Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Kukaan ei enää uskonut Brasilian työmyyrään, jonka rasistit ajoivat Euroopan rupusarjasta uran lopettamisen partaalle – sitten Lionel Messi pyysi häntä Barcelonaan

Moneen kertaan epäonnistuneesta Paulinhosta kasvoi espanjalaisjätin avainpelaaja.

Paulinho.
Kuva: AOP
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Runsas vuosi sitten Brasilia ja Argentiina kohtasivat harjoitusottelussa Australiassa.

Kyse oli erikoisesta ystävyysottelusta, joka keräsi yli 95 000 katsojaa Melbournen stadionille.

Lionel Messi oli mukana, Neymar päätti jättää tapahtuman kokonaan väliin. Argentiinan 1-0-voittoa tuskin muistellaan pitkään, mutta kesäkuinen ilta jäi ikuisesti ainakin yhden pelaajan muistiiin.

Paulinho, Brasilian paidassa pelannut keskikenttäpelaaja, oli keskellä elämänsä hurjinta siirtorumbaa. Hänen tuleva joukkueensa ei ollut tiedossa.

Paulinho, oikealta nimeltään José Paulo Bezerra Maciel Júnior, oli astumassa antamaan vapaapotkua, kun Messi hiipi hänen rinnalleen.

– Oletko tulossa Barcelonaan, Messi kysyi.

– Tulen, jos haluatte, Paulinho vastasi.

Sen jälkeen Messi poistui pallon luota. Hämmästynyt Paulinho seurasi perässä.

– Keskittymiseni hajosi täysin. Häkellyin niin, että pyysin Williania ampumaan vapaapotkun, Paulinho kertoi tapauksesta Guardianin haastattelussa.

Paulinho.
Kuva: AOP

Vielä vuosi sitten Paulinho, 28, pelasi Kiinassa. Hänet oli tuomittu toistuvasti epäonnistuneeksi kokeiluksi, joka lähestyi 30 vuoden ikää.

Messin kysymä siirto osoittautui todeksi. Elokuussa Paulinho teki sopimuksen Barcelonan kanssa.

– Minulla oli Kiinassa vielä muutama vuosi sopimusta jäljellä, enkä halunnut tehdä tässä vaiheessa uraani enää mitään tyhmää. Joko menisin Barcelonaan tai jäisin, Paulinho sanoi Guardianille.

Pão de Açucar – Vilna – Lodz – Pao de Açucar: "En halua enää pelata"

Kun 16-vuotias Paulinho sai mahdollisuuden pelata Euroopan kentillä, hän otti tilaisuuden vastaan.

Suuntana oli Liettua.

– Se tuntui upealta mahdollisuudelta ja todelliselta seikkailulta. Olin nuori, mutta ymmärsin, että minun piti lähteä. Se oli mahdollisuus auttaa vanhempiani taloudellisesti. Emme koskaan nähneet nälkää, mutta halusin auttaa, koska Brasilian palkkatasoni ja Liettuasta tulleen tarjouksen välillä oli merkittävä ero, Paulinho muisteli viime talvena.

Paulinho.
Kuva: AOP

Vilna oli 11 000 kilometrin päässä ja hyvin toisenlainen paikka kuin Pão de Açucar, jonka paikallisessa alasarjajoukkueessa hän oli pelannut. Yksinäinen teini muutti yksin uuteen maahan ja kaupunkiin.

FC Vilnius ehti olla olemassa vain viiden vuoden ajan, mutta panosti sinä aikana vahvasti taitaviin ulkomaalaispelaajiin. Brasilialaisia joukkueessa oli parhaimmillaan jopa kahdeksan. Paulinho sopeutui Liettuaan yllättävän hyvin.

Pesti kääntyi murheelliseksi, koska osa liettualaisista ei sopeutunut Paulinhoon.

– Muistan erityisen hyvin kaksi ottelua. Jo kentälle tullessani fanit ääntelivät kuin apinat ja heittelivät minua kolikoilla, brasilialainen kertoi The Telegraph-lehdelle.

Rasismi oli liikaa. Paulinho ei halunnut sietää mitä tahansa, vaan lähti.

