Epäonnistunut hyppy ei ilmeisesti ole syynä tiistaiyönä tapahtuneeseen Kuopion hyppytornionnettomuuteen, arvioidaan Pohjois-Savon pelastuslaitoksesta.
Parikymppinen mies hyppäsi kymmenen metrin korkeudesta veteen Väinölänniemen hyppytornista. Hän ei noussut pintaan hypyn jälkeen. Hänen seurassaan olleet kaksi miestä yrittivät nostaa hänet takaisin pintaan, mutta eivät onnistuneet.
Kuopion alueen päivystävä palomestari Pekka Kaartinen kertoo, että noin puoli kahden aikaan yöllä paikalle hälytetyt pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat miehen pintaan hyvin nopeasti. Tuolloin mies oli ollut vedessä noin 20 minuuttia. Miehessä ei ollut Kaartisen mukaan nostettaessa elonmerkkejä, mutta elvyttämällä hänen sydämensä saatiin lyömään.
– Kukaan ei varmasti tässä vaiheessa pysty sanomaan, kuinka hänen käy. Kylmä vesi ja nuori ihminen, se voi auttaa, Kaartinen sanoo.
Kaksi muuta nuorta miestä kertoivat, että heidän kaverinsa oli hypännyt tornista jalat edellä veteen ja hyppy oli näyttänyt onnistuneelta.
– Kun hyppää kymmenestä metristä ja kylmä vesi tulee yllättäen, niin se voi salvata hengityksen ja viedä toimintakyvyn hetkeksi. Ja jos toimintakyky ei palaudu riittävän nopeasti, niin ei pääse enää ylös, Kaartinen pohtii.
Väinölänniemen hyppytornissa tapahtui onnettomuus myös viime kesänä. 17-vuotias mies hukkui hypättyään tornista veteen. Hän oli tullut hetkeksi pintaan, mutta vajonnut uudestaan pinnan alle.