Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Sunnuntai 24.6.2018 (radio)

EU-johtajat ovat tavanneet Brysselissä. Turkkilaiset ovat äänestäneet vaaleissa. Naiset saavat ajaa autoa Saudi-Arabiassa. Kesä tuli Suomen luontoon tänä vuonna aikaisin.

Voit lukea uutiset samanaikaisesti alta

EU-johtajat tapasivat

Siirtolaisia veneessä.
EU-johtajat yrittävät sopia, mitä tehdä Välimeren kautta Eurooppaan tulijoille. Kuva: Alessandro di Meo / EPA

Suomen pääministeri Juha Sipilä on osallistunut EU-johtajien tapaamiseen Brysselissä.

Tapaamisessa oli mukana 16 EU-maan johtajat. He keskustelivat maahanmuutosta ja turvapaikka-asioista.

Monet ihmiset yrittävät tulla Eurooppaan Välimeren kautta. EU-maat ovat eri mieltä siitä, mitä näille ihmisille pitää tehdä.

Kaikkien EU-maiden virallinen kokous turvapaikka-asioista järjestetään torstaina.

Turkkilaiset äänestivät

Katunäkymä.
Recep Tayyip Erdoğanin vaalimainos. Kuva: Thomas Lecomte

Turkkilaiset ovat äänestäneet vaaleissa. Turkissa on järjestetty sunnuntaina presidentinvaalit ja parlamenttivaalit.

Ennen vaaleja presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Erdoğanin puolue AKP menestyivät mielipidemittauksissa hyvin. Mittaukset ennustavat, että Erdoğan ehkä voittaa vaalit.

Vaalien jälkeen Turkissa tulee voimaan uusi laki. Laki antaa presidentille lisää valtaa. Erdoğanin vastustajat sanovat, että Erdoğan haluaa ottaa kaiken vallan itselleen.

Turkin poliittinen tilanne on vaikea. Vuonna 2016 joukko Turkin armeijan sotilaita yritti ottaa vallan pois presidentti Erdoğanilta. Yritys ei onnistunut, ja monet Erdoğanin vastustajat ovat joutuneet vankilaan.

Saudinaiset ajavat autoa

Naispuolinen autonostaja
Uusi aika alkoi Saudi-Arabian naisille. Kuva: Pekka Koli / Yle

Naiset saavat nyt ajaa autoa Saudi-Arabiassa. Naisten ajokielto loppui sunnuntaina.

Saudi-Arabian kaduilla oli sunnuntaina paljon poliiseja valvomassa liikennettä. Jotkut poliisit antoivat ruusuja naiskuljettajille.

Naiset saivat luvan ajaa autoa, koska kruununprinssi Mohammed bin Salman uudistaa Saudi-Arabiaa. Saudi-Arabia oli maailman viimeinen maa, jossa naiset eivät saaneet ajaa autoa.

Kesä tuli aikaisin

tesmaperhonen, naaras
Ei ole tavallista, että tesmaperhonen lentää Suomen luonnossa jo kesäkuussa. Kuva: Juha Jantunen

Kesä tuli Suomen luontoon tänä vuonna aikaisin.

Toukokuussa alkoi helle, ja kuuma sää jatkui kauan. Siksi nyt voi nähdä perhosia ja kukkia, jotka kuuluvat loppukesään.

Tutkija Kimmo Saarinen kertoo, että esimerkiksi tesmaperhosia lentää nyt paljon. Tesmaperhonen on Suomen yleisin perhonen. On epätavallista, että tesmaperhosia näkee jo kesäkuussa.

maitohorsma
Maitohorsma kukkii tänä vuonna aikaisin. Kuva: Jouko Tykkyläinen

Kasveista maitohorsma kukkii jo nyt. Saarinen sanoo, että maitohorsman kukat ovat tavallisesti merkki siitä, että kesä kääntyy loppua kohti.

Kesä ei kuitenkaan ole vielä ohi. Tutkija Saarinen kertoo, että esimerkiksi kaikkein isoimmat perhoset ovat vasta tulossa.