Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Valtio myy omistuksiaan – Taneli Tikka etsii rahalle parempaa käyttöä

Kuittirumba käy hermoille, eikä Suomessa ole palvelua henkilökohtaisen tiedon hallintaan... Tässäkö Valtion kehitysyhtiö Vaken ensimmäiset projektit?

Taneli Tikka
Juha-Matti Mäntylä
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääministeri Juha Sipilä lupasi muutama vuosi sitten laittaa taseen töihin ja on sen jälkeen keventänyt valtio-omistuksia enemmän kuin edeltäjänsä.

Taseen töihin laittaminen tarkoittaa myös sitä, että myynneistä saadut varat sijoitetaan kasvuun. Tämä on Valtion kehitysyhtiön Vaken heiniä.

Uuden valtionyhtiön tällä viikolla aloittanut toimitusjohtaja Taneli Tikka kertoo, mitä se tarkoittaa.

– Vake on nimensä mukaisesti kehitysyhtiö, jonka tavoitteena on kansantalouden kannalta tärkeiden ekosysteemien, osaamiskeskittymien ja ankkuriyritysten syntyminen. Voimme toimia sijoittajana – tai sitten voimme käynnistää erilaisia hankkeita ja uutta toimintaa, Tikka määrittelee.

Sijoituskohteiden haku on alkanut. Vauhtiin pitäisi päästä jo tänä vuonna.

Sijoittajana Vakella on leveämmät hartiat suorien sijoitusten tekemiseen kuin esimerkiksi Tesillä, entisellä Suomen Teollisuussijoituksella. Toisaalta Vakella on mahdollisuus olla synnyttämässä aivan uutta yritystoimintaa. Näin toimitaan Tikan mukaan silloin, kun ilmenee tarpeita, joita markkinat eivät tyydytä.

Ensimmäinen Vaken nimissä toteutettu projekti oli SoteDigi-yhtiö, joka kehittää alustaa terveysalan tietojärjestelmille. Rahat Vake sai, kun valtio myi ympäristöhuoltoalan yritys Ekokemin osakkeensa pari vuotta sitten Fortumille.

Seuraavatkin projektit ovat kypsymässä.

Ensimmäinen idea: Kuittirumbasta eroon

Taneli Tikan mukaan Vakessa pohditaan, voisiko kehitysyhtiö synnyttää Suomeen e-kuitteja välittävän yrityksen. Se olisi monelle kululaskuja täyttävälle työläiselle siunaus.

Jos työntekijä ajaa taksilla lentokentälle tai ostaa palaveriin pullaa, älykäs e-kuitti tilittyisi automaattisesti oikeaan kohtaan yrityksen kirjanpitoon. Tarvittava teknologia ja standardi ovat jo olemassa, mutta Suomessa ei ole e-kuittioperaattoria, joka näitä sanomia välittäisi.

– Sellainen tarvitaan, jotta voidaan automatisoida se kamala kuittien skannaaminen, plärääminen ja kululaskujen teko, jota kaikki inhoavat, Tikka sanoo.

Kuulostaa ehkä triviaalilta, mutta jos koko Suomi voisi luopua kululaskujen kirjoittelusta, vaikutus olisi Tikan mukaan suuri.

– Varovainen arvio, mitä tämä Suomessa vuodessa säästäisi, on noin 800 miljoonaa euroa. Hurjimmat arviot, kun otetaan huomioon säästetty työ ja parantunut tuottavuus, ovat useita miljardeja.

Tikan mukaan Suomesta ei ole löytynyt kaupallista toimijaa, joka kuittioperaattoriksi yksin ryhtyisi. Siksi valtion uusi työkalu Vake harkitsee projektiin ryhtymistä.

Toinen idea: henkilökohtaisen datan välittäjä

Toinenkin idea kypsyy uuden kehitysyhtiön suojissa. Ihmisistä kertyy tänään valtavasti tietoa, mutta maailmasta puuttuu paikka, johon sen voisi tallettaa – ja josta sen voisi halutessaan jakaa eteenpäin.

– Minulla itselläni on Applen kello, joka kerää tietoa liikunnasta ja aktiviteeteista. Sängyssäni on sensori, joka mittaa unen määrää ja laatua. Tällä hetkellä dataa ei voi hyödyntää järkevästi, koska ei ole operaattoria, jonka kautta sen tekisi, Tikka kuvaa.

Tikan mukaan käyttäjä voisi valtuuttaa välitysyhtiön antamaan esimerkiksi lääkärille luvan tutkia liikkumisen ja unen määrää. Joku toinen voisi jakaa vaikkapa tilitapahtumiaan tai kauppaketjujen bonus-pisteitä palvelutuottajille, joka jalostaisivat niistä arvokasta tietoa.

Tämän kaltainen omadata-palvelu tuli mahdolliseksi EU:n tietosuojadirektiivin myötä. Teknologiaa kypsytellään parhaillaan Sitrassa. Nyt pitäisi laittaa projekti käyntiin.

Hyvä diili?

Valtion omistusten myynti on vasemmistopuolueille arka kysymys – etenkin kun Vaken myötä eduskunnan sananvalta valtio-omistusten myynnissä kevenee.

Valtio-omisteisten yhtiöiden työntekijätkin ovat huolissaan. Vuosi sitten Nesteen työntekijät suunnittelivat polttoainejakelun katkaisua ja mainitsivat yhdeksi syyksi juuri kehitysyhtiö Vaken.

Reijo Karhinen
Reijo Karhinen Kuva: Mauri Ratilainen / AOP

Vaken hallituksen puheenjohtaja, OP:n entinen pääjohtaja Reijo Karhinen toteaa olevansa tietoinen Vakeen kohdistetusta kritiikistä – mutta allekirjoittaa tehtävänannon täysin.

– Luovutaan vanhasta kypsästä pääomasta ja sijoitetaan se uusien menestystarinoiden rakentamiseen, Karhinen sanoo.

– Itse ajattelen, että aina pitää olla erityinen syy, että valtio on yrityksessä mukana omistajana. Tämä uuden luomisen näkökulma on sellainen erityistapaus.

Tuotaako raha siis paremmin, jos valtio myy Nesteen, Altian tai Vapon osakkeitaan ja sijoittaa ne kasvuyhtiöihin – tai edellä kuvatun kaltaisiin uusiin datavälittäjiin?

Taneli Tikan mukaan ekosysteemejä kehittävän Vaken näkökulma on laajempi kuin omistukselle suoraan euroissa saatava tuotto. Hän antaa esimerkiksi henkilökohtaista dataa hallinnoivan operaattorin, jollaisen perustamista Vake harkitsee.

– Vaikka tuotto ei olisikaan kovin antelias, dataa hallinnoiva operaattori voisi synnyttää tietopankin, joka olisi monelle tutkijalle aarreaitta. Se voisi myös auttaa korjaamaan suomalaisten elämäntapoja ja edistää hyvinvointia. Samalla Suomeen voisi syntyä aivan uutta palveluliiketoimintaa.

Sarjayrittäjä valtion hommissa

Taneli Tikka

Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka on pitkän linjan kasvuyrittäjä ja bisnesenkeli, joka viime vuodet toimi innovaatiojohtajana it-yhtiö Tiedossa. Seuraavat vuodet näyttävät, menestyykö hän veronmaksajien rahojen sijoittajana.

Se tiedetään, että yksityissijoittajana Tikka on osunut muutaman kerran varsin oikeaan.

Suurin onnistuminen lienee suomalaisyhtiö Applifier, joka nykyisin on osa yhdysvaltalaista peliteknologiaa kehittävää Unity Technologya.

– Se on ollut hieno matka. Olen nähnyt sen tiimin kasvavan parista hengestä useaan tuhanteen. Tällä hetkellä joka ikinen maailman 500 suurimmasta pelistudiosta käyttää Unityn tuotteita, hän sanoo.

Taneli Tikan osuus Unitystä on pieni, mutta kun yhtiön arvo on miljardiluokassa, niin vähäinenkin osuus on paljon.

– Reilusti yli omakotitalon verran siinä on kiinni rahaa, Tikka kuvaa.

– Monta kertaa on ollut mahdollisuus luopua osakkeista, mutta aina on tuntunut, että ei ihan vielä.

Toinen onnistuminen on käytetyn tavaran kierrättämiseen erikoistunut suomalaisyhtiö, joka nykyisin tunnetaan nimellä Swap.com. Yhtiöllä on Pohjois-Amerikassa satoja työntekijöitä ja moni odottaa sen listautuvan lähivuosina pörssiin.

Tikan mukaan lähes parinkymmenen sijoituksen joukkoon mahtuu murheellisempiakin tarinoita.

– Olin mukana Solu-nimisessä yhtiössä, joka yritti luoda aivan uudenlaisen tietokoneen. Yhtiö meni viime syyskuussa konkurssiin.

Suosittelemme