Helsingin ratapihan ensimmäisen vaiheen parannustyöt vaikuttavat HSL:n lähijunaliikenteeseen tästä päivästä lähtien.
Osa junista ei kulje päiväsaikaan lainkaan Helsingin ja Pasilan välillä. Lisäksi Pasilan ja Helsingin lähtöraiteilla on poikkeuksia. Lähtölaituri kannattaa siis tarkistaa aina lähtiessä näiltä asemilta.
Kaukojunat ja yöliikenne kulkevat normaalisti.
Ensimmäinen remonttivaihe kestää heinäkuun 16. päivään saakka.
Keravan ja Helsingin väliä kulkeva K-juna päättää matkansa Pasilaan. Helsinkiin saakka matkustaville se tarkoittaa junanvaihtoa Pasilassa.
– Junanvaihto Pasilassa voi viedä sen 5–10 minuuttia, jos oikein hyvällä tuurilla niin 5 minuuttia, mutta sitten muitten junien aikataulusta riippuen voi mennä enemmänkin aikaa, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Pekka Rautoja.
Myös muut Tikkurilan suunnasta Helsinkiin matkustavat joutuvat vaihtamaan junaa Pasilassa, kun liikenne niin sanotuilla kaupunkiradoilla on poikki tästä kohtaa.
– Junamatka tulee pakostakin hidastumaan, Rautoja myöntää.
Pasilan aseman seutu on Tripla-työmaan vuoksi jo nyt sekava ja vaikeakulkuinen, joten junanvaihtaminen Pasilassa ei välttämättä käy kaikilla helposti. Rautojan mukaan korjaustöiden ajankohta valittiin juuri siksi kesäaika, kun työmatkaliikennettä on kesälomien takia vähemmän.
I-junalla lentokentältä Helsinkiin
Ratapihan korjaustyöt tuntuvat myös lentoasemalla, sillä normaalisti sieltä tullessa Helsinkiin matkustava on voinut valita kumman tahansa Helsinkiin kulkevan junan. Nyt, jos haluaa istua junassa Helsinkiin asti, täytyy osata valita I-juna. P-juna kun jää Pasilaan.
Helsingissä on menossa vuoden kuumin turismikausi. Riittääkö tosiaan, että vain yhdellä junalla pääsee lentokentältä Pasilaan?
– Meidän uskomme mukaan se riittää. Kuitenkin toinen juna ajaa Pasilasta lentoaseman kautta Helsinkiin ja toinen ajaa taas Helsingistä lentoaseman kautta Pasilaan, Rautoja sanoo.
Eli, vaikka vahingossa hyppäisit P-junaan lentokentältä, pääset sillä Pasilaan, jossa voit vaihtaa Helsinkiin menevään junaan.
Oppaita vaihtoasemilla
Liikennevirasto on Rautojan mukaan panostanut tiedottamiseen, jotta junamatkustaminen sujuisi korjaustöistä huolimatta mahdollisimman mukavasti. Asemilla on opastavia kylttejä, junissa asiasta kuulutetaan ja muutoksista on kerrottu etukäteen, mutta silti ihmiset tulevat ihmettelemään tilannetta, uskoo Rautoja.
Tähänkin on varauduttu.
– Meillä on kahdessa vuorossa aamukuudesta iltakymmeneen oppaita asemilla. Tikkurilassa, Malmilla ja lentoasemalla eli näillä avainasemilla, missä ihmiset joutuvat vaihtaa junaa tai tarvitsevat apua, Rautoja kertoo.
Oppailta voi myös kysyä esteettömiä kulkureittejä tarvittaessa.
Korjaustyöt eivät juuri maallikon silmään osu
Korjaustöitä on Rautojan mukaan tehty jo parin vuoden ajan, mutta nyt töitä ei voida jatkaa ilman, että liikenne katkaistaan osasta raiteilta hetkeksi. Helsingin ja Pasilan välille asennetaan 20 uutta vaihdetta.
Rautojan mukaan vaihteet eivät juuri matkustajille näy. Vaihteiden tuoma etu taas tulee jatkossa parantamaan junamatkojen luotettavuutta ja täsmällisyyttä.
– Kun lisätään vaihteita, niin saadaan myös lisää vaihtoehtoja kunnossapitoon, Rautoja kertoo.
Talvella junat ovat saattaneet myöhästyä raiteen jäätymisen tai muun syyn vuoksi, mutta jatkossa juna voidaan ohjata ratapihan toiselle puolelle huoltotöiden ajaksi.
Remontin tavoitteena on vähentää myös myöhästymisiä. Jatkossa juna voi ajaa ratapihan toiselta puolelta toiselle, joten junan ei välttämättä tarvitse odottaa, että raide tai laituri vapautuu. Rautojan mukaan tämä lisää myös turvallisuutta.
Usean vuoden hanke katsoo tulevaan
Heinäkuun puolivälissä edessä on kaupunkiratojen korjauksen kakkosvaihe. Tuolloin korjataan kaupunkiradat toiselta reunalta, ja se tuo uudet muutokset liikenteeseen. Rautojan mukaan koko remontti kaupunkiratojen osalta on elokuun alkun jälkeen.
Tosin keskiraiteille tehdään samanlainen rupeama ensi vuonna. Silloin muutostyöt koskevat siis raiteita, joilla liikkuu nyt pääasiassa kaukojunat.
Helsingin ratapihan remontin tarkoituksena on parantaa ratapihan toimintaa ja vähentää häiriöherkkyyttä. Helsingin ja Pasilan välillä kulkee nykyään ruuhka-aikaan 74 junaa tunnissa, remontin jälkeen 90 junaa.
Ja kun Tripla valmistuu Pasilaan, sen myötä saadaan yksi lisälaituri Pasilan asemalle. Läntinen lisäraide rakennetaan vuonna 2020.
Rautojan mukaan Pasilaan saadaan lisää välityskykyä, eli yhä useampi ihminen pystyy liikkumaan sujuvasti Pasilan aseman läpi.
– Triplan myötä varaudutaan vuosikymmeniä eteenpäin, Liikenneviraston projektipäällikkö Pekka Rautoja sanoo.
Lue lisää:
Milloin Helsinki on valmis? – Animaatio näyttää minne kaupunkia rakennetaan