– Se on silti jättänyt jälkensä ikuisesti. Samaa tapahtui muillekin pelaajillemme. Kärsin rasismista paljon. Kun lähdin Liettuasta Puolaan lupasin itselleni, että jos siellä tapahtuu jotain vastaavaa, lähden heti takaisin Brasiliaan. Halusin vain kunnioitusta ihmisiltä toisia ihmisiä kohtaan.

Puolassa Paulinho ei kärsinyt rasismista, mutta silti Euroopan-valloitus näytti jäävän lyhyeksi. LKS Lodz kärsi talousvaikeuksista, eikä kyennyt maksamaan palkkoja ajallaan. Lojaali Paulinho sinnitteli Puolassa sopimuksensa loppuun asti. Sen jälkeen hän päätti, ettei enää pelaisi itäisen Euroopan sarjoissa. Lodz ajautui konkurssiin vuonna 2013.

Paulinho.
Kuva: AOP

Surkeat kokemukset uhkasivat koko uraa. Vaikutti siltä, että rahkeet eivät riittäisi huippusarjoihin, eivätkä eksoottisempien liigojen omituisuudet sopineet nuorelle pelaajalle.

Palatessaan Brasiliaan vain kaksi vuotta lähtönsä jälkeen 19-vuotias Paulinho oli valmis luovuttamaan. Hän päätti palata synnyinkaupunkiinsa São Pauloon ja keksiä jotain muuta. Hankkia ammatin, tai edes jonkinlaisen elannon, jolla pääsisi alkuun.

– Sanoin, etten halua enää pelata. Liettuassa kohtasin rasisteja, Puolassa minulle ei maksettu. Ajattelin, ettei minun tarvitse kokea sellaista. Sanoin perheelleni, etten enää koskaan pelaa jalkapalloa, Paulinho muisteli Guardianin haastattelussa.

São Paulo – Lontoo – Kanton: "Kaikki sanoivat, että se oli siinä"

Pao de Açucar halusi Paulinhon yhä riveihinsä. Se vaati kuitenkin perinpohjaista suostuttelua. Seura oli valmis joustamaan omien resurssiensa rajoissa, mutta Paulinho epäröi pitkään.

Silloinen vaimo kuitenkin käänsi pelaajan pään.

– Hän kysyi, mitä tekisin, jos en pelaisi. Mitä osaan? Osaan vain pelata jalkapalloa. Vanhempani olivat samaa mieltä. Kaikki vaativat minua pelaamaan, mutta panin itse vastaan.

Paulinho.
Kuva: AOP

Paulinholle oli syntynyt lapsi. Perheen elättämisen lisäksi häntä alkoivat mietityttää kaikki siihen asti tehdyt uhraukset, jotka olivat antaneet mahdollisuuden kokeilla siipiä jopa Euroopassa asti.

– Vaimoni sanoi, että luovuttaminen olisi epäkunnioittavaa vanhempiani kohtaan kaiken sen jälkeen, mitä he olivat tehneet puolestani viisivuotiaasta lähtien.

Paulinho palasi kentille. Hän aloitti Brasilian neljännellä sarjatasolla.

Pelaaminen maistui taas ja yhteistyö Pão de Açúcarin kanssa osoittautui molemmille jättipotiksi. Paulinho auttoi seuraa nousemaan kolmannelle sarjatasolle ja ansaitsi itse sopimuksen kakkosliigaan.

Vuotta myöhemmin Brasilian suurseuroihin lukeutuva Corinthians kiinnostui hänestä. Se oli käännekohta.

Päämäärättömän ja masentuneen ex-pelaajan sijasta Paulinho sai elää São Paulossa huippujalkapalloilijana, joka oli löytänyt intohimonsa uudelleen. Lisäksi hän oli vasta 21-vuotias, kehittyvä pelaaja.

Kolme vuotta Brasilian pääsarjassa kasvattivat Paulinhosta huippupelaajan. Erityisen hedelmällistä oli yhteistyö joukkuetta valmentaneen Titen kanssa. Tite eli Adenor Leonardo Bacchi valmentaa nykyisin Brasilian maajoukkuetta.

