
Ehdotuksen mukaan kryptovaluuttojen vaihtopaikkojen ja liikkeeseenlaskijoiden olisi muun muassa rekisteröidyttävä Finanssivalvonnan ylläpitämään rekisteriin.
Lue myös:
Lohkoketjut demokratisoivat internetin ja mullistavat maailman – mutta huomaammeko mitään?
Tienaatko kryptovaluutoilla? Näin pidät verokarhun tyytyväisenä