Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Lentävätkö kortit, kiristävätkö lautapelit hermoja? Valitse pelisi huolellisemmin ja asennoidu oikein

Jos pelisi päättyvät turhan usein riitaan, kannattaa miettiä, onko syy pelissä vai pelaajassa. Pelillistämisen professori Juho Hamari tarjoaa kuumakalleille muutaman varteenotettavan vinkin.

pino lautapelejä
Suomalaiset istuvat mielellään iltaa lautapelien ääressä, vaikka ne välillä kuumentavatkin tunteita. Porilaisen pubin valikoimassa on parikymmentä peliä. Kuva: Päivi Meritähti / Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Ei se nyt voi olla niin vaikeaa! Mikä kestää?

Porukka kokoontuu iloisesti lautapelin ääreen yhteistä aikaa viettämään. Peli alkaa leppoisasti ja kaikilla on mukavaa. Eripuraa alkaa kuitenkin kehittyä pikku hiljaa. Kuin huomaamatta olohuone muuttuu hermoja kiristäväksi taistelutantereeksi.

Kuulostaako tutulta?

Jostain syystä pelaaminen kiristää joidenkin hermoja. Pelihetki voi hetkessä romuttaa muuten onnistuneen illan.

Ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Kaveriporukan tai perheen peli-illasta voi selvitä ilman verenpaineen nousua.

Asenne kuntoon

Seurapeleissä tärkeintä on seura, ei peli. Se on hyvä muistaa, kun joukko kokoontuu pelilaudan ääreen. Jos tunteet alkavat kiristyä, kannattaa harkita pelin vaihtamista.

– Pelaamisen pitäisi olla yhteen hiileen puhaltamiseen perustuva rituaali. Pelit, joissa kilpaillaan toisia vastaan, voivat aiheuttaa kilpailuhenkisissä turhautumista, toteaa Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston pelillistämisen professori Juho Hamari.

Kilpailuhenkisyys on varmasti monelle tuttu tunne. Kun mielessä on vain voitto, pitää sitä helposti pelin tärkeimpänä tavoitteena. Silloin voi olla vaikea asennoitua siihen, että tavoitteena onkin pelin aikana viihtyminen.

Pelaamisen pitäisi olla yhteen hiileen puhaltamiseen perustuva rituaali.

Juho Hamari

Hamari uskoo, että pelaajat viihtyvät parhaiten, kun pelikokemus luo yhteisöllisyyden tunteen. Siksi ainakaan kaikki perinteiset pelit eivät saa häneltä suuria suosituksia.

– Ne perustuvat enemmän yksilöiden väliseen kilpailuun kuin yhteisten tavoitteiden ottamiseen ja yhteisölliseen ongelmanratkaisemiseen.

Porukka vaikuttaa pelin valintaan

Moni perinteisistä peleistä on Juho Hamarin mukaan lähtökohtaisesti huonosti suunniteltu. Pelin kulku saattaa ratketa jo varhaisessa vaiheessa, eikä hännille jääneellä ole enää mitään mahdollisuuksia voittoon. Silti peli jatkuu vielä pitkään.

Ei ihme, että silloin alkaa harmittaa.

Esimerkiksi Kimbleä vastaavan pelin englanninkielinen nimi on Frustration eli turhautuminen. Kun muut vetävät jo kolmatta kierrosta, voi joku pelaajista odottaa lähtöpisteessä turhautuneena oikeaa noppalukemaa, jotta edes pääsisi liikkeelle.

Kimble-peli
Kimble on monen perheen ikisuosikki. Toiset eivät kuitenkaan kestä sen aiheuttamaa turhautumista. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Myös Monopoly-peli aiheuttaa monessa harmitusta. Siinä joku pelaajista voi nopeasti ostaa itselleen merkittävimmät kiinteistöt ja muut jäävät odottelemaan konkurssia. Peleistä noin puolet päättyy MTV:n toissa vuonna julkaiseman jutun mukaan riitaan. Samoihin aikoihin The Voice kertoi, että peliyhtiö avasi riitautuneille perheille erityisen auttavan puhelimen jouluksi.

Tarvetta voisi olla myös muina juhlapyhinä ja sateisina päivinä.

– Kun otetaan jokin sopivasti hermoja riipivä peli ja painostetaan perheenjäsenet pelaamaan, halusivat tai eivät, ei se ihme ole, jos vähän räiskyy, toteaa Suomen lautapeliseuran jäsenvastaava Mikko Saari.

Paras peli löytyy kokeilemalla

Mainitut pelit ovat kuitenkin maailmanlaajuisesti tunnettuja ja hyvin suosittuja, joten jollekin ne sopivat. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että peli on hyvä, jos tunteet räiskyvät. Eiväthän kaikki voi voittaa.

Eikä sellaista johtopäätöstä voi vetää, että vain perinteiset pelit kiristäisivät hermoja. Niissäkin on paljon hyviä ominaisuuksia. Pelit ovat myös hyvin erilaisia keskenään.

Itselle parhaiten sopivan pelin löytääkin useimmiten kokeilemalla. Rauhan säilyttämiseksi myös pelikaverit on syytä huomioida.

– Ei kannata valita liian pitkiä ja raskaita pelejä pelaajille, jotka eivät sellaisesta pidä, eikä ilkeää vuorovaikutusta niille, jotka eivät sellaisesta nauti. Näin pelikokemus on kaikille varmasti miellyttävämpi, Saari ohjeistaa.

Lautapeliharrastajat ovat koonneet omat pelivinkkinsä netissä julkaistuun listaan. He ovat kuvailleet pelejä ja niiden kulkua yksityiskohtaisesti. Listan avulla voit pohtia jo etukäteen, millainen peli olisi mieluisin.

Yhdessä joukkueena ja peliä vastaan

Jos joukossa on taipumusta ärsyyntyä peleihin, suosittelee Juho Hamari pelaamaan joukkueina. Silloin yksilön harmitus ei kasva niin suureksi.

Eripuraa on yleensä vähemmän myös sellaisissa peleissä, joissa pelataan peliä eikä kaveria vastaan.

– Se luo yhteisöllisyyttä, kun koko joukko yrittää yhdessä päihittää järjestelmän, Hamari toteaa.

Sääntöjä voi myös soveltaa, jotta ne sopivat kulloisellekin joukolle parhaiten. Esimerkiksi perhepeleissä eri-ikäiset pelaajat voivat tarvita tasoitusta.

pelisäännöt paperilla
Pelien säännöt on kirjattu tarkkaan, mutta moni soveltaa niitä mielensä mukaan. Se ärsyttää muita. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Epäselvyys säännöissä on yksi suurimmista kiistojen aiheuttajista, joten muutettujen sääntöjen kanssa on oltava tarkkana. Kaikkien pitää tietää, millä säännöillä pelataan ja miksi.

Jos joukko haluaa pitää kiinni oikeista säännöistä, voi joukkueessa pelaaminen olla Hamarin mukaan siitäkin syystä hyvä vaihtoehto.

– Kokeneemmat voivat neuvoa nuorempia tai muuten taitamattomampia. Näin joukkueet ovat tasaväkisempiä. Tämähän voi olla myös pedagogisesti miellyttävä kokemus.

Läheisille on helpompi kiukutella

Seuraavassa pelissä, jossain päin Suomea, jonkun tunteet kuumenevat tänäänkin. Vika voi olla pelissä, mutta myös pelaajassa.

– Yksilön ominaisuudet vaikuttavat tietenkin pelaamiseen. Myös pelaajien keskinäisellä kemialla ja suhteilla on vaikutusta. Mitä läheisempi ihminen, sitä helpompi hänelle on ehkä kiukutella, Juho Hamari uskoo.

Mikko Saari on tästä samaa mieltä. Peliharrastajat eivät juuri riitele keskenään. Joku voi turhautua, jos toinen hiillostaa kovasti, mutta se ei ole Saaren mukaan mitään verrattuna siihen, miten perheenjäsenten kesken kiukutellaan.

– En minä ainakaan samalla tavalla kehtaisi kavereille kiukutella. Omalle perheelle on helpompi räyhätä.

Hän uskoo, että läheisten kanssa taustalla kytevät tunteet pääsevät herkemmin pintaan.

Perinteinen lautapeli tuskin on se varsinainen riitelyn alkusyy.

Mikko Saari

– Perinteinen lautapeli tuskin on se varsinainen riitelyn alkusyy vaan pikemminkin katalyytti, joka tuo tunteet pintaan, Saari toteaa.

Suomen lautapeliseuran peleistä ei ole toistaiseksi tarvinnut poistaa yhtään kuumakallea, mutta senkin keinon voi Saaren mukaan ottaa tarpeen vaatiessa käyttöön – niin harrastajaporukassa kuin kotonakin. Sellaisten kanssa ei vain pelata, jotka eivät osaa käyttäytyä.

Huolehdithan, että et itse päädy pois pelistä.

27.6. kello 11:19 Juho Hamarin sitaatin muotoilua selvennetty.

Lue myös: Minkälainen lautapeli kestää aikaa? "Sillä tavalla koukuttava, että jää aina vähän nälkä"

Suosittelemme