– Meillä oli loistava yhteys. Hän antoi minulle mahdollisuuden menestyä kaikessa, Paulinho on kertonut.

Paulinho oli avainpelaaja, kun Corinthians voitti Brasilian pääsarjan mestaruuden vuonna 2011. Seuraavaksi italialaisjätti Internazionale halusi hänet riveihinsä. Inter Milan oli yksi Euroopan suurseuroista.

– Päätös piti tehdä viiden minuutin sisällä. Menin juttelemaan Titen kanssa. Hän oli rehellinen ja sanoi, että päätös on kokonaan minun, mutta hänen mielestään oli liian aikaista lähteä. Palasin pukukoppiin kyyneleet silmissä, mietin asiaa ja päätin jäädä.

Paulinho.
Kuva: AOP

Paulinho ehti saavuttaa Brasiliassa vielä muun muassa Copa Libertadoresin – Etelä-Amerikan Mestareiden liigan – mestaruuden sekä seurajoukkueiden maailmanmestaruuden.

Vuotta myöhemmin tuli uusi tarjous, johon Paulinho ei epäröinyt tarttua. Vuonna 2013 Paulinho siirtyi Valioliigaan Tottenhamiin. Myös Roma oli kiinnostunut, mutta Spursia valmentanut portugalilainen André Villas-Boas halusi Paulinhon joukkueeseensa kovasti.

Vastoinkäymiset alkoivat, kun Villas-Boas sai potkut jo ennen joulua. Häntä seurannut Tim Sherwood vaati Paulinhoa ansaitsemaan paikkansa joukkueessa uudelleen. Lisäksi vuoden 2014 MM-kisat kotimaasssa Brasiliassa olivat nöyryytys: 1-7 tappio Saksalle jäi muistiin.

Ensimmäisellä Tottenham-kaudellaan Paulinho aloitti 28 ottelussa. Toisella kaudellaan hän oli avauskokoonpanossa vain kolme kertaa. Uusi manageri Mauricio Pochettino peluutti Paulinhoa lähes kaikilla mahdollisilla pelipaikoilla, paitsi sillä, mikä on hänelle kaikkein luontevin.

– Tuntui siltä, että oli aika lähteä. En vain tiennyt, minne menisin. Valmentaja ei luottanut minuun, joten ei ollut mitään syytä jäädä. Juttelin seuran puheenjohtajan kanssa ja pyysin hänen apuaan. Hän on loistava ihminen ja sanoi palaavansa asiaan, jos löytäisi jotain.

Paulinho.
Kuva: AOP

Jotain tarkoitti lainapestejä, mutta Paulinho halusi lähteä pysyvästi. Siksi Tottenham oli valmis myymään tarpeettomaksi jääneen brasilialaispelaajan, kun kiinalainen Guangzhou teki tarjouksen. Spurs teki kaupan viisi miljoonaa euroa pienemmällä summalla kuin millä oli ostanut Paulinhon.

– Pelitapani sopii Englantiin, mutta en ollut juuri pelannut puoleen vuoteen. En sanoisi lähtöä helpotukseksi, mutta oli selvää, että minun oli lähdettävä. Se oli vaikeaa aikaa, Paulinho puhui Guardianin haastattelussa.

– Kaikki sanoivat, että se oli siinä. Urani oli ohi.

Kanton – Barcelona: "Olen tässä, vaikka minuun ei enää uskottu"

2010-luvun mittaan kiinalaiset seurat nousivat jalkapallopiirien puheenaiheeksi. Ne maksoivat suuria summia pelaajista. Lyhyessä ajassa sisällä maahan siirtyi lukuisia Euroopasta tuttuja nimiä.

Didier Drogba edusti Shanghai Shenhuaa vuonna 2012. Drogban maajoukkuetoveri Gervinho, ghanalainen Asamoah Gyan ja esimerkiksi Liverpoolia sekä Juventusta edustanut Mohamed Sissoko siirtyivät Kiinaan pari vuotta myöhemmin.

Tällä hetkellä Kiinassa pelaavat muiden muassa Yannick Carrasco, John Obi Mikel, Papiss Cissé, Hulk ja Javier Mascherano. Valmentajiksi ovat ryhtyneet esimerkiksi Fabio Cannavaro, Sven-Göran Eriksson, Manuel Pellegrini, Marcello Lippi ja Villas-Boas.

Paulinho.
Kuva: AOP

Kiinan Superliigaan lähtevät tienaavat Kiinassa hurjia summia, mutta pelillinen taso sarjassa ei päätä huimaa. Siirtyminen Euroopan huippuseuroista Kiinaan voi kannattaa taloudellisesti, mutta paluu Kiinasta Euroopan huipulle on ollut hankalaa.

– Ei se pelillisesti ole mitenkään verrattavissa Espanjaan, Italiaan, Englantiin tai Saksaan. Vuonna 2016 ulkomaalaispelaajia kuitenkin tuli yhä lisää ja liiga kasvoi. Nyt on uusia sääntöjä, jotka vaikeuttavat pelaajien ostamista ja velvoittavat peluuttamaan nuoria, joten taso varmaan taas laskee, mutta vuodesta 2015 alkaen se oli nousussa, Paulinho on kertonut.

Parasta Paulinholle oli yhteistyö Luiz Felipe Scolarin kanssa. Scolari oli lähtenyt Kiinaan epäonnistuttuaan Brasilian maajoukkueessa ja Grêmiossa. Yhdessä he olivat olleet kokemassa vuoden 2014 MM-kisakatastrofin Saksan käsittelyssä, ja nyt, vuotta myöhemmin, polut kohtasivat kaukana idässä.

Tulokset Kiinassa olivat loistavia. Guangzhou oli voittanut Superliigan mestaruuden jo neljästi peräkkäin, mutta Paulinhon aikana seurasi vielä kolme lisää. Lisäksi seura juhli Kiinan cupin mestaruutta ja kahta Super Cup -mestaruutta.

Paulinho yllätti taistelemalla tiensä takaisin maajoukkueen rinkiin, vaikka pelasi heikoksi mielletyssä liigassa.

– Hän ei ollut enää mukana heidän listoillaan, mutta nousi takaisin. On väärin sanoa, että Kiinan Superliiga olisi uran päätepiste. Se on osoittanut olevansa kilpailukykyinen ja antavansa pelaajille mahdollisuuden edustaa maataan, Scolari sanoi ESPN:n mukaan.

Paulinho.
Kuva: AOP

Parissa vuodessa Paulinho muuttui Tottenhamin flopista Kiinan liigan tähdeksi. Samaan aikaan hän palkitsi Titen luottamuksen maajoukkueessa auttaessaan Brasilian varmistamaan MM-kisapaikkansa.

Paulinho oli kuudella maalillaan Etelä-Amerikan karsintojen maalipörssin jaetulla kolmannella sijalla, muiden muassa Neymarin kanssa.

Kunnia olisi ehkä palautettu jo näillä saavutuksilla, mutta se, mitä seurasi kesällä 2017 löi kaikki ällikällä.

Neymar oli lähtenyt Barcelonasta kohun saattelemana. Katseet kääntyivät Paulinhoon. Brasilialaisen sopimukseen sisältyi 40 miljoonan euron ulosostopykälä, josta Guangzhou ei suostunut joustamaan.

Kaksi vuotta sen jälkeen kun Tottenham oli hyväksynyt miljoonien tappiot päästäkseen eroon Paulinhosta, Barcelona oli valmis ostamaan hänet lähes kolminkertaiseen hintaan.

– Vuodet 2014 ja 2015 olivat vaikeita ja kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että urani oli ohi. Voitin kuitenkin kuusi pokaalia ja vuoden sisällä palasin Brasilian kokoonpanoon. Nyt olen tässä, vaikka minuun ei enää uskottu. Takana on vuoristorata.

Täydellinen mies Barcelonan palapeliin

Paulinho ei ole juurikaan parempi pelaaja kuin viisi vuotta sitten, mutta Barcelonassa hän on asettunut täsmälleen oikeanlaiseen rooliin. Hänen vahvuutensa hyödyttävät seuraa, jonka vahvuudet joukkueena puolestaan piilottavat hänen suurimmat heikkoutensa yksilönä. Oikealla roolituksella Paulinho lähestulkoon korvasi Neymarin.

Vielä vajaa vuosi sitten skeptikkoja kuitenkin riitti.

Paulinho.
Kuva: AOP

Siirtoon suhtauduttiin lähinnä ivallisesti, kuin Barcelona olisi ostanut vahingossa väärän pelaajan.

Kun tähtihankinnat yleensä houkuttelivat Barcelonan kotistadionille massoittain ihmisiä, Paulinhon esittelytilaisuuteen Camp Noulle saapui noin 2000 ihmistä. Barcelona ei ollut edes valmistellut hänen fanipaitojaan myytäväksi. Eniten juttuja kirjoitettiin siitä, miten Paulinho epäonnistui täydellisesti pallon pomputtelussa. Toiseksi eniten kirjoitettiin siitä, miten tuuliajoilla Barcelona oli päätyessään tällaiseen paniikkihankintaan.

Päävalmentaja Ernesto Valverdella oli kuitenkin valmis suunnitelma. Hän oli korvannut Luis Enriquen valmentajana Barcelonan jäätyä La Ligassa toiseksi.

– Meillä ei ollut hänen tyylistään pelaajaa. Hänellä on tärkeitä teknisiä ja fyysisiä ominaisuuksia. Hän nousee rangaistusalueelle syvältä, ja tarvitsimme jonkun joka murtaa linjoja, Valverde selitti.

Valverde muutti Barcelonan muodostelman ja istutti Paulinhon keskikentälle Sergio Busquetsin vierelle. Brasilialaisesta ei olisi ollut pelaamaan siistiä ja nopeaa syöttöpeliä, mutta viime kauden Barcelonassa hän oli kuin kotonaan. Hän on keskikentän työmyyrä, joka puskee hyökkäyssuuntaan voimalla ja uurastaa puolustussuuntaan tunnollisesti, takuulla tunnollisemmin kuin mitä Neymar olisi tehnyt.

Parhaiten Paulinhoa on kuvailtu Messin varjoksi. Hän nousee keskikentältä hyökkäyksiin ja pakottaa puolustavat pelaajat tekemään valintoja. Kun joku lähtee seuraamaan brasilialaista, kentän paras pelaaja saa ylimääräistä tilaa. Jos taas Messistä pidetään kiinni, Paulinho jää vapaaksi.

– Tehtäväni on antaa Messin olla maailman paras jalkapalloilija, Paulinho kiteytti lehdistötilaisuudessa.

Paulinho.
Kuva: AOP

Barcelona eteni La Ligan mestariksi ja Paulinho teki yhdeksän maalia – enemmän kuin kukaan Real Madridin pelaaja Cristiano Ronaldoa ja Gareth Balea lukuun ottamatta. Hän toi ratkaisevan tärkeän tasapainon Barcelonan hyökkäämisen ja puolustamisen välille.

Sama Paulinho, joka alle kymmenen vuotta aiemmin kärvisteli Liettuassa ja Puolassa ja oli valmis etsimään itselleen työpaikan jalkapallokenttien ulkopuolella.

– Juttuja liikkuu aina. Nyt sanotaan, että olen hyvä vain, koska pelaan Barcelonassa. Sitä ennen olin hyvä vain, koska pelasin Kiinassa. Sama juttu Corinthiansissa ja Tottenhamissa.

– Monen mielestä olen vaientanut kriitikoita, mutta en ajattele niin. Ei minun tarvitse todistella mitään kenellekään. Pelaan joukkuetovereilleni, enkä kriitikoille.

Ehkä Tottenham-fanitkin nyt miettivät uudelleen Paulinhon äänestämistä seuran kaikkien aikojen huonoimmaksi pelaajaksi.

Lue myös

Lue suositut ja kehutut jalkapallon MM-kisatähtien henkilökuvat! Suuria sankareita, koukuttavia konnia ja koskettavia kohtaloita yhteen koottuna

Suosittelemme