Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Syrjinnästä syytetty kristillinen nuortentapahtuma menettää messunsa – Arkkipiispa Tapio Luoma otti kantaa naispappien puolesta

Turussa järjestettävillä Maata näkyvissä -festivaaleilla ei järjestetä tänä vuonna omaa messua.

Tapio Luoma
Arkkipiispa Tapio Luoma aloitti virassaan kesäkuun alussa. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Sanni Harmanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma tuomitsee kristillisillä nuortenfestivaaleilla tapahtuneen naispappien syrjinnän.

Keskiviikkona Turun arkkihiippakunta tiedotti, että Luoma on keskustellut Maata näkyvissä -festivaaleja järjestävän Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ry:n (Sley) edustajien ja paikallisten kirkkoherrojen kanssa.

Tiedotteen mukaan keskustelun lopputulos on, että festivaalien tapahtumapaikalla ei tänä vuonna järjestetä tapahtuman ohjelmaan perinteisesti kuulunutta messua. Sen sijaan messuja pidetään tapahtuman aikana paikallisseurakuntien omissa kirkoissa. Näitä messuja voivat toimittaa myös naiset, tiedotteessa kerrotaan.

– Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä kaikkien pappien on voitava palvella jumalanpalvelustehtävissä sukupuolesta riippumatta, arkkipiispa Luoma sanoo tiedotteessa.

Tapahtuman järjestäjän mukaan vain mies voi olla pappi

Turussa järjestettävät Maata näkyvissä -festivaalit nousivat otsikoihin viime marraskuussa, kun Helsingin Sanomat uutisoi naispappien kohdanneen tapahtumassa syrjintää. Yhtenä epäkohtana naispapit pitivät sitä, että tapahtuman ehtoollisjumalanpalveluksen eli messun toimittaneista noin 30 papista yksikään ei ollut nainen.

Tapahtumaa järjestävä Sley on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike, jonka opin mukaan pappisvirka kuuluu vain miehille. Järjestäjiin kuuluu myös turkulaisia seurakuntia.

– Olen erityisen surullinen niiden nuorten puolesta, jotka muutoin käyvät harvoin ehtoollisella. Minut päätös yllätti täysin, kommentoi Sleyn kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen messun lakkauttamista Sanansaattaja-lehdelle.

Sanansaattajaa julkaisee Sleyn omistama Sley-Media Oy. Lehti myös kertoo kahden Sleyn toiminnassa mukana olevan nuoren alkaneen kerätä nimiä adressiin messun puolesta.

Viime vuonna Maata näkyvissä -festivaaleille osallistui yli 18 000 nuorta, ja tapahtuma onkin Pohjoismaiden suurin kristillinen nuortenfestivaali.

Arkkipiispan kannanotosta ovat uutisoineet Kotimaa24, Seurakuntalainen ja Helsingin Sanomat.

Lue myös:

Naispappeuden vastustajien nuortenfestivaali nousi otsikoihin – mukana seurakuntien busseja myös Porista

Sley selvittää naispappien syrjinnän Maata näkyvissä -tapahtumassa – turkulaiset seurakunnat jatkavat yhteistyötä

Suosittelemme sinulle