Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yksi maailman ensimmäisistä 5G-verkoista avattiin Suomessa – Asiantuntija: "Mullistaa operaattoreiden ansaintamallit"

Varsinaista kaupallistumista joudutaan odottamaan vielä ainakin ensi vuoteen.

Kaksi tietoliikenneasentajaa telemastossa
Tietoliikenneasentajat Juha Laine ja Jere Silanne mastotöissä Tampereen ja Kangasalan rajalla. Kuva: Jussi Mansikka / Yle
Sonja Parkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Teleoperaattori Elisa on avannut kaupallisen 5G-verkon maailman ensimmäisten yritysten joukossa. Yhtiö kertoi asiasta keskiviikkona tiedotteessaan. Ensimmäisen yhteyden otti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), joka soitti videopuhelun Viron talous- ja rakenneministeri Kadri Simsonille.

– Viestintäministeriö on valmis jakamaan ensimmäiset 5G-luvat syksyllä, mikä mahdollistaa 5G-verkkojen rakentamisen Suomessa ensimmäisten maiden joukossa maailmassa, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tiedotteessa.

Myös muut operaattorit ovat avaamassa 5G-yhteyksiä. Telia on luvannut avata verkkonsa vielä tänä vuonna.

5G:n kerrotaan tuovan mobiilipalvelujen käyttäjille muun muassa moninkertaiset tiedonsiirtonopeudet, lyhyemmän viiveen ja mahdollistavan suuremman laitemäärän kytkemisen verkkoon.

Ylen toukokuussa haastattelemien asiantuntijoiden mukaan 5G-verkkoa tukevia puhelimia ja muita laitteita alkaa tulla markkinoille mahdollisesti jo ensi vuonna, mutta laajemmin vasta vuonna 2020. Puhelimien hintojen arvioidaan nousevan entisestään.

5G-yhteyttä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi teollisuuden aloilla sairaankuljetuksesta valtamerilaivojen ohjaukseen. Yle esitteli verkkoa hyödyntävää teollista kypärää, jolla esimerkiksi huoltotöitä tekevä voi saada yhteyden asiantuntijaan toiselle puolelle maailmaa.

Aalto-yliopiston professori: Operaattoreiden ansaintamallit muuttuvat

Operaattoreille 5G ei kuitenkaan välttämättä tarjoa pelkkää auvoa. Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Raimo Kantola huomauttaa Talouselämässä maanantaina julkaistussa kirjoituksessa, että 5G voi sotkea operaattoreiden ansaintaa.

Kantolan mukaan 5G tuo mukanaan uusia yrityksiä ja palveluita, jotka kilpailevat operaattoreiden kanssa. Esimerkiksi 5G-verkon ohjaus ei ole kiinni laitteessa eli liikkuvuutta voi hallita pilvipalveluiden avulla. Pilvipalveluissa suuria toimijoita ovat Facebookin, Googlen ja Amazonin kaltaiset jättiyhtiöt.

Viestintäviraston mukaan 5G-verkon taajuudet huutokaupataan vielä tänä vuonna. Kantolan mielestä huutokaupassa tapahtuisi paha virhe, jos taajuudet menisivät vain kolmelle teleoperaattorille. Kantola kritisoi, etteivät operaattorit ole riittävän innovatiivisia teollisuuden tarpeisiin.

Euroopan unioni on myös edistänyt nopeiden verkkoyhteyksien saavutettavuutta. Kesäkuun alussa solmitun sopimuksen mukaan kaikilla olisi vuoteen 2025 mennessä käytössä vähintään siirtonopeudella 100 Mbit/s oleva verkko. Myös 5G-verkko olisi käytössä kaikissa kaupungeissa. Sopimuksen mukaan operaattotit saavat käyttää 5G-verkkoa vähintään 20 vuotta.

Lue lisää:

Luulitko, että 5G on uusinta uutta? 6G:n tuoma scifi-tulevaisuus häämöttää jo kulman takana – ja sitä kehitetään Oulussa

Suomi kirittää muita Pohjoismaita 5G -verkon edistäjänä – tavallisen kansalaisen taskuun 5G ilmestyy vasta vuosien kuluttua

5G-verkko on vihdoin jo ovella – kohta markkinoille tulevalla tekniikalla voidaan siirtää vaikka hologrammi

Koko EU siirtymässä laajakaista-aikaan – 5G-verkko tulossa vähitellen joka kaupunkiin

Juttua korjattu klo 23.50: Anne Berner on keskustan ministeri.

Juttua korjattu 28.6. klo 17.50: Muutettu otsikkoa ja jutun kärkeä. Elisan 5G-verkko on yksi maailman ensimmäisistä, mutta varmuutta ensimmäisestä ei ole.

Suosittelemme sinulle