Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Ranskan ykköstähdeltä mahtipontinen temppu vain kaksi päivää ennen MM-avausta – tyrmäsi siirron Barcelonaan 30 minuutin tv-dokumentissa

Antoine Griezmann päätti jatkaa menestyksen jahtaamista Atletico Madridissa.

Antoine Griezmann
Antoine Griezmann Kuva: AOP
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranskan maajoukkueen tähtipelaaja Antoine Griezmann on aiheuttanut kohinaa vain muutama päivä ennen MM-kisojen avausta. Espanjalaista Atletico Madridia edustavaa hyökkääjää on viety kuukausien ajan FC Barcelonaan, mutta Griezmann päätti jatkaa edelleen Madridin punavalkoisissa.

27-vuotias Griezmann ilmoitti torstaina asiasta mahtipontisesti puolen tunnin tv-dokumentissa, jonka nimi oli osuvasti "La Decisión."

Ohjelmassa esiteltiin ranskalaisen elämää omassa suuressa kartanossaan Madridissa, jossa hän pelasi muun muassa suosittua Fortnite-peliä. Lisäksi näytettiin Griezmann hankkimassa tatuointia ja näytettiin keskusteluja perheenjäsenten kesken tulevasta seuravalinnasta.

Siirrosta Barcelonaan oli vakavaa pohdintaa. Dokumentissa näytetään esimerkiksi jalkapallotähden ja hänen Maud-siskonsa keskustelu. Maud kertoi Barcelonan tarjouksesta. Katalaaniseura oli sanonut neuvotteluissa Maudille, että he eivät pysty kilpailemaan rahallisesti Atleticon tarjouksen kanssa.

– Barcelonassa ansaitset vähemmän kuin Atleticossa. Mutta he sanoivat, että eivät ole voittaneet kolmeen vuoteen Mestarien liigaa. He haluavat voittaa Mestarien liigan sinun kanssasi. Mestarien liigan voittaminen on Atleticossa vaikeampaa, Maud kertoi Barcelonan vetoomuksesta.

Vasta ohjelman lopuksi Griezmann kertoi päätöksestään.

– Atletico yrittää kaiken mahdollisen, että seura kasvaisi. Se on uskomatonta. En voi ottaa enempää vastaan. Minun täytyy kertoa ihmisille, että olen päättänyt jatkaa, Griezmann ilmoitti ytimekkäästi.

Atletico oli vedonnut rahan lisäksi siihen, että jatkamalla hän pystyy tekemään historiaa seurassa. Valmentaja Diego Simeone korosti, että Barcelonassa hän olisi vain yksi monesta pelaajasta.

Koko saaga toi mieleen takavuosilta koripallon megatähti LeBron Jamesin tempun. James kertoi vuonna 2010 suorassa lähetyksessä, että hän jättää Clevelandin ja siirtyy Miami Heatiin.

Griezmannin tapauksessa ero on kuitenkin siis se, että hän päätti jäädä seuraan. Ranskan MM-turnaus käynnistyy lauantaina ottelulla Australiaa vastaan.

Lue lisää:

Jalkapallon MM-kisojen C-lohkossa pannaan maaliverkot heilumaan, eikä jälkipyykiltäkään vältytä – sen takaavat jo valinnoillaan kohauttanut Ranska, dopingista kärynnyt perulaiskapteeni ja kisojen paras Pohjoismaa

Atletico Madrid valloitti Eurooppa-liigan

Suosittelemme sinulle