Kolme vuotta sitten tamperelainen JP Ahonen paloi loppuun. Sarjakuvista Villimpi Pohjola, Perkeros ja Puskaradio tunnettu Ahonen käveli useina päivinä työhuoneelleen Tampereen keskustassa ja oli täysin lukossa – kaikki oma tekeminen tuntui surkealta.
Niihin aikoihin hän piirsi muistivihkonsa kulmaan pienen, puolitoista senttimetriä korkean hevarin, jonka kasvot oli maalattu mustavalkoisiksi ja joka potkiskeli pääkalloa. Sen seurauksena syntyi pilapiirros, jossa yksi hevari luulee toisen paidalla olevaa oksennusta bändilogoksi. Tavoitteena oli tyhjentää pää paineista ja harjoitella nopeasti tekemistä.
– Improvisoin piirroksen rykäistäkseni vain jotain pihalle. Kirjoitin jo silloin kuvan alle hashtagin Belzebubs tietämättä, että siitä tulee sarja.
Nyt näihin hahmoihin perustuvaa Belzebubs-sarjakuvaa seuraa Facebookissa lähes neljännesmiljoona ihmistä viikoittain. Ensi vuonna muun muassa Yhdysvalloissa julkaistaan 120-sivuinen Belzebubs-kirja.
Lukijat Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Meksikossa
Belzebubs kertoo okkultistisen black metal -perheen arjesta. Suomessa sarjakuva on vielä kovin tuntematon. Tämä selviää vaikkapa yhteisöpalvelu Facebookin tilastoja katsomalla: Sivuston mukaan pelkästään Yhdysvalloissa Belzebubsilla on seuraajia 50-kertainen määrä ihmisiä verrattuna Suomeen – Suomessa seuraajia on pari tuhatta, Yhdysvalloissa reilut sata tuhatta.
Printtimediaan sarjakuvia tehnyt Ahonen onkin nyt löytynyt yleisönsä verkosta ja Suomen ulkopuolelta. Suosio on ollut niin suurta, että Ahonen on ottanut taukoa 15 vuotta viikottain Tampereen Aamulehdessä julkaistusta Villimpi Pohjola -sarjakuvasta.
– Alussa yleensä istuin työpäivän jälkeen keittiön pöydän ääressä kun olin saanut muksun nukkumaan ja piirsin stripin. Nappasin yleensä kännykällä kuvan ja tuuppasin nettiin.
Nyt Ahonen piirtää ja julkaisee viikottaisen Belzebubs-sarjakuvan työhuoneellaan Tampereen keskustassa, minkä jälkeen hän seuraa reaktioita somessa ja kommentoi lukijoiden palautteita. Internet tarjoaa myös vaihtoehtoja tyylikokeiluille: osa stripeistä on animoituja.
Belzebubsin perheen seikkailuja seurataan somessa hieman kuin tv-sarja Frendien kaltaista sitcomia. Kun kesäkuussa sarjakuvassa black metal -perheen tytär pussasi ihastustaan, tuhannet jakoivat stripin sosiaalisessa mediassa.
– Hyvin absurdilta se tuntuu. Jengiä on ympäri maailmaa, henkilökohtaisia viestejä tulee vaikkapa Guatemalasta.
Ahonen teki heti ensimmäisen sarjakuvansa englanniksi. Yhdysvaltojen lisäksi Belzebubsia luetaan etenkin Brasiliassa, Meksikossa ja Italiassa. Terapiaprojektista on tullut Ahosen suosituin sarjakuva. Nyt uudet stripit sosiaalisessa mediassa kirvoittavat tuhansia tykkäyksiä.
Konttori-sarjan black metal -versio
Mikä black metal -aiheessa viehättää satoja tuhansia? Tässä pikatiivistys genrestä: Musiikkisuuntaus alkoi Venom-yhtyeen Black Metal -albumista (1982), joka naitti metallin okkultismiin: levyn yhdessä kappaleessa matkustetaan helvettiin, toisessa hautaudutaan elävältä ja kolmannessa noustaan kuolleista, ja kaikki metallin saattelemana. Tästä seurasi myöhemmin etenkin pohjoismaissa buumi – musiikkilajia tekivät tunnetuksi esimerkiksi norjalaiset Mayhem ja Immortal.
– Black metal liitetään piikkeihin, mustaan pukeutumiseen ja saatananpalvontaan. Kun inasen söpistelee, se riittää kontrastina, Ahonen sanoo.
Ahonen tekee sarjakuvallaan metalligenrelle sen, minkä Ricky Gervais ja Stephen Merchant tekivät toimistomaailmalle Konttori-tv-sarjassa: Konttori ja Belzebubs näyttävät aiheensa arkisuudessaan hymyilyttävänä ja koomisena. Sosiaalisen median kautta Ahosen Belzebubs on löytänyt myös sen yleisön, joilla on ehkä omakohtaistakin kokemusta kasvomaaleista.
– Ne jotka kommentoivat ja ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa ovat ihan laidasta laitaan. Joukossa on kolmekymppisiä perheenäitejä ja lateksigootteja, kaikkea mahdollista.
Ahonen yhdistää pehmeän arjen ja äärimmäisen vakavan musiikkilajin toisiinsa lempeästi tavalla, joka ei kieli naureskelusta, mutta ei myöskään putkinäköisestä fanituksesta.
Tässä muutama esimerkki sarjakuvan tyylistä: Ahosen yhdessä stripissä bändikaveri auttaa toista pukeutumaan niitteihin, kunnes ihosta ei näy muuta kuin peukalot. "LISÄÄ", kuuluu piikkien alta.
Toisessa stripissä black metal -mummo paheksuu pyhäkoulupukuun pukeutunutta lapsenlastaan. ”Hän oli ennen niin mukava poika”, mummo tuhahtaa, viitaten ilmeisesti aikaan ennen uskonnollista heräämistä.
Viime aikoina metallia sivuava komediaviihde on ollut hieman jopa tapetilla. Vähän vastaavalla tavalla Ahosen kanssa black metal -kuvastoa käyttää esimerkiksi Teemu Niukkasen ohjaama lyhytelokuva Saatanan kanit, joka sai suomalaiselokuvalle poikkeuksellisen esityksen arvostetuilla Sundance-elokuvafestivaaleilla. Synkkä komedia kertoo perheestä, jonka naapuriin muuttaa hyväntuulinen mustavalkoisin kasvomaalein koristautunut satanistiperhe, ja se on katsottavissa Yle Areenassa.
Hevibändin autoreissusta kertova veijarikomedia Hevi reissu sai myös ensi-iltansa tänä vuonna, ja myös se luottaa hevillä hauskuuttamiseen.
Ahosen mukaan hän on kuunnellut black metalia jo tamperelaisena teininä, mutta on päässyt musiikkilajiin todellisuudessa sisään sarjakuvan myötä.
Musiikkilaji onkin ottanut Belzebubsin omakseen. Etenkin Helsingissä Belzebubs-perheen arkea on voinut nähdä metallifestivaali Tuskan julisteissa, jotka ovat Ahosen tekemiä.
Terapiatyöstä tuli päivätyö
Sarjakuva lähti työuupumuksesta ja siitä Ahonen ei ole selvinnyt täysin vieläkään.
Pahimmillaan tekeminen oli noin puolen vuoden aikana. Pitkittyneestä työstressistä kehittyvän uupumuksen erityispiirteitä on usein väsymys, kyynistyneisyys ja alentunut ammatillinen itsetunto.
Hän ei esimerkiksi missään vaiheessa pitänyt taukoa töistä kuvittajan töistä. Ahosen mukaan uupumus laukesi osin pikkutarkasti piirretyn Perkeros-sarjakuvaromaanin (2013) myötä, joka kertoo pakkomielteiseisesti musiikkiin suhtautuvastam Perkeros-bändin jäsenestä. Kirja oli sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana.
– Ehkä se on ollut alun alkujaankin varjopuoli tässä ammatissa, mutta se sai isommat mittasuhteet ja pakotti totaaliseen kipsiin se loppuun palaminen.
Ahonen ei usko, että välttämättä koskaan pääsee irti työuupumuksesta, vaikka Belzebubs on auttanut sen hallitsemiseen.
– Ei siitä edelleenkään ole täysin vielä toipunut. En usko, että välttämättä jatkossa on koskaan sellainen tilanne, jossa voisin sanoa, että nyt hommat pelittää tosi hienosti.
Miltä se tuntuu, että harjoitteena ja terapiatyönä syntynyt Belzebubs muuttuu päivätyöksi?
– Sarjakuvan luonne on muuttunut tosi paljon, mutta ehkä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se ei tunnu kurjalta. Pystyn yhdistämään siinä kaiken minkä olen oppinut strippisarjakuvasta ja pitkästä tarinankerronnasta. Se tuntuu mielekkäältä